Rykmentin miesten epäviralliset Hiihtomestaruuskisat
Raikkaan helmikuisena tiistai-iltana kokoontui Leppävaaran urheilustadionille yhdeksän erivärisiin hiihtohaalareihin sonnustautunutta nuorta miestä Rajamäen Rykmentin epävirallisten, ellei jopa leikkimielisten, hiihtokilpailujen merkeissä. Kimmon ideasta kilpailu päätettiin järjestää kaksiosaisena. Ensin kilpailtiin 5,4 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailu Leppävaaran kilpaladulla. Jälkimmäinen osa hiihdettiin samalla ladulla vapaalla tyylillä takaa-ajona. Alkuasetelma oli kutkuttava. Joku kilpailijoista kertoi valmistautuneensa kisaan hiihtämällä 100 kilometriä kuluneen talven aikana. Osa kilpailijoista oli voidellut sukset edellisenä iltana plussakelin voiteilla. Ennen kaikkea käsillä oli kuitenkin hyvä maksimitreeni piristämään talven synkkyyttä. Kilpailun ensimmäinen osa toteutettiin väliaikalähdöllä. Parhaiten suksi luisti perinteisen lenkillä Tuomaksella. Seuraavaksi nopein oli Kimmo, joka oli hionut perinteisen hiihtotyylin huippuunsa Finlandia hiihtoa silmällä pitäen. Seuraavaksi nopeimmat olivat hisuspesialistit Sami, Eetu sekä seuran uusi vahvistus Jörgen. Kauas eivät jääneet muutkaan miehet. Jörgen harmitteli, että perinteisellä hiihtotyylillä tekniikkaa on vaikea pitää kasassa, kun talven aikana perinteisellä on kertynyt lähinnä pitkäkestoisia peruskestävyystreenejä. Eetu kertoi hiihtäneensä viimeksi kilpaa kyseisellä hiihtotyylillä koulujen välisissä hiihtomestaruuskilpailuissa ala-asteikäisenä. Huoltojoukkojen harmitellessa, että… Lue lisää