Uudenmaan Elorastit 2014 lähestyvät, kilpailunjohtajan tiedote

Alkaneen vuoden keskeisin Rajamäen Rykmentin järjestämä kilpailutapahtuma, Uudenmaan Elorastit lähestyvät. Kaksipäiväinen kilpailu toteutuu elokuussa viikonloppuna 23.- 24.8.2014. Elorastit järjestetään ensimmäistä kertaa. Perinteinen klassikko, Uudenmaan rastipäivät ovat jälleen vuorossa ensi keväänä.

Elorastien kilpailumaasto sijaitsee Nurmijärven ja Vihdin rajamailla Lepsämässä. Kilpailu käsittää keskimatkan(la) ja pitkän matkan(su) kilpailut, joiden palkinnot jaetaan yhteistuloksen perusteella.

Kilpailujen järjestämisen edellytykset ovat myös olemassa. Maanomistajat ja metsästysoikeuden haltijat ovat lähes rajoituksetta hyväksyneet maaston käytön. Isäntäpari Jouko ja Tarja Lankinen ovat hyväksyneet hyvin tarkoitukseen soveltuvan maatilansa käytön kilpailukeskuksena. Uusi kartta valmistuu noin 6 km2:n alueelta Juhannukseen mennessä. Rykmentin järjestelykoneisto saadaan täysimääräisesti mukaan.

Tavoitteenamme on järjestää hyvä, asiakkaiden odotuksia vastaava suunnistuskilpailu, jonka maasto, kartta ja radat vastaavat kansallisten kilpailujen tasoa. Kilpailun kartta tulee olemaan monen arvokisan ja muun muassa Kytäjä -Jukolan kartoittajan Arvo Paulinin taattua laatua. Kilpailukeskus sijaitsee maatilan pihapiirissä ja läheisellä avaralla pellolla. Rakennamme keskuksen mahdollisimman tiiviiksi ja toimivaksi sekä peruspalvelut sisältäväksi. Palvelemme kilpailijoita ja seuraajia asiakaslähtöisesti hymyillen ja pilke silmäkulmassa. Pyrimme hankkimaan myös laadukkaat kilpailun tasoa vastaavat palkinnot. Näillä rakenteilla tavoittelemme vähintään Uudenmaan rastipäivien osanottajamäärää, noin 600 -800 eri-ikäistä osanottajaa molempina päivinä. Toivomme tietenkin myös säiden haltijan suosivan tapahtumaamme. Luonnollisesti noudatamme luontoarvoja ja siisteyttä.

Elorastien valmistelut ovat edenneet alueen oravapolkuviestin (AOV 2014) valmistelujen ohessa. Viestithän pidettiin onnistuneesti jo keskiviikkona 21.5 Klaukkalan Isoniitussa 300 nuoren suunnistajan koitoksena. Elorastien järjestelytoimikunta kokoontui katselmukseen kilpailukeskukseen sunnuntai-iltana 8.6. Katselmuksen tarkoitus oli perehtyä kilpailukeskukseen ja sopia sen yleisjärjestelyt, kuulla vastuualueiden eli ratamestari-, tulospalvelu-, kilpailukeskus-, turvallisuus- sekä palkinto-, talous- ja viestintäryhmien tilanteet, henkilöstö- ja materiaalitarpeet sekä esitykset kilpailukeskus- ja muille ryhmille.

Maatilan navettarakennus tarjoaa tilat tulospalvelulle ja ravintolalle. Viimeinen rasti ja maali sekä kuulutus sijaitsevat läheisellä avaralla pellolla. Esiapu saa käyttöönsä saunarakennuksen. Lopen vihreä V8 vessavaunu on tilattu. Päätimme luopua pesupaikan rakentamisesta. Noin 2 ha:n peltoalue valmiine ajorumpuineen riittänee ajoneuvojen parkkiin. Rakentamistarve jäänee maaliin, lyhyehköihin viitoituksiin, 2-3 kävelysiltaan, tulostauluun ja palkintojenjakoon. Sähkö ja talousvesi saadaan suoraan tilalta.

Maastoon sijoitetaan noin 80 rastia. Sarjajako, noin 25 eri sarjaa, on perinteinen oravapolkuikäisistä aina 85-vuotiaisiin veteraaneihin. Tarjoamme vanhimmille veteraaneille H/D60 ylöspäin 1:7500 kartan. Kuntorastit valmistaudutaan myös järjestämään.

Rastipäivien keskeiset toimijat ovat ratamestarit Jukka Alho ja lasten ratojen Riita Karppinen. Kauko Parkkinen ja Petri Aaltio huolehtivat tulospalvelusta ja kilpailunjohtaja oto kilpailukeskuksesta. Anne Laajaniemi on kahviovastaava, Seppo Varmavuo turvallisuuspäällikkö ja Martti Santajoki liikennevastaava. Sara Liukkonen vastaa tiedotuksesta, Ari Enroth taloudesta ja Pyry Niemi palkinnoista. Hiidenkiertäjien Matti Viirto valvoo paitsi rastien oikeaa sijoittamista ja kilpailujen yleisjärjestelyjä myös asiakkaiden, suunnistajien etua.

Keskeiset toimijat ja osakokonaisuuksien johtajat tarvitsevat meidän kaikkien avun ja tuen kisojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Sen vuoksi haastan kaikki seuran jäsenet talkoisiin kilpailujen eri tehtäviin. Seuran sivuille avataan lähiaikoina ilmoittautumispalvelu tehtäviin, joita ovat muun muassa rastirakentaja, tulospalvelun nettipalvelija, leimantarkastaja, tulostaulun hoitaja, lähdön toimitsija, kuntosuunnistusjärjestäjä, maalitoimitsija, kilpailukeskusrakentaja, muksulan ohjaaja, ravintolahenkilö, WC-valvoja, ensiapuhenkilö, liikenteen ohjaaja, juomarastin hoitaja, infon palvelija, palkintojen järjestäjä jne.

Kilpailukeskuksen rakennustalkoot valmistaudutaan pitämään elokuun kisaviikonloppua edeltävänä torstaina ja perjantaina klo 17 alkaen kilpailukeskuspäällikön ja kunkin vastuualuejohtajan johdolla.

Tämä seuran jäsenille ja myös kilpailijoille suunnattu tiedote tulee saamaan jatkoa myöhemmin elokuun aikana.

Vesa Tervo
Uudenmaan Elorastien kilpailun johtaja

Bookmark the permalink.

Comments are closed.