Rykmentille seitsemän mitalia pyöräsuunnistuksen SM-kilpailuista

Viime viikonloppuna (14.-15.9.) Vierumäellä kilpailtiin pyöräsuunnistuksen Suomen mestaruuksista keskimatkalla ja viestissä. Rykmenttiläisittäin viikonloppu oli upea ja keltamustat rohmusivatkin yhteensä seitsemän mitalia. Lauantain henkilökohtaisessa keskimatkan kilpailussa Riikka Haltia (D16) voitti Suomen mestaruuden, Samuli Kyyrönen (H40) ja Ari Enroth (H50) sijoittuivat kummatkin hopealle ja Lasse Torpo (H35) ja Pinja Koskinen (D16) pronssille. Lisäksi rykmenttiläiset saivat kaksi plakettia, kun Mervi Pesu suunnisti naisten pääsarjassa yhdeksänneksi ja Antero Varjonen H65-sarjassa kuudenneksi. Jo lauantain kilpailussa taitonsa näyttäneet Riikka Haltia ja Pinja Koskinen sijoittivat hienosti myös sunnuntain viestissä voittaen D16-sarjan mestaruuden. H80-sarjan joukkue, Vesa Forsblom ja Samuli Kyyrönen, sijoittui toiseksi. Plaketeille ylsivät D21-joukkue (Mervi Pesu ja Satu Hämäläinen), jonka sijoitus oli viides ja H100-joukkue (Jarmo Laakso ja Ari Enroth), joka sijoittui kuudenneksi. Tulokset Lue lisää

Rykmentille 12 mitalia AM-viikonlopulta

Suunnistavan Uudenmaan aluemestaruuspitkämatka ja -viesti kilpailtiin viikonloppuna Karjaalla. Lauantaina suunnistetussa henkilökohtaisessa pitkän matkan kilpailussa rykmenttiläiset voittivat kuusi kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssimitalin. Päivän parhaista suorituksista vastasivat: Marjo Liikanen (1. D21), Arto Niemi (1. H55), Päivi Kulmala (1. D40), Topias Kemppi (1. H10RR), Riikka Hatia (1. D16), Ida Haapala (1. D12), Vili Niemi (2. H21), Akseli Leino (2. H18), Ilari Laakso (2. H11TR) ja Joni Kemppi (3. H40). Sunnuntain viestikilpailussa Rykmentin tytöt ottivat hopeaa D11-14 -sarjassa. Joukkueessa suunnistivat Ida Haapala, Melina Lahdenperä, Pinja Koskinen. H21-sarjassa miesten joukkue (Joona Ojapalo, Otso Seppälä, Matti Liukkonen) sijoittui kolmanneksi. Kisasivut Tulokset: pitkä matka ja viesti Lue lisää

Slovenia 2013

Vuokatin MM-kisojen jälkeen suuri osa suunnistuskansaa jatkoi matkaansa Pohjois-Ruotsin O-ringenille, mutta me päätimme tänä kesänä lähteä auringon, uusien maastokokemuksien ja maastopyöräilyn perässä Sloveniaan. Tarkoitus oli alunperin juosta Bubo Cup- rastiviikko, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Tulehdus Marjon jalassa esti kuitenkin suunnistamisen vielä tuolloin, ja peruimme osallistumiset. Matkamme loppupuolelle osui kuitenkin vielä toinen, Slovenian ehkä tunnetumpi rastiviikko OOCup, ja pyysimme mahdollisuutta osallistua tälle viikolle. Usein Sloveniassa kisajärjestäjät ovat hyvinkin joustavia ja viime hetken muutokset onnistuvat, mutta tällä kertaa rastiviikon kilpasarjoihin ei päässyt enää mukaan. Onneksi Sloveniassakin kuitenkin oli tarjolla kuntosarjoja, ja oman rastiviikon suunnistaminen openissa oli mahdollista. Marjon valitsema open1- sarja vastasi taitotasoltaan järjestäjien infon mukaan miesten 35-sarjaa, ja matkat olivat suunnilleen samat myös naisten pääsarjan kanssa. Samuli juoksi open1- ja open2- sarjoissa. Openiin pystyi ilmottautumaan etukäteen tai joka päivä erikseen kisakeskuksessa. Etuna tässä oli se, ettei lähtöajoista tarvinnut stressata, sen kun vain lähti metsään silloin kuin itse halusi. Slovenia toki… Lue lisää

Tomasille Euromeetingin pitkän matkan voitto

Seuratasolla myös Rajamäen Rykmenttiä edustava Tomas Dlabaja voitti lauantaina suunnistetun pitkän matkan Euromeeting-osakilpailun. Myös torstaina keskimatkalla tshekkiläisvahvistuksemme sijoittui hienosti 14:ista. Rymenttiläisistä Euromeetingissä mukana olivat myös Jesse Laukkarinen, Miika Suominen ja Sander Vaher, joka sijoittui pitkällä matkalla 13:ista. Kisasivut Pitkän matkan tulokset Yhteistulokset Lue lisää

Rykmenttiläisille menestystä pyöräsuunnistuksen sprintistä ja pitkältä matkalta

Pyöräsuunnistuksen Suomen mestaruudet ratkottiin pitkän matkan ja sprintin osalta 27.-28.8. Hyvinkäällä. Rymenttiläiset osallistuivat kisoihin ilahduttavan runsaalla joukolla ja Nurmijärvelle tuomisina olikin neljä Suomen mestaruutta ja kaksi hopeamitalia. Parhaiten menestyi Samuli Kyyrönen, joka voitti sekä pitkän matkan että sprintin mestaruuden sarjassa H40. Muista mestaruuksista vastasivat Riikka Haltia, joka voitti kultaa D16-sarjassa pitkällä matkalla ja Pinja Koskinen, joka puolestaan sijoittui sprintissä ensimmäiseksi sarjassa D14.  Hopeaa polkivat Krista Lahtinen (D16 pitkä matka) ja Riikka Haltia (D16 sprintti). Lisäksi kymmenen parhaan joukkoon ylsivät Vesa Forsblom (5. H40 sprintti), Ari Enroth ( 5. H50 sprintti ja 6. H50 pitkä matka), Mervi Pesu (6. D21 pitkä matka), Pyry Seppälä (6. H14 sprintti), Jaana Koskinen (6. D45 sprintti), Antero Varjonen (7. H65 sprintti ja 8. H65 pitkä matka) ja Verner Vähätalo (10. H16 pitkä matka). Lue lisää

Jesse ja Miika Euromeetingiin

Suomen joukkue heinä-elokuun vaihteessa Skotlannissa järjestettävään Euromeeting-tapahtumaan on valittu. Joukkueessa on yhteensä 14 urheilijaa ja Suomea edustamaan lähtevät myös Rykmentin Jesse Laukkarinen ja Miika Suominen. Euromeetingissä kilpaillaan 31.7.-3.8. sprintissä, keskimatkalla ja pitkällä matkalla. Kisat järjestetään aivan vuoden 2015 MM-kisojen lähimaastoissa Skotlannin Morayssa. Suomen joukkueet kokonaisuudessaan Naiset: Sari Anttonen Keuruun Kisailijat, Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Anna Närhi Hiidenkiertäjät, Outi Ojanen Kangasala SK, Maija Sianoja MS Parma, Marika Teini SK Pohjantähti, Tuulia Viberg MS Parma. Miehet: Aaro Asikainen Kalevan Rasti, Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat, Jesse Laukkarinen Rajamäen Rykmentti, Otto Simosas OK Orient, Miika Suominen Rajamäen Rykmentti, Olli-Markus Taivainen Pellon Ponsi, Topias Tiainen Koovee Lue lisää

Venla-joukkueet

Rykmentin Venla-joukkueet 1-3 lauantaina Jämsässä juostavaan Venlojen viestiin on julkaistu. RR1 1. Hanna Raitanen 2. Annabella Tolonen 3. Johanna Tervo 4. Marjo Liikanen RR2 1. Matleena Boström 2. Riikka Haltia 3. Päivi Kulmala 4. Sirkku Minkkinen RR3 1. Maaret Turunen 2. Alena Neradova 3. Mirabella Tolonen 4. Johanna Kemppi Jukola-joukkueet 1-4 lisätään pian. Loput joukkueet (Venlat 4-10 ja Jukola 5-8) löytyvät ilmoitustaululta. Lue lisää

Mervi palkittiin Rajamäen Rykmentin viirillä

Talvella hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuden voittanut Mervi Pesu palkittiin sunnuntaina Rajamäen Rykmentin viirillä ja valmennusapurahastipendillä. Viiri luovutetaan tavallisimman seuratyössä ansioituneille henkilöille ja Mervi onkin vasta kolmas urheilija, jolle tämä kunnianosoitus on luovutettu. Pesu voitti Kazakstanissa järjestetyissä MM-kilpailuissa kultaa pitkältä matkalta ja hopeaa sekä sprintistä että parisprinttiviestistä. Viestissä Mervin ankkuroima Suomen joukkue sijoittui kolmanneksi. EM-kilpailuissa Latviassa Mervi sijoittui sprintissä toiseksi ja keskimatkalla kolmanneksi. Mervin lisäksi tilaisuudessa palkittiin muitakin hiihtosuunnistuksessa menneellä kaudella menestyneitä urheilijoita. Valmennusapurahastipendit jaettiin tänä vuonna Pinja Koskiselle, Krista Lahtiselle, Riikka Haltialle, Maaret Turuselle, Marika Suomiselle ja Jannina Gustafssonille. Lisäksi seura antoi neljälle nuorelle urheilijalle Startin lahjoittamat rullahiihtosukset. Lue lisää

Kuusi mitalia AM-keskimatkalta

Rykmenttiläiset voittivat kuusi mitalia Rasti-Jyryn viime viikolla järjestämältä aluemestaruuskeskimatkalta: kolme kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Sekä naisten että miesten pääsarjan voitto saatiin Rykmenttiin, kun Marjo Liikanen jaVili Niemi suunnistivat kultamitaleille. Lisäksi Riikka Haltia voitti oman sarjansa (D16). Hieman himmeämmille mitaleille suunnistivat Samuli Kyyrönen (2. H40), Antero Pulli (3. H40) ja Veli-Matti Heinonen(3. H55). Tulokset Väliajat Lue lisää