Finnish Spring-viikonlopun tuloksia

Kevään suurin suunnistustapahtuma Finnish Spring kisattiin tällä kertaa Kemiön Taalintehtaalla. Lauantaina juostiin pitkän matkan kisat ja sunnuntaina viestit. Lauantain kisassa oli myös tasokkaat eliittisarjat aikuisissa ja nuorissa, siellä mentiin 1:15000 mittakaavan kartalla ja matkatkin olivat sen mukaisesti pitkät. Kaikkiaan lauantaina oli kisassa yli 1700 osanottajaa. Maasto oli varsin hienoa kalliomaastoa, jossa avokallioita, peitteisiä avokallioita sekä talousmetsää, vaikeustaso oli kohtalainen, lopussa radat olivat toki polkuvoittoisia. Lauantaina rykmenttiläisiä oli mukana 12 henkeä. Parhaita tuloksia saavuttivat Jonne Mourujärvi H20E-sarjan sijalla 13 (9,9 km rata) ja Nuutti Toivonen H20E-sarjan sijalla 14 (11,8 km rata). Myös H18E-sarjan Otso Leinonen oli väliajoissa pitkään mukana kymppisakissa. Piia Latva-Kiskola oli D21A-sarjan viides ja Timo Valkonen H70-sarjan kuudes. Linkki tuloksiin Sunnuntaina oli sitten vuorossa 3-osuuksiset viestikisat samassa paikassa. Rykmentillä oli mukana 2 joukkuetta. H210-sarjassa joukkue Vesa Tervo, Jouko Malinen ja Arto Niemi oli kolmas. Vaihtosijat olivat 4 ja 1. Ankkuriosuudella parilla joukkueella oli nuoret miehet, joten heidät oli päästettävä… Lue lisää