Merville kultaa SM-hiihtosuunnistussprintistä

Imatralla 28.-29.1. kilpailluissa hiihtosuunnistuksen SM-kilpailuissa rykmenttiläiset voittivat kaksi mitalia. Lauantain sprintissä Mervi Pesu sijoittui naisten pääsarjassa jaetulle ensimmäiselle sijalle Kouvolan Suunnistajien Sari Vääräsen kanssa. Kolmanneksi hiihtänyt Marttiina Joensuu (NivU) jäi kaksikolle 20 sekuntia. Henkilökohtaisessa kisassa palkinnoille ylsivät myös kuudenneksi hiihtänyt Jannina Gustafsson(D18), samassa sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Marika Suominen, kuudenneksi hiihtänyt Riikka Haltia(D16), yhdeksänneksi hiihtänyt Freia Gustafsson(D14) sekä viidenneksi sijoittunut Ari Enroth(H50). Sunnuntain sprinttiviestissä Riikka Haltia ja Krista Lahtinen sijoittuivat toiseksi D16-sarjassa. – Keli viestissä oli tosi hyvä, kun pakkanen laski -12 asteeseen ja ladut olivat hyvässä kunnossa, paitsi yksi tie missä asvaltti näkyi ja sukset naarmuntuivat.. Urasto oli aika helppo mutta ihan hyvä, koska sopi myös 14-sarjalaisille. Meillä meni Riikan kanssa kummallakin tosi hyvin, vaikka vielä lauantaina olin kuumeessa, mitalista iloinnut Krista kertasi. Tytöt hävisivät voiton vieneelle Naville tasan minuutin. Myös Marika Suominen ja Jannina Gustafsson ylsivät plaketeille sijoittuen kuudenneksi D18-sarjassa. Tulokset Lue lisää

Loppiaisleiri 6.-8.1.2012

Rajamäen Rykmentin uusi vuosi aloiteltiin loppiaisleirin ja treenailun merkeissä talvisessa Kisakalliossa. Lumet ehtivät siis sataa juuri ennen leiriä, mutta metsään mentiin eivätkä ne menoa paljon haitanneet. Mukana olivat miehistä Tomi, Akseli, Aapo A, Miika K, Aapo L, Antti, Niisku, Antero, Jarno, Lauri, Eetu, Otso, Pyry, ja Markus sekä naisista hieman pienempi edustus kun paikalla olivat vain Marjo, Saara, Marika ja minä, eli Sirkku. Leiri alkoi perjantaina majoittumisen merkeissä. Kello kahden jälkeen lähtivät ensimmäiset jo suunnistamaan ja teemana oli keskimatka, joko yli tai alle 5 km , riippuen sukupuolesta ja iästä sekä omasta tahdosta. Myös taito saattoi vaikuttaa lopulliseen reitin pituuteen.. Miehillä oli ohjelmassa yö/hämärä suunnistus, joten he lähtivät treeniin vähän myöhemmin. Ensimmäinen suunnistustreeni ainakin itselläni meni aika totutellessa ja kyllähän siinä meinasi harmaita hiuksia kertyä kun ei millään meinannut muistaa, että mitä sitä olikaan tekemässä. Kun metsästä (vihdoin) saavuin, niin oli ilta alkanut jo hämärtää. Sitten vain syömään Kisakallion herkkuruokaa… Lue lisää

Rykmentin johtokunta 2012

Rajamäen Rykmentin johtokunta vuodelle 2012 valittiin syyskokouksessa. Puheenjohtajaksi valittiin Ismo Turunen Sihteerinä jatkaa Reijo Krook Nuorisovaliokunta: Aki Leino varsinaisena ja Anne Laajaniemi varajäsenenä jatkavat toisen vuoden Valmennusvaliokunta: Marko Heiskanen varsinaisena jäsenenä ja Timo Suominen varajäseneä valittiin uudelle 2-vuotiskaudelle Kilpailuvaliokunta: Petri Aaltio varsinaisena ja Vesa Tervo varalla jatkavat toisen vuoden Kuntovaliokunta: Jarmo Hyvönen varsinaisena ja Reijo Krook varalla jatkavat toisen vuoden Talousvaliokunta: Ari Enroth varsinaisena ja Ilkka Ojapalo varalla valittiin uudelle 2-vuotiskaudelle. Tiedotusvaliokunta: Sanna Minkkinen valittiin uutena johtokuntaan kaksivuotiskaudelle, varalle valittiin Kimmo Vilska Koulutusvaliokunta: Riitta Karppinen varsinaisena ja varalle Jaana Koskinen valittiin uudelle 2-vuotiskaudelle Lue lisää

Kamerasuunnistuksesta lisäpotkua

Rajamäen Rykmentin suunnistajat avasivat tulevan harjoituskauden viikonloppuleirillä Nuuksiossa. Yli kaksikymmentä suunnistajaa hioi taitojaan hyvissä harjoituksissa ja suunnitteli tulevan kauden kuvioita. Perjantai- ja lauantai-iltana rasteja etsittiin otsalampun valossa ja sunnuntaina vuorossa oli pidempi suunnistusharjoitus. Perinteisten harjoitusten lisäksi lauantaina oli ohjelmassa ensi kertaa kypäräkamerasuunnistus. Kamerasuunnistuksessa jokainen suunnistaja juoksi 2,5 kilometrin radan päähän kiinnitetyn kameran kanssa. Harjoituksen jälkeen videot purettiin tietokoneelle ja niihin liitettiin suorituksen syke- ja gps-data sekä kartta. -Kameraharjoitukset otetaan tulevalla kaudella valmennusryhmien ohjelmaan, jotta saadaan hiukan lisää informaatiota urheilijan suorituksenhallinnasta. Urheilijalle videotreeni on kilpailunomainen lyhyt keskimatkan rata, joka sisältää erilaisia taidollisia elementtejä. Lyhyellä radalla on mahdollista inhimillisessä ajassa toteuttaa usealle urheilijalle. Harjoituksen jälkeen video puretaan yhdessä tai palaute lähetetään osallistuneiden sähköpostiin, valmennuspäällikkö Marko Heiskanen selventää harjoitusmallia. -Leirillä harjoituksen palaute pidettiin illalla yhteisesti kahden urheilijan esimerkin kautta, jolloin kaikki radan juosseet kykenivät peilaamaan omia ratkaisua esimerkkisuorituksiin. Nuorten maajoukkuesuunnistaja Jesse Laukkarinen pitää kokeilua urheilijan näkökulmasta onnistuneena ja uskoo kamerasuunnistuksesta olevan paljon hyötyä… Lue lisää

Suunnistuskauden päättäjäiset

Rajamäen Rykmentin suunnistuskauden 2011 päättäjäis- ja palkitsemistilaisuus pidettiin sunnuntaina 6.11. Vantaan Keimolassa, Keimolan Kaiun majalla. Paikalle oli saapunut runsas joukko niin seuran aktiivisia jäseniä ja edustusryhmien suunnistajia, kuin myös nuorempia suunnistuskoululaisia vanhempineen. Kuvassa osa palkituista, vasemmalta oikealle: Annabella Tolonen, Maaret Turunen, Miika Koskinen, Lauri Laajaniemi ja Tuomas Tervo Tilaisuuden avannut puheenjohtaja Ismo Turunen totesi kauden olleen menestyksekäs: kaikkiaan rykmenttiläiset toivat Nurmijärvelle kauden aikana 24 Suomen mestaruusmitalia, joista 7 oli kultaisia. Lisäksi seuran useamman vuoden peräkkäinen ”putki” kansainvälisissä edustustehtävissä jatkui, kun Tuomas Tervo edusti kunniakkaasti Suomea sprinttimatkalla Ranskan MM-kilpailuissa 13. sijallaan, ja nuorten alle 20 v. MM-kilpailuissa Puolassa nähtiin rykmenttiläisistä Jesse Laukkarinen ja Miika Suominen. Näistä lupaavista junioreista onnistui Miika noissa kilpailuissa paremmin, saavuttaen keskimatkalla hienon 7. sijan. Seuran ulkomaalaisjäsenistä Ranskassa vielä Tuomastakin paremmin suunnisti Sveitsin joukkueessa Matthias Merz sprintin 6. sijallaan. Pienenä menetyksenä vuoteen kuuluu toki myös se, että Matthias juoksi tällä erää viimeisen kilpailunsa Rykmentin väreissä syksyn SM-viesteissä, kun… Lue lisää

Voitto Halikko-Viestissä!

Rykmentti suunnisti 15-osuuksisen Halikko-viestin voittoon. Rykmentti keikkui koko kilpailun kärkinelikossa ja ankkuriosuudella Tuomas Tervo ratkaisi voiton kotiin mahtavalla juoksulla. Rykmentin kakkosjoukkuekin oli hienosti kuudestoista. Tämän vuoden Halikko-viestiin starttasi 134 joukkuetta ja aloitusosuudella Rykmentin Vili Niemi ei päästänyt pahimpia kilpakumppaneita karkuun vaan vaihtoi neljäntenä 35 sekuntia kärjestä. Toisella osuudella viestiä vei saman aikaisesti kolme suunnistajaa, jokainen omalla radallaan. H40-sarjassa suunnistava Jukka Erkkilä suunnisti virheettä, mutta ikätoveri Antero Pullille ja 18-vuotiaalle Aapo Aaltiolle tuli alkumatkasta hieman hakemista. Vaihdossa Rykmentti sai kolmikon täyteen kuitenkin toisena vajaan minuutin jo ensimmäisellä osuudella johtaneesta MS Parmasta. Kolmas osuus oli viestin lyhyin ja osuudella nähtiin ensimmäisenä vaihdossa 55-vuotiaissa juokseva Arto Niemi, joka oli lähtenyt Rykmentin kolmikosta viimeisenä. Kun vain hieman Arton perässä vaihtoon saapuivat Saara Nikkari ja vasta 15-vuotias Annabella Tolonen oli Rykmentti ottanut MS Parman kiinni, joukkueiden vaihtaessa yhtä aikaa. Neljännellä osuudella 45-sarjassa juokseva Mika Kulmala, 50-vuotiaissa suunnistava Ari Enroth ja Marjo Liikanen joutuivat päästämään Helsingin… Lue lisää

Kuudestoista 25Mannassa

Rajamäen Rykmentti suunnisti kuudenneksitoista maailman toiseksi suurimmassa suunnistusviestissä 25Mannassa. Ruotsin Södertäljessä käydyssä kilpailussa Rykmentti suunnisti koko viestin erittäin vähin virhein ja oli kärkitaistelussa mukana ensimmäisestä osuudesta lähtien. 25-osuuksisen viestin avasi täydellisesti Vili Niemi, joka oli vaihdossa kolmas vain 14 sekuntia yleisurheilun Ruotsi-Suomi maaottelun vitosen kakkosen Erik Johanssonin jälkeen. Toisella osuudella Tuomas Tervo matkasi kärkiporukassa koko osuuden, aivan lopussa tullut pieni virhe tiputti Tuomaksen kuudenneksi, mutta kärki oli vain puolen minuutin päässä. Seuraavilla osuuksilla suunnisti yhtä aikaa neljä suunnistajaa. Kolmannella osuudella Päivi Kulmala, Maaret Turunen, Tiina Vilska ja Ilona Lehtinen eteni virheittä ja vaihtoi kymmenentenä kolme minuuttia kärjestä. Seuraavalla viestin lyhyimmällä osuudella Rykmentin todella nuori tyttökvartetti Riikka Haltia, Annabella Tolonen, Mirabella Tolonen ja Marika Suominen juoksi hienosti ja piti sijoituksen samana. Viidennellä osuudella kolmikko Pyry Niemi, Aapo Lindberg ja Matti Liukkonen jatkoi edellisosuuksien virheettömien suoritusten sarjaa. Jesse Laukkarinen sortui sen sijaan muutamaan virheeseen ja eroa kärkeen tuli muutama minuutti lisää ja… Lue lisää

Annabellalle kultaa SM-yöstä

Rykmentin suunnistajat voittivat kolme mitalia yösuunnistuksen SM-kilpailuista Mouhijärvellä. Annabella Tolonen voitti tyttöjen 16-vuotiaiden sarjan, Ari Enroth oli kolmas miesten 50-vuotiaissa ja Elina Kukkasjärvi toinen naisten vastaavassa sarjassa. Miesten pääsarjassa Vili Niemi oli kahdeksas. Ensimmäistä vuotta 16-vuotiaissa suunnistava Annabella selvitti ratansa suurimmitta virheittä ja voitti kultaa puolentoista minuutin erolla Suvi Heittolaan. -Heti alussa katsoin, että rata on vaikea ja tajusin pudottaa vauhtia. Mitään suurempia virheitä en tehnyt, mutta pieniä haasteita oli maaston kanssa. Vaikka tämä oli ensimmäinen SM-kultani, niin hymyn korviin nostaa se, että sain tehtyä ehjän suoritukseni ja pysyin koko matkan kartalla, Annabella iloitsi. Miesten raskaan 12 kilometrin radan ykkönen oli Olli-Markus Taivainen, jolle Vili Niemi hävisi vajaat kymmenen minuuttia. -Rasteilla 4-6 oli vaikeuksia yhteensä noin kahden minuutin verran. Lisäksi salmiakki-hajonnalla tuli ehkä toinen kaksi minuuttinen virhettä. Loput matkasta meni kuitenkin sujuvasti ja ihan tyytyväinen voin olla ensimmäiseen aikuisten sarjan SM-kymppijoukon suoritukseen, Vili kertoi. Vilin lisäksi kymmenen joukkoon sijoittuivat neljänneksi… Lue lisää

Mitalisade SM-viestissä

Rajamäen Rykmentti näytti suunnistuksen SM-viesteissä olevansa edelleen yksi Suomen parhaista viestisuunnistusseuroista. Rykmentin joukkueet napsivat peräti kolme kulta- ja kolme hopeamitalia junioreiden ja veteraanien sarjoissa. Lisäksi miesten joukkue juoksi viidenneksi. Vimpelin Lakeaharjulla suunnistetuissa pääsarjojen ja junioreiden viesteissä Rykmentille kultaa suunnistivat poikien 20-vuotiaat ja tyttöjen 18-vuotiaat. Tyttöjen 16-vuotiaiden joukkue oli puolestaan hopealla. Poikien joukkue lähti uusimaan edellisvuoden kultaa, joka tosin tuli 18-vuotiaissa. Nyt juoksujärjestys oli Aapo Aaltio, Jesse Laukkarinen ja Miika Suominen. Aapo aloitti varmasti ja tuli vaihtoon sijalla neljä, noin kaksi ja puoli minuuttia kärjestä. Voiton kannalta tärkeää oli, että ennakkoon kaksi kovaa joukkuetta Helsingin Suunnistajat ja Tampereen Pyrintö jäivät Aapolle minuutti tolkulla. Toisella osuudelle lauantain keskimatkan pronssimitalisti Jesse Laukkarinen ohitti jo alkumatkasta edellä lähteneet ja repi vaihtoon mennessä eron reiluun kahteen minuuttiin toisena vaihtaneeseen Kangasala SK:hon. Ankkuriosuudella Miika Suominen suunnistus sujui joukkuekavereiden veroisesti. Perään lähtenyt keskimatkan nuorten maailmanmestari Topias Tiainen ei pystynyt tavoittamaan Miikaa kuin puolisen minuuttia. Näin rykmentin kolmikko… Lue lisää

Kaksi mitalia SM-keskimatkalta

Jesse Laukkarinen suunnisti pronssille 20-vuotiaiden sarjassa keskimatkan SM-kisoissa Alavudella. Veteraanisarjojen kisoissa Pyötyällä puolestaan Arto Niemi oli nopein miesten 55-vuotiaissa. Jesse Laukkarinen onnistui tekemään vaativassa kilpailussa lähes virheettömän suorituksen. Mestaruuden vienyt Tampereen Pyrintöä edustava sveitsiläinen Florian Howald oli 24 sekuntia nopeampi. Kesällä nuorten maailmanmestaruuden juuri keskimatkalla voittanut Topias Tiainen oli toinen vain kolme sekuntia Jesseä parempana. -Kuudennelle rastille tuli pieni 10 sekunnin rastinottovirhe, lisäksi ykkösvälillä tein väärän reitinvalinnan. Juoksu kulki hyvin ja jaksoin runtata raskaassa maastossa. Tosin suot olivat myrkkyä ja jouduin hetken jopa kävelemään kun upotti niin paljon, Jesse kertoi kilpailustaan. Miesten pääsarjassa Vili Niemi oli tällä kertaa paras rykmenttiläinen 22. sijallaan. Tuomas Tervo oli 32 ja Jarno Parkkinen 34. Matthias Merz joutui toteamaan aamun karsinnassa suomalaisen suunnistuksen laajan ja kovan tason: ensimmäisenä lähtenyt sveitsiläinen ei selvittänyt tietään finaaliin vaan oli vasta 14., kun jokaisen erän kahdeksan parasta selvisi finaaliin. Maaret Turunen oli kymmenes tyttöjen 18-vuotiaissa. Samassa sarjassa Ilona Lehtinen… Lue lisää