Miika palkittiin vuoden parhaana urheilijana

Suunnistuskauden päättäjäisiä vietettiin viikonloppuna Nurmijärven Ahjolassa. Tilaisuudessa palkittiin vuonna 2012 kesä- tai hiihtosuunnistuksessa menestyneitä rykmenttiläisiä. Parhaana urheilijana palkittiin H20-sarjasta miesten pääsarjaan siirtyvä Miika Suominen. Miika voitti kesäsuunnistuksessa 4 SM-mitalia, joista kolme kultaisia, ja yhden plaketin. Lisäksi hän edusti Suomea nuorten MM-kisoissa Slovakiassa. Muita palkittuja olivat Tuomas Tervo (paras miessuunnistaja), Mervi Pesu (paras naissuunnistaja), Sami vähänen (vuoden valmentaja), Kirsti Handolin (vuoden uurastaja), Sirkku Minkkinen (vuoden yllättäjä), Marika Suominen (paras D17-20), Miika Suominen (paras H17-20), Tomi Minkkinen (paras alle 16-vuotias poika) ja Riikka Haltia (paras alle 16-vuotias tyttö). Nuorimmille jaettiin oravapoika ja -tyttö palkinnot, jotka tänä vuonna menivät Pyry Seppälälle ja Pinja Koskiselle. Lue lisää

Talveen potkua kisakalliosta

Uusi reenikausi avattiin viime viikonloppuna Kisakallion upeissa maastoissa. Tällä kertaa paikalle oli selvinnyt miesten (ja poikien) lisäksi vain RR-marttojen nuorempi sukupolvi. Onneksi Markkis kuitenkin saapui sunnuntaina edustamaan myös vanhempia marttoja. Perjantai-iltana ohjelmassa oli miehille sekä rohkeimmille naisille yösuunnistus ja vaihtoehtona lenkki + kuntosali. Sirkku ja Marika lähtivät miesten seuraksi uhmaamaan pimeää metsää (mikä jälkeenpäin todettiin virheeksi) ja loput tyytyivät iltalenkkiin. Harjoituksen jälkeen oli vielä yhteinen palaveri, jossa käytiin läpi tulevan kauden leirityksiä ja treenejä. Launtaiaamuna melkein kaikki heräsivät pirteinä kuin peipposet ja ensimmäinen kamerapää starttasi maastoon jo 8:30. Maastosta palattiin enemmän ja vähemmän iloisin mielin, mutta palaverin ja ruuan jälkeen kaikilla oli jo parempi mieli. Ruokailun jälkeen Jarski piti vielä kausianalyysin ja Arto antoi (ainakin meille naisille) henkilökohtaisia neuvoja. Sen jälkeen päästettiin taas nastarit irti. Koska kaikilla oli palaverin neuvot vielä tuoreessa muistissa, virheitäkään ei näkynyt. Illalla energisimmät haastoivat vielä toisensa sählyssä. RR-naiset ottivat luonnollisesti tässä(kin) lajissa miehiltä luulot pois…. Lue lisää

Tuomas, Vili ja Miika liiton valmennusryhmiin

Suunnistusliiton valmennusryhmät vuodelle 2013 on valittu. Rykmenttiläisistä kesän MM-kotikisoihin tähtäävään Vuokatti-ryhmään pääsi Tuomas Tervo, minkä lisäksi Vili Niemi ja Miika Suominen valittiin 21-25 -vuotiaiden talenttiryhmään. Jarno Parkkinen jatkaa toisena nuorten valmentajana. SSL:n valmennusryhmät 2013 kokonaisuudessaan: Vuokatti-ryhmä Naiset (8): Anni-Maija Fincke Tampereen Pyrintö, Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Minna Kauppi Asikkalan Raikas, Saila Kinni Tampereen Pyrintö, Venla Niemi Tampereen Pyrintö, Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot, Marika Teini SK Pohjantähti, Heini Wennman SK Pohjantähti. Miehet (14): Hannu Airila Kalevan Rasti, Topi Anjala Koovee, Mårten Boström* Lynx, Simo-Pekka Fincke Kalevan Rasti, Tero Föhr Vehkalahden Veikot, Jarkko Huovila Kalevan Rasti, Olli-Pekka Koistinen* Delta, Jani Lakanen Vaajakosken Terä, Jonne Lehto Vehkalahden Veikot, Tuomo Mäkelä* Angelniemen Ankkuri, Antti Nurmonen Kalevan Rasti, Fredric Portin Paimion Rasti, Olli-Markus Taivainen Pellon Ponsi, Tuomas Tervo* Rajamäen Rykmentti.(*sprintti) Talenttiryhmä (21–25-v.) Naiset (4): Sari Anttonen Keuruun Kisailijat, Aino Mänkärlä Lynx, Kirsi Nurmi Vaasan Suunnistajat, Outi Ojanen Kangasala SK. Miehet (4): Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat,… Lue lisää

Rykmentille Nuorten Jukola 2016

Vuoden 2016 Nuorten Jukolan järjestämisoikeus on myönnetty Rajamäen Rykmentille. Kilpailu järjestetään Nurmijärven Alhonniitussa. Ratkaisuun vaikuttivat Suunnistaja-lehden mukaan kilpailumaaston ja -keskuksen soveltuvuus nuorten suunnistustapahtumaan, seuran nuorisotyö, seuratoiminta, järjestetyt/myönnetyt arvokilpailut sekä alueellinen sijainti. Lue lisää

Rykmentti 17. 25mannassa

Rajamäen Rykmentin ykkösjoukkue sijoittui 17. viikonloppuna Ruotsissa suunnistetussa 25mannakavlenissa. Joukkueessa juoksivat: 1. Hanna Raitanen 2. Vili Niemi 3. Marjo Liikanen/ Saara Nikkari/ Sirkku Minkkinen/ Sanna Minkkinen 4. Pinja Koskinen/ Riikka Haltia/ Kauko Parkkinen/ Marika Suominen 5. Sander Vaher/ Mate Kerenyi/ Hannu-Pekka Pukema/ Jarno Parkkinen 6. Samuli Kyyrönen/ Marko Heiskanen/ Jukka Erkkilä/ Marko Väisänen 7. Jesse Laukkarinen/ Sami Vähänen/ Matti Liukkonen/ Miika Suominen 23. Arto Niemi 24. Päivi Kulmala ja 25. Tuomas Tervo. Kakkosjoukkuekin paransi viime vuotista sijoitustaan olemalla 72. Kakkosjoukkueessa juoksivat: 1. Johanna Tervo 2. Ross Morrison 3. Sara Niemi/ Riikka Lindberg/ Mirabella Tolonen/ Matleena Boström 4. Joni Koskinen/ Lauri Laajaniemi/ Jaana Koskinen/ Ismo Turunen 5. Otso Seppälä/ Eetu Summanen/ Juha Tolonen/ Aapo Lindberg 6. Ismo Minkkinen/ Vesa Tervo/ Tomi Minkkinen/ Mika Kulmala 7. Miika Koskinen/ Akseli Leino/ Antti Paasikoski/ Pyry Niemi 23. Ari Enroth 24. Maaret Turunen 25. Aapo Aaltio. Lue lisää

Miikalle kultaa SM-yöstä

Syksyn viimeiset SM-mitalit jaettiin lauantaina Kouvolassa. Miika Suominen hallitsi jälleen H20-sarjaa ja Riikka Haltiakin jatkoi syksyn vahvoja suorituksiaan sijoittumalla tyttöjen 15-sarjassa toiseksi. Lisäksi rykmenttiläisistä plaketeille ylsivät: Marika Suominen (6. D18), Elina Kukkasjärvi (6. D55), Tuomas Tervo (7. H21) sekä Jesse Laukkarinen (8. H20). Haastavassa kisassa virheminuutteja riitti jopa voittajalle: – Suunnistus sujui alussa hyvin, kunnes tein neloselle ja vitoselle isot virheet. Vitosen pummin jälkeen keskityin paremmin ja loppumatkan selvisinkin virheittä. Viimeinen inttiviikkokin meni flunssan kourissa, eikä juoksu ollut herkintä mahdollista. Koko loppukauteen tyytyväinen Miika selvitti kisan jälkeen. Yön lisäksi Suominen on vienyt nimiinsä syksyn muutkin SM-matkat. Sekä pitkiltä että keskimatkalta kotiin viemisinä oli kultainen mitali ja viestissäkin Miika vastasi oman osuutensa nopeimmasta ajasta. – Suunnistus osui raiteilleen loppukesästä ja juoksukin on parantunut kauden loppua kohden varsinkin maaston puolella. Maajoukkueleireiltä on saanut hyvää lisäpotkua suunnistukseen: Taini on kuittaillut siellä tehdyistä pummeista niin paljon ettei enää uskalla koukkailla. Perjantaina suunnistetusta miesten karsinnasta… Lue lisää

Miikalle sotilaiden Suomen mestaruus

Rykmentin Miika Suominen jatkoi syksyn Suomen mestaruus -putkeaan keskiviikkona suunnistetuissa sotilaiden SM-kilpailuissa. Samassa varusmiesten sarjassa Jesse Laukkarinen sijoittui neljänneksi. Muita rykmenttiläisiä: Juha Tolonen 6. (yleinen) Antti Paasikoski 8. (yleinen) Tulokset Lue lisää

Kahdeksan mitalia SM-viikonlopulta

Viikonloppuna rykmenttiläiset taistelivat sekä keskimatkan että viestin Suomen mestaruuksista Joroisissa, Kangasalla, Leppävirralla ja Orivedellä. Lauantain keskimatkalla keltamustat saavuttivat yhteensä neljä mitalia ja kolme plakettisijaa. Miika Suominen vei pitkän matkan tapaan voiton H20-sarjassa Joroisissa ja veteraanisarjojen kisoissa Kangasalla puolestaan Arto Niemi oli H55-sarjan nopein. Keskimatkan mitalisteihin kuuluivat myös D15-sarjassa hopeaa suunnistanut Riikka Haltia sekä D35-sarjassa pronssia voittanut Päivi Kulmala. Lisäksi plaketeille ylsivät Annabella Tolonen (4. D16), Marika Suominen (9. D18) ja Miika Koskinen (10. H17). Menestyksekäs viikonloppu kruunautui sunnuntaina neljällä mitalilla ja kahdella plaketilla. Viestissä hopealle suunnistivat sekä H20-sarjan joukkue (Aapo Aaltio, Otso Seppälä, Miika Suominen) Leppävirralla että H55-sarjan joukkue (Veijo Salmi, Timo Valkonen, Arto Niemi) Orivedellä. Mitalisaalista täydensivät vielä 18-tyttöjen (Sirkku Minkkinen, Maaret Turunen, Marika Suominen) ja 35-sarjan herrojen (Tapio Perä, Joni Kemppi, Sami Vähänen) pronssiset mitalit. Lisäksi D16-joukkue (Riikka Haltia, Mirabella Tolonen, Annabella Tolonen) sijoittui neljänneksi. Miesten pääsarjassa Rykmentin ykkösjoukkue (Hannu-Pekka Pukema, Jarno Parkkinen, Vili Niemi, Tuomas Tervo) oli… Lue lisää

Miikalle voitto SM-pitkiltä

Rykmenttiläiset suunnistivat yhteensä 3 mitalia ja 3 plakettia viikonloppuna käydyissä pitkän matkan SM-kilpailuissa. Miika Suominen voitti 20-vuotiaiden poikien sarjan Tervakoskella järjestetyissä ryhmä 1:n kisoissa ja Kaisa Laapas (D35) sekä Elina Kukkasjärvi (D55) sijoittuivat kummatkin hopealle Savitaipaleella (ryhmä 2). Lisäksi plaketeille ylsivät D18-sarjassa Sirkku Minkkinen (4. sija) ja Marika Suominen (7. sija) sekä H45-sarjassa viidenneksi suunnistanut Jukka Erkkilä. Viimeistään vuottaan nuorten sarjoissa suunnistava Miika selvitti ratansa lähes virheittä ja voitti kultaa kymmenen sekunnin erolla Vaajakosken Terän Toni Saareen. – Selvisin pienillä virheillä, mutta suunnistus ei ollut missään vaiheessa kovin sujuvaa. Juoksuvauhti oli kuitenkin kohdillaan ja uskalsin luottaa sen riittävän. Maasto oli sopivan raskas ja haastava ja ratakin mukava, alussa tarkempaa keskarityyppistä ja lopussa pitkiä luukutusvälejä. Kulkukelpoisuus oli positiivinen yllätys karsintaan nähden, suoritukseensa tyytyväinen Miika kuvaili. Parin viikon päästä kilpaillaan vielä keskimatkan ja viestin Suomen mestaruuksista. Kisasivut R1 Kisasivut R2 Lue lisää

Tuomas maailmancupin finaalikierrokselle

Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo on valittu 1.-8.9. kilpailtavalle maailmancupin finaalikierrokselle, jonka viisi kisaa muodostavat samalla Nordic Orienteering Tourin. Osakilpailut käydään seuraavasti: 1.-2.9. Sprintti + keskimatka, Oslo 4.9. Pudotussprintti, Göteborg 7.-8.9. Sprintti + keskimatkan takaa-ajo, Kajaani&Vuokatti Suomen joukkue kokonaisuudessaan Miehet: Hannu Airila (Kalevan Rasti), Antti Anttonen (Vaajakosken Terä), Mårten Boström (Lynx), Tero Föhr (Vehkalahden Veikot), Jani Lakanen (Vaajakosken Terä), Tuomo Mäkelä (Angelniemen Ankkuri), Fredric Portin (Paimion Rasti), Tuomas Tervo (Rajamäen Rykmentti). Naiset: Sari Anttonen (Keuruun Kisailijat), Sofia Haajanen (SK Pohjantähti), Minna Kauppi (Asikkalan Raikas), Saila Kinni (Tampereen Pyrintö), Venla Niemi (Tampereen Pyrintö), Outi Ojanen (Kangasala SK), Merja Rantanen (Jämsän Retki-Veikot), Karoliina Sundberg (Lynx), Heini Wennman (SK Pohjantähti). Lue lisää