Suunnistuksen maailmancupin ensimmäistä kierrosta käydään Ruotsin Boråsissa sprintin merkeissä. Torstaina oli henkilökohtainen sprintti, lauantaina knock-out sprintti ja sunnuntaina on vielä sprinttiviesti. Pohjoismaisella tasolla Rykmenttiä edustava Iso-Britannian Megan Carter-Davies oli mukana maansa varsin vahvassa sprinttimaajoukkueessa. Torstain kisassa Megan oli mukavasti sijalla 16 heti suomalaisten takana.
Lauantain sprinttikisassa sitten jysähti. Aamun karsinnassa Megan oli oman eränsä kakkonen. Ensimmäisessä jatkoerässä Megan voitti eränsä ja semifinaalissa oli eränsä kakkonen. Jatkoeristä aina erän kolme parasta pääsi jatkoon ja semifinaaleista kaksi. Kuuden hengen finaaliin Megan pääsi mukaan yhdessä neljän ruotsalaisen ja yhden norjalaisen kanssa. Pääosin yhdessä ryhmässä finaalitkin juostiin, mutta Megan teki hyvän muista poikkeavan reitinvalinnan vitoselle ja pääsi siinä muilta karkuun. Suunnistus ja juoksu sujuivat hyvin ja kärkipaikka pysyi hallussa. Ihan lopussa naisten hallitsija Tove Alexandersson tuli juoksemalla väkisin ohi, mutta kakkospaikka pysyi selvästi Meganilla ennen Norjan Andrine Benjaminsenia.
Sunnuntain sprinttiviestissä Megan lienee Iso-Britannian ankkurina.