Sprinttisuunnistuksen Suomen Mestaruuksista kisattiin tänään Juvalla. Aamupäivällä oli karsinnat ja iltapäivällä finaalit. Karsinnan maasto sisälsi hieman metsäpätkiä ja alussa mäkeäkin, mutta oli muuten suhteellisen yksinkertainen. Finaali juostiin aivan Juvan keskustassa, siinä oli jonkin verran hankalampia aitakiertokikkailuja. Monissa sarjoissa radat eivät olleet kuitenkaan kovin vaativat eivätkä pitkät.
Rykmenttiläisiä oli kisassa mukana noin 30 henkeä, joista suurin osa selvisi A-finaaleihin, toki osassa sarjoja kilpailtiin vain finaalin lähtöjärjestyksestä. Jo karsinnassakin nopeinta vauhtia piti H35-sarjan Hannu-Pekka Pukema. Finaalissa hän suoriutui myös hienosti ottaen mestaruuden 16 sek erolla kakkoseen. Pari pientä haparointia oli matkan varrella alkupäässä, mutta kiihtyvävauhtinen taktiikka tuotti tulosta mestaruuden edestä. Myös muita mitaleita saatiin, sillä D45-sarjassa Kaisa Laapas oli toinen vain 11 sek kärjestä. H65-sarjassa Jouko Malinen oli pronssilla 36 sek erolla kärkeen. Lisäksi H40-sarjassa Kimmo Vilska oli neljäs, mutta ero kärkeen oli vaivaiset 8 sekuntia. H50-sarjassa Samuli Kyyrönen oli 7.
Nuorten sarjoista parhaan sijoituksen toi 5 viikon juoksutauon jälkeenkin H14-sarjan Jonne Mourujärvi 7. sijallaan. Elisa Mänty oli 12. D16- ja Nuutti Toivonen 15. H15-sarjassa. Hanna Valonen oli naisten pääsarjassa mukavasti 28. sijalla.
Huomenna jatketaan SM-viestien merkeissä Mikkelissä.