Valkeakosken Haka järjesti viikonloppuna 2-päiväiset hiihtosuunnistukset lauantain sprintissä ja sunnuntaina keskimatkalla. Pika-aikataululla ne saivat Ryhmän 1 (pääsarjat ja nuoret) osalta SM-kisojen arvon, lisäksi jaossa oli Hämeen ja Uudenmaan AM-mitaleja.
Rykmenttiin täksi kaudeksi liittynyt D20-sarjan Vilma Pesu saalisti hienosti SM-mitalit molempina päivinä. Lauantaina sprintissä tuloksena oli pronssisija 3 sek. erolla neloseen. Sunnuntaina keskimatkalla mitali kirkastui hopeaksi parin minuutin erolla voittajaan Maria Hoskariin.
D21-pääsarjassa kilpaileva Vilman äiti Mervi Pesu oli myös lähes mitalivauhdissa. Lauantaina tuloksena oli äärimäisen tiukassa kisassa jaettu nelossija vain 2 sek. päässä pronssista. Sunnuntaina Mervin sijoitus oli viides.
Nuorten puolella saatiin myös muita hyviä sijoituksia kymppisakkiin. H15-sarjassa Nuutti Toivonen oli lauantaina viides ja sunnuntaina 9. H20-sarjassa Ilari Haltia oli lauantain sprintissä 6. ja sunnuntaina 9.
Luonnollisesti SM-kisojen kärkipään sijat toivat lauantaina myös AM-sprinttimestaruuksia. Veteraaneissa AM-voittoon ylsivät myös ainakin H60-sarjan Erkki Oinaskallio ja H65-sarjan Timo Valkonen. Toki kun yhteen kisaan kasataan useita arvokisoja, tulosseuranta ei ole helppoa.
https://hakasuunnistus.sporttisaitti.com/veikko-hakulisen-hiihtorastit-2021/tulossivu/
Seuraavia SM-kisoja on tiedossa parin viikon päästä Etelä-Pohjanmaalla SM-pitkän matkan ja R2-keskimatkan osalta.