Lisää potkua kauteen Kisakalliosta

Rykmentin miesten- ja naistenryhmät kävivät jälleen leireilemässä Kisakalliossa Lohjalla. Mukaan oli päässyt hyvin porukkaa, mukaan lukien uudet vahvistuksemme Jörgen Wickholm sekä Portugalista asti saapunut Luis Silva.

Leiri alkoi perjantaina pöytäsuunnistuksella ja illalla pelattiin kevyesti sählyä. Sählyn jälkeen oli jälkipelit rantasaunalla, mutta avantoon ei näyttänyt olevan halukkaita. Kylmä ulkoilma, lähemmäs -30°C, aiheutti hieman epäilyksiä lauantaipäivän treenien toteutumisesta, joten onneksi ohjelmaa hiukan muutettiin. Lauantaiaamu olikin aika kylmä ulkona treenaamiselle, joten suurin osa valitsi aamun treenipaikaksi kuntosalin. Savolaistaustaisille Jarskille ja Masalle keli oli kohdilla ja he päättivät lähteä maastoon. Parin tunnin jälkeen kaksikko löysikin takaisin majoitukseen. Lounaan jälkeen oli vuorossa palaveri, jossa käytiin läpi tulevia harjoituksia, ja vaihdettiin ryhmien jäsenten kuulumisia vielä erillisissä miesten- ja naisten palavereissa.

Lauantaina iltapäivällä päästiin vihdoin ja viimein kunnolla ulos treenaamaan, nimittäin vetämään mäkivetoja kiihtyvällä trendillä, jossa viimeinen mäki ja sprintti kellotettiin emitillä Kisakallion urheiluopiston alueella. Luis kaivoi ensiesiintymisellä ison loikkarin takataskusta kovapohjaisessa mäessä ja vauhti oli kohdilla. Sprintin lopun pehmeä lumipolku nousu olikin sitten myrkkyä herkälle askeleelle, johon yhtyi moni muukin nojailemalla polviinsa maalissa. Valitettavasti kaikki emitit eivät suostuneet yhteistyöhön, joten osa tuloksista jäi vain arvioiksi. Illalla vuorossa oli taas palloiluhallissa kovaakin kovempi taisto, tällä kertaa sählyn lisäksi myös koripallossa. Dream teamit taistelivat tasaväkisesti, joten jatkoaika tulevaisuudessa ratkaiskoon lopputuloksen. Todellista vääntöä oli kiistapalloissa havaittavissa, joten ainakin tunne oli läsnä.

Sunnuntaina käytiinkin sitten toteuttamassa lauantailta siirtyneet korttelisuunnistukset Lohjan keskustassa. Sää oli muuttunut hyvin suotuisaksi, ja kaikki pääsivät nauttimaan kovavauhtisemmasta harjoituksesta, jossa riitti myös suunnistuksellista haastetta. Alkuun lämmiteltiin Hiki:n kinkun sulatuksella 2,5km ja sen jälkeen näytti olevan jo tosi kyseessä toisessa sprintissä. Aikoja vertailtiin kiivaasti vielä lounaallakin, joten oma kapasiteetti hiukan kiinnosti. Hieman saattoi lauantain mäkitreeni painaa jaloissa, mutta se ei kuitenkaan menoa haitannut.

kuva

Bookmark the permalink.

Comments are closed.