Rajamäen Rykmentin Riikka Haltia ja Annabella Tolonen jatkoivat edellisviikonloppuna SM-viestissä alkanutta mitaliputkeaan Savonlinnassa lauantai-iltana suunnistetussa SM-yössä. Haltia suunnisti hopealle tyttöjen 17-vuotiaiden sarjassa ja Tolonen pronssille vuotta vanhemmissa. Miesten pääsarjassa Jarno Parkkinen oli hienosti kahdeksas.
Annabella voitti jo syksyn kolmannen SM-mitalinsa, kun pitkän matkan ja viestin kultien jatkoksi tuli siis pronssia. Kolmas voitto karkasi seitsemännellä rastilla, jonne Anna teki peräti kuuden minuutin virheen. Maalissa eroa kilpailun voittaneeseen Navin Petra Ahoon oli kolme ja puoli minuuttia. Hopea jäi ainoastaan 13 sekunnin päähän. Riikan suoritus oli sen sijaan parempi, eikä suuria virheitä tullut. Mestaruuden vienyt Espoon Suunnan Emilia Ståhlberg oli 50 sekuntia nopeampi.
Miesten pääsarjassa finaaliin perjantain karsinnasta selvittävät tiensä Jarno ja Vili Niemi. Vilin kilpailu lähti heikosti käyntiin vaativalla radalla ja tuloksena keskeytys. Jarno sen sijaan jaksoi painaa raskaassa savolaismaastossa maaliin saakka, mikä palkittiin uran ensimmäisellä henkilökohtaisella pääsarjan plaketilla. Henkilökohtaisia SM-mitaleitahan 33-vuotiaalla suunnistajalla on palkintokaapissa kaksi erikoispitkiltämatkoilta. Jarno oli luonnollisesti tyytyväinen tulokseen.
-Kova kilpailu oli. Alussa tuli jonkin verran virheitä ja lopun juoksuosuuksilla alkoi hieman painamaan, mutta niin se varmasti painoi muillakin. Tästä on kyllä erittäin hyvä jatkaa kohti kolmen viikon päästä Hyvinkäällä suunnistettavia erikoispitkiä, Jarno iloitsi. Maalissa eroa kilpailun ylivoimaisesti voittaneeseen Paimion Rasti Fredrik Portiniin oli 8.40.
Naisten sarjassa edellisvuoden suomenmestari Marjo Liikanen sortui kahteen isoon virheeseen ja loppusijoitus tipahti 21:nneksi vajaat kymmenen minuuttia mestaruuden voittanutta Sanni Kivelää hitaampana.