Syksyn viimeiset SM-mitalit jaettiin lauantaina Kouvolassa. Miika Suominen hallitsi jälleen H20-sarjaa ja Riikka Haltiakin jatkoi syksyn vahvoja suorituksiaan sijoittumalla tyttöjen 15-sarjassa toiseksi. Lisäksi rykmenttiläisistä plaketeille ylsivät: Marika Suominen (6. D18), Elina Kukkasjärvi (6. D55), Tuomas Tervo (7. H21) sekä Jesse Laukkarinen (8. H20).
Haastavassa kisassa virheminuutteja riitti jopa voittajalle:
– Suunnistus sujui alussa hyvin, kunnes tein neloselle ja vitoselle isot virheet. Vitosen pummin jälkeen keskityin paremmin ja loppumatkan selvisinkin virheittä. Viimeinen inttiviikkokin meni flunssan kourissa, eikä juoksu ollut herkintä mahdollista. Koko loppukauteen tyytyväinen Miika selvitti kisan jälkeen.
Yön lisäksi Suominen on vienyt nimiinsä syksyn muutkin SM-matkat. Sekä pitkiltä että keskimatkalta kotiin viemisinä oli kultainen mitali ja viestissäkin Miika vastasi oman osuutensa nopeimmasta ajasta.
– Suunnistus osui raiteilleen loppukesästä ja juoksukin on parantunut kauden loppua kohden varsinkin maaston puolella. Maajoukkueleireiltä on saanut hyvää lisäpotkua suunnistukseen: Taini on kuittaillut siellä tehdyistä pummeista niin paljon ettei enää uskalla koukkailla.
Perjantaina suunnistetusta miesten karsinnasta finaaliin tiensä selvittivät Tuomas Tervo, Vili Niemi, Jarno Parkkinen, Matti Liukkonen, Ross Morrison ja Eetu Summanen.
Tulokset
Finaalit
Miesten karsinta