Rykmentti suunnisti 15-osuuksisen Halikko-viestin voittoon. Rykmentti keikkui koko kilpailun kärkinelikossa ja ankkuriosuudella Tuomas Tervo ratkaisi voiton kotiin mahtavalla juoksulla. Rykmentin kakkosjoukkuekin oli hienosti kuudestoista.
Tämän vuoden Halikko-viestiin starttasi 134 joukkuetta ja aloitusosuudella Rykmentin Vili Niemi ei päästänyt pahimpia kilpakumppaneita karkuun vaan vaihtoi neljäntenä 35 sekuntia kärjestä. Toisella osuudella viestiä vei saman aikaisesti kolme suunnistajaa, jokainen omalla radallaan. H40-sarjassa suunnistava Jukka Erkkilä suunnisti virheettä, mutta ikätoveri Antero Pullille ja 18-vuotiaalle Aapo Aaltiolle tuli alkumatkasta hieman hakemista. Vaihdossa Rykmentti sai kolmikon täyteen kuitenkin toisena vajaan minuutin jo ensimmäisellä osuudella johtaneesta MS Parmasta. Kolmas osuus oli viestin lyhyin ja osuudella nähtiin ensimmäisenä vaihdossa 55-vuotiaissa juokseva Arto Niemi, joka oli lähtenyt Rykmentin kolmikosta viimeisenä. Kun vain hieman Arton perässä vaihtoon saapuivat Saara Nikkari ja vasta 15-vuotias Annabella Tolonen oli Rykmentti ottanut MS Parman kiinni, joukkueiden vaihtaessa yhtä aikaa.
Neljännellä osuudella 45-sarjassa juokseva Mika Kulmala, 50-vuotiaissa suunnistava Ari Enroth ja Marjo Liikanen joutuivat päästämään Helsingin Suunnistajat ja Tampereen Pyrinnön edelle, mutta ero kärjessä edelleen edenneeseen MS Parmaan ei ollut kuin vajaat kaksi minuuttia. Viidennellä, viestin viimeisellä kolmen suunnistajan osuudella Aapo Lindberg, 19-vuotias Miika Suominen ja Jarno Parkkinen suunnisti varmasti ja vauhdikkaasti. Kolmikon saapuessa täysin yhtä aikaa vaihtoon sijoitus oli noussut jälleen toiseksi ja ero MS Parmaan oli enää 41 sekuntia. Kolmantena vaihtanut Delta oli puolestaan ainoastaan 5 sekunnin päässä.
Toiseksi viimeisellä osuudella viestiä veivät naiset. Rykmentin Päivi Kulmala teki pienen virheen radan loppuosassa ja Delta pääsi hieman Rykmentin edelle. Viimeisessä vaihdossa ero MS Parmaan oli kaksi minuuttia ja Deltaan 26 sekuntia. Ankkuriosuus oli lopulta yhden miehen näytös. Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo ohitti jo alkumatkasta Deltan Valentin Novikovin ja MS Parman Samuli Salmenojan, eikä antanut näille minkäänlaisia mahdollisuuksia. Yleisörastilla virheettä edennyt Tuomas oli reilun minuutin edellä takana tulevia ja ero pysyi lähes samana loppuun saakka. Näin Rykmentin muut suunnistajat pääsivät iloitsemaan rauhassa loppusuoralle päivän nopeimman ankkurin kanssa. Rykmentille Halikko-viestin voitto oli historian kolmas, ensimmäisen kerran Rykmentti valloitti suunnistuskauden päättävän seuraviestin vuonna 1995 ja toinen voitto tuli 1997.
Rykmentin kakkosjoukkue Kimmo Vilska, Samuli Kyyrönen, Akseli Leino, Vesa Tervo, Riikka Haltia, Sanna Minkkinen, Miika Koskinen, Tiina Vilska, Marika Suominen, Timo Valkonen, Tapio Perä, Pyry Niemi, Matti Liukkonen, Ilona Lehtinen ja Jesse Laukkarinen suunnisti läpi viestin kahdenkymmenen parhaan joukossa. Maalilinjan Laukkarinen ylitti kuudentenatoista. Rykmentin kolmosjoukkue oli puolestaan 51. Hyväksytyn suorituksen viestissä sai 110 joukkuetta.