Rykmentti pukeutuu ONE WAYhin!

Rajamäen Rykmentti on valinnut tulevalle kolmivuotiskaudelle ensimmäisenä suunnistusseurana maailmassa ONE WAYn vaatetoimittajakseen. One Wayn, nonamen, ja Kalle-Sportin kanssa toteutettava yhteistyö on monimuotoinen ja antaa hyvät edellytykset urheilijoille ja seuraväelle valmistautua tuleviin suunnistuskausiin uusissa asuissa.

Puheenjohtaja Ismo Turunen kertoo asutoimittajan valinnan olleen pitkä ja tarkasti mietitty prosessi.

”Menestyvänä seurana haluamme varmistaa edustusasujemme laadun, edustavuuden ja ajanmukaisuuden. Asujen tilaamisen tulee myös olla mahdollisimman vaivatonta, ja ensiarvoisen tärkeää on sovittujen toimitusaikojen ja -sisällön pitäminen. Seuralla on muutamana aikaisempana vuonna ollut vaikeuksia saada sovittuja asutoimituksia ajallaan ja laadussa on
ollut ailahtelua. Jäsenistön palautekin tuki ajatusta, että nyt oli oikea aika hakea uutta ilmettä RR:n asuihin”, Ismo valottaa taustoja.

–ONE WAY tarjosi meille sopivinta kokonaisuutta: laadukkaat ja edustavat asumallit, uudistuvan asujen jakelukonseptin ja kokonaisuutena vaatimuksemme huomioon ottaen kilpailukykyisimmät hinnat, Ismo kertoo.

Tulevaa kautta Rykmentin puheenjohtaja odottaa jo vesi kielellä. Harjoittelussa on miesten, naisten ja nuorten puolella hyvä meininki ja muukin seuratoiminta pyörii aktiivisesti. Uudet asut eivät suinkaan vähennä odotuksia.

–Tulemme vähitellen samaan kaipaamamme uuden ilmeen Rykmentin leiriin. Uskon, että ykkösryhmiemme, veteraaniemme ja oravapolkuikäistemme lisäksi jopa varttuneempi nuorisommekin voi vähitellen laittaa taas ylle seura-asuja kisapaikoille omien trendivaatteiden vaihtoehdoksi. Tulemme tietysti menestymään kilpailuissa ja siten edustamaan myös ONE WAY -tuotemerkkejä odotusten mukaisesti, Ismo miettii.

ONE WAYlta tavoitettu markkinointijohtaja Ulla Bennert vakuuttaa myös odotusarvon olevan korkealla. Suomalaisena yrityksenä ONE WAY haluaa olla lähellä asiakasta ja tarjota asiakkaalleen toimivan konseptin myös suunnistusvaatteiden ulkopuolelta. Suunnistajat nähdään jatkossa tärkeänä liiketoimintasegmenttinä. Varsinkin, kun ONE WAYltä on sauvojen lisäksi tullut myös kattava kenkämallisto sauvojen, rullasuksien, tekstiileiden ja salibandyn lisäksi.

ONE WAYn kotisivut

Rykmentin puolesta asuvastaavana jatkaa Päivi Niemi, joka antaa asutilauksista ja sovitusmahdollisuuksista lisätietoja. Päivin puhelinnumero on 040 7435 017.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *