Vas. Milla Mattila HS, Oskari Mikkola Essu, Aimo ja Panu Kangas HS, Hanna Ruhanen HS, Ilona ja Lauri Lehtinen RR ja Jonna Alho Essu.
Suomesta lähti lauantaina 30.7 kuuden nuoren suunnistajan ja kahden aikuisen ryhmä kohti Sveitsin. Ryhmä osallistui Sumiswaldissa järjestettävälle sCOOL-camp leirille. sCOOL on Sveitsin suunnistusliiton suunnistuskouluprojekti. Sen yksi osa on vuosittain järjestettävä sCOOL-camp leiri. Tänä vuonna mukaan kutsuttiin 6 suomalaista ja 6 unkarilaista nuorta suunnistajaa ohjaajineen.
Züricin lentokentällä meitä oli vastassa Heinz, joka oli Forum Sumiswaldin johtaja. Pakettiautolla lähdimme kohti leirin keskuspaikkaa Sumiswaldia. Matkalla teimme pienen kierroksen Rapperswilissä ja Lusernissa. Rapperswilissä järjestettiin MM- sprintti ja kaupunki näyttikin siltä, että siellä oli varmaan kiva juosta, sillä siellä oli paljon pieniä kujia ja portaita.
Kun olimme perillä paikallisessa urheilukeskuksessa Forum Sumiswaldissa, menimme uimaan ja syömään. Ihmettelimme hieman, kun meille esiteltiin meidän ”bunkkerit” joissa nukuimme koko viikon. Ne olivat kylmiä, kosteita ja ikkunattomia pommisuojia, joissa nukuimme pitkillä kolmikerroksisilla lavereilla.
Majoitustilamme, ”bunkkeri”.
Varsinainen leiri alkoi vasta maanantaina, mutta suomalaisille oli keksitty ohjelmaa sunnuntaiksikin. Lähdimme aamulla tutustumaan pääkaupunkiin Berniin. Sen vanha osa oli kaunis joen ympäröimä kaupunki. Kuuman kaupunkikierroksen jälkeen kävimme viilentymässä sveitsiläisessä maauimalassa.
Bernin maisemaa.
Maanantaina leiri sitten alkoi ja bunkkeri ei ollutkaan pelkästään suomalaisten käytössä, vaan sinne tulvahti hirveä määrä kirkuvia sveitsiläisiä. He osoittautuivatkin aika villeiksi, ja poikien piti vaihtaa huonettakin välttyäkseen suuremmilta purkauksilta. Sveitsiläiset leiriläiset olivat aika nuoria ja hieman liian innostuneita kansainvälisistä vieraista. Yhteisymmärrystä vaikeutti vielä se, kun yhteistä kieltä ei oikein löytynyt. Paikallinen saksa kuulosti aivan erilaiselta eivätkä sveitsiläiset osanneet englantia. Sen sijaan 6 unkarilaista suunnistajaa osoittautuivat mukaviksi ja he osasivat puhua englantia. Kaikki lapset jaettiin kuuteen ryhmään siten että kaikissa ryhmissä oli yksi suomalainen ja yksi unkarilainen. Näillä joukkueilla kisailtiin sitten koko viikko ja viikon lopuksi laskettiin pisteet. Lajeina oli mm. sählyä, keilausta, korttelisuunnistusta ja seinäkiipeilyä.
Varsinaiseen suunnistusharjoitukseen mentiin unkarilaisten kanssa. Päivä oli sateinen, mutta se ei menoa haitannut. Sveitsin maastoissa ensimmäinen yllätys oli villiruusu- pusikot, joihin rysäytimme aluksi suoraan, mutta sen ensimmäisen puskan jälkeen ne kierrettiin jo kaukaa. Suomalaiselle maastot olivat tietysti rankkoja, koska korkeuserot olivat aivan eri luokkaa Suomen oloihin verrattuna. Myöskään maasto ei ollut missään määrin pienipiirteistä, vaan kartta näytti olevan täynnä vain korkeuskäyriä ja metsäteitä. Tosin yllättävän pienetkin multakasat osoittautuivat pistekumpareiksi, vaikka me etsimme sieltä kunnon kukkulaa. Toisen ”kuivemman” harjoituksen tavoitteena oli pysyä käyrällä, jolle kaikki rastit oli laitettu. Harjoituksen jälkeen oli vähän väsynyttä porukkaa, kun vedimme vielä käyräharjoituksen jälkeen mäkivetotreenin.
Pojat harjoituksessa
Kummastusta herätti paikallisten tapa lipitellä kylmää teetä, johon lisättiin käsittämättömiä määriä sokeria. Me suomalaiset korvasimme sen raikkaalla vesijohtovedellä. Iltapäivisin kävimme usein täydentämässä iltapalaa läheisessä Coop kaupassa. Perusostoksiin kuuluivat nektariinit ja sveitsiläinen suklaa.
Avaimia odotellessa
Viimeisenä iltana lähdimme ajelulle Sumiswaldin korkeimmalle kohdalle. Auton jätimme alemmas ja kävelimme mutkittelevaa tietä kohti huipulla olevaa majaa. Majan pihalta näkymät olivat huikeat. Joimme vielä kaakaot ja viimeinen ilta Sveitsin maisemissa oli loppumaisillaan. Näin me ajattelimme, mutta kun Heinz ei auton luona löytänytkään avaimia, saimme viettää vielä mukavia tunteja pilkkopimeällä vuoristotiellä. Lopulta Heinz soitti tyttärelleen Martinalle, joka toi meille auton vara-avaimet ja pääsimme vielä hetkeksi bunkkeriin nukkumaan ennen aikaista herätystä lentokentälle.
Matka alkoi olla lopuillaan. Olimme saaneet pienen käsityksen suunnistuksesta Keski-Euroopan rinteillä. Matka oli ollut mieleenpainuva ja juoksu mäkisessä maastossa kehitti kuntoa mukavasti.
Leiriläiset
Ilona ja Lauri Lehtinen