Lauantai 24. syyskuuta 2005
Taidolla ja tuurilla – päivämiehen matka SM-yökisan voittoon
Kartta löytyy reitinpiirtohärvelistä »
Edellisen viikonlopun SM-kisoista oli jäänyt vahva tunne – vauhti riittää jos lippu löytyy. Vilkaisu lähtölistaan paljasti paitsi sen, etteivät kaikki kovimmat starat olleet vaivautumassa viivalle, mutta myös sen, että hyvin saa vetää jos meinaa pärjätä. Rensselit selkään, Suur-Savon Sähkön sukat jalkaan ja kohti lähtöä. Sää suosii, lämmintä eikä pisaraakaan sadetta. No, kelillä ei ole väliä, tänään lyödään!
Samaan aikaan starttaa Vehkalahden takatukka, Pepe Mäkelä. Lähden tuuppaamaan miellyttävää vauhtia kohti ykköstä, mutta komeasti menee vasemmalle soiroon ja pysähdyn: ”Tiiäks mis mennään?” kysyn Pepeltä. Ei ollut täysin varmaa tietoa sielläkään. Jatkamme kuitenkin suoraan ja onneksi Pepe saa hetken päästä kiinni. Itse liimaannun peesiin ja pidän peukut pystyssä. Hurraa, ykkönen löytyi sittenkin! SKARPPAA! Toivotan Pepelle hyvät jatkot ja lähden kohti toista keskusrastia.
Kakkoselle kierrän polkua varman päälle. Juoksu tuntuu kevyeltä. Lipulle 10s koukku ja seuraavalle välille saan pari seuralaista, ainakin välin alkupuolelle. Keskusrasti löytyy vaivatta ja suuntaan etelään ensimmäiselle perhoselleni. Välin puolessa välissä otan kohtuullisen murakan osuman kasseille ja joudun potemaan vaivaa parikymmentä sekuntia. Ennen rastia pientä epävarmuutta, mutta käännän ajoissa oikealle ja samalla näen Jonne Lakasen ja pari muuta kaveria leimaamassa. Jonne on lähtenyt 2min eteen samalle hajonnalle, joten hyvin pyyhkii. Seuraavalla välillä Jonnen vauhti kelpaa, mutta seuraavan välin lyhyellä tiepätkällä kiristämme hieman. Keskusrastille paluussa ajaudun hieman oikealle ja pientä epävarmuutta on, mutta ei virhettä. Itään suuntautuvalla viuhkalla juoksen aika kovaa, mutta Jonne ainakin tulee mukana. Viuhkan toisella rastilla teen melkein minuutin virheen ja Jonnekin on vähän pihalla. Seuraavalla välillä kadotan Jonnen ja ajattelen: ”Ei haittaa, osaan kyllä itsekin.” Vai osaanko sittenkään! Mieletön kahden käyrän rotko ilmaantuu täysin tyhjästä. Kartta oikein päin, pyöritän päätä… avokalliota tossa noin ja heijastin tuolla! Tässä kohtaa käväisee mielessä, että virhettä on tullut jo aivan liikaa. Ei muuta kuin lisää vauhtia ja suunta kohdilleen! Epävarmuus yllättää jälleen lähestyessäni viimeistä kertaa eteläistä keskusrastia. ”Nää mäet on ihan päin…” mietin ja samassa bon voyage –ilmiö iskee tajuntaan: ”Oon mennyt tästä joskus ennekin!” Olen samassa kohdassa kuin ensimmäisellä kerralla ja lippu löytyy vaivatta.
Ratamestari tarjoilee seuraavaksi pari pidempää väliä. Kierrän ensimmäisen loivasti oikealta ja osun justiinsa traktoriuralle. Lisää vauhtia ja oman seuran mies Juha Tolonen tulee selkä edellä vastaan. ”Tos reilun minuutin päässä on varmaan kymmenen miehen letka, jossa on ainakin Louhisola ja Mutka!”, Juha viestittää ja lisään vauhtia entisestään. Lähestyn rastia seuraavan välin lähtösuunnasta ja letka lyö vastaan Logen vetämänä. Löydän rastin, nopea käännös, näkyisikö valoja vielä. Ei näy. Pientä riskiä peliin eli suunta lasiin ja metsästykseen asenteella: ”Kyllä jätkät varmaan osaa suoraan juosta.” Ei mene kauaa kun lamput jo vilkkuvat edessä pitkänä matona. Saavuttaessa tielle olen juossut porukan kiinni. Himmaan vauhtia ja hyödynnän letkaa. Seuraavalla välillä Loge tuuppaa edessä aika lujaa, mutta juoksen hampaat irvessä kiinni ja olemme rastilla samaan aikaan. Ohitan Logen ja lähdemme kohti ykköstä eli pohjoista keskusrastia. Taas heitän pakolliset kiemurat rastille, paha lippu pakko myöntää. Rastilla olen sekaisin suunnista. Lamppuja on paljon joka puolella ja yleisöäkin näyttää olevan. Tajuan, että matkaa ei ole enää paljoa jäljellä, mutta perhoset ovat vaikeita ja niillä ei voi kuin hävitä kisan. Rauhallinen rastilta lähtö lounaaseen lyhyimmälle perhoselle. Rastit löytyvät helpohkosti. Kolmannella kerralla keskusrastikin antautuu vihdoin vastustelematta ja suuntaan koilliseen. Kierrän polkua, ei ongelmia. Seuraava lippu näyttää kartalla pahalta. Vetäisen oikealta ohi tielle asti. Saan nopeasti kiinni ja puolisen minuuttia tulee virhettä. Tulen viimeistä kertaa keskusrastille, nyt pitää jaksaa vielä puristaa lopun juoksupätkillä.
Luukutan minkä jaloistani pääsen ja Logen letka tulee taas selkä edellä vastaan. Rastilla leimaan toisena letkasta ja siirryn vetohommiin. Pari seuraavaakin lippua löytyvät helposti ja jäljellä on enää pururata paukutusta ja kaksi rastia. Purulla ei enää kuljekaan, joudun työstämään ihan tosissaan. Maalissa totean aikaa kuluneen aika paljon, 3,5min ihanneaikaa enemmän. Samalla tajuan kuitenkin, ettei virhettä kauheasti näin yökisaan tullut ja juoksukin oli vahvaa. ”Ehkä tänään tullaan mitalille, plaketti ainakin on varma”, ajattelen ja siirryn jännittämään. Kyllä sitä sitten saikin jännittää koko rahan edestä ja loppuun asti, mutta fiilikset oli katossa kun voitto varmistui. TÄÄL O!
Tuoppi