Rykmentti hienosti kahdeksas Nuorten Jukolassa
Rajamäen Rykmentin joukkue Vili Niemi, Lauri Lehtinen, Maaret Turunen, Eetu Summanen, Ilona Lehtinen, Saara Nikkari ja Aapo Summanen Kun kaikki tekevät sen minkä osaavat, ja viestisuunnistuksen hengessä vielä vähän venyvätkin, on tuloksena iloinen yllätys. Sellaiseen pystyi Rajamäen Rykmentin nuori joukkue Raumalla suunnistetussa Nuorten Jukolassa. Ennakkoon tavoitteeksi oli asetettu edellisvuoden 10. sijan pitäminen. Mutta lopulta saavutettu 8. sija oli hieno osoitus siitä, että nuoret suunnistajat hallitsivat hermonsa hyvin vaativassa paikassa. Viestien aloittajana jo kokenut Vili Niemi irrotteli kärkiporukassa osuuden puoleen väliin asti, mutta tiheikkörastilla hänelle sattui noin minuutin pummi ja virolaisen OK Vörun Lauri Sild pääsi karkuun. Vaihtoon Vili tuli kolmantena vajaan minuutin kärkeä jäljessä. Toiselle osuudelle lähti hyvissä asemissa Lauri Lehtinen. Hiihtokeskuksen ympäristössä sijaitsevassa Lähdepellon maastossa oli paljon polkuja ja hyviä avokallioita. Se tiesi aika kovavauhtista juoksua. Lauri pysyi radan alkuosuuden melko hyvin kärjen kyydissä, mutta yleisörastin jälkeen alkoi vauhti painaa jaloissa. Niinpä Lauri joutui antamaan hiukan periksi ja eroa… Lue lisää
