Esinäytös
Vuoden vaihteessa päätimme vilttiketjun voimin lähteä Espanjaan herkistämään kevätkuntoa. Aleksi otti yhteyttä ruotsalaiseen Espanjan maajoukkuevalmentajaan Per Sterneriin (www.orienteering-spain.com), joka oli Aleksin vanha tuttu jo Aleksi ja Oliverin kahden vuoden takaiselta Espanjan leiriltä. Sterner junaili asiat Espanjan puolella kuntoon siten, että meidän huoleksemme jäi lähinnä hommata itsemme Espanjaan ja löytää treeneihin. Lennot varasimme opiskelijaystävälliseen hintaan Ryanairilta. Reitti Granadaan kulki Lontoon kautta. Vielä viikkoa ennen leirin alkua uutiskuvissa vilkkui Granadan lähiympäristön lumen tukkimat tiet.
5.3.
Illansuussa ahdoimme Aapon Focuksen täyteen tavaraa ja ajoimme Pirkkalan lentokentälle, Tampereen kupeeseen. Matkalaukkujen tavanomaista tiukempi 15 kilon painorajoitus alittui helposti, mutta jotain olisi kuitenkin unohdettava Espanjaan tuliaisia varten. Kolmen tunnin lento sujui kevyesti huonojen juttujen ja matkalukemisen parissa. Lontoon Stanstedissa jouduimme odottamaan kahdeksisen tuntia ennen seuraavan lennon lähtöä. Olimme suunnitelleet nukkuvamme matkarasituksen minimoimiseksi, mutta huonojen istuimien, kolikkopelien ja kentän siivoojien vuoksi yöuni jäi vähiin.
6.3.
Aamuviideltä suuntasimme check-in-tiskille tavaroiden kanssa, mistä jatkoimme matkaamme tax-free-kaupoille kuluttamaan viimeiset punnat ja minuutit ennen koneen lähtöä. Lento kesti kolme tuntia, joka lentokenttäyöstä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) tuntui kuluvan yllättävän nopeasti. Granadan lentokentällä olimme hetken aikaa hukassa, kun autovuokraamon edustajaa ei heti näkynykään. Hetken odottelun jälkeen mies kuitenkin ilmestyi paikalle ja luovutti tuliterän turbodieselin reiluksi viikoksi käyttöömme. Ahdettuamme auton täyteen lipui vaunumme tuntemattomaan, sillä paikalliset ajotavat olivat pohjoisen pojille jotain uutta ja ihmeellistä ja aiheuttivat leirin aikana useammankin kerran ihmettelyä, kummastusta ja hampaiden kiristelyä. Majoitukseen Santa Fen kylälle oli reilun vartin ajomatka. Espanjan kielitaidon puutteessa turvauduimme elekieleen ja saimme avaimen meille varattuun huoneistoon. Majoituksessa meitä odotti myös iso läjä tilaamiamme karttoja, jotka herättivät nuorten urheilijapoikien mielenkiinnon. Ensimmäiseen treeniin matkattiin McLounaan ja parin tunnin levon jälkeen. Harjoitusmaasto sijaitsi Santa Fen laidalla, mutta aikaa harjoituspaikalle siirtymiseen saimme silti kulumaan reilut puoli tuntia muutaman ”eiku se oli sittenki tonne” kommentin myötä. Harjoituksena oli kevyt suunnistus, jonka varrella oli mahdollisuus poiketa ihailemaan kuumia lähteitä. Saksalaisturistit olivat kuitenkin ehtineet valloittamaan lähteet meitä ennen ja suunniteltu uimareissu kelteisillään jäi tällä kertaa väliin. Illalla kävimme vetäisemässä päivän rieskat läheisessä pizzeriassa. Tällä kertaa kielimuurista selvittiin Oliverin saksankielentaitoon turvautumalla.
7.3.
Huomattavasti keskivertorantalomailijaa aikaisemmin nautitun ravitsevan aamupalan jälkeen suuntasimme Granadan eteläpuolelle päivän ensimmäiseen suunnistusharjoitukseen. Tällä kertaa lähtöpaikka löytyi takapenkin sikakatsomon yllätykseksi ensiyrittämällä. Ohjelmassa oli pitkä suunnistustreeni raskaassa, nousuvoittoisessa maastossa. Pituutta radalla oli 13.3 km ja nousua 390 m, jonka lisäksi jo lähtöpaikalle kertyi nousua enemmän kuin kaksilla tiistairasteilla yhteensä. Treenin jälkeen taas rasvainen McLounas urheilijapoikiemme Aapon ja Oliverin ruokamoralisoinneista piittaamatta. Lounaan jälkeen autoilimme nyt jo paikallisista ajotavoista (liikaa?) vaikutteita saaneina kaupan kautta kämpille levyttämään.
Iltapäivän suunnistusfiilistelyyn löimme moottoritietä 50 kilometriä itään. Päätepisteessä meitä odotti neitseellinen (oliiviviljelmä), mutta piikkipuskien raiskaama maasto. ”Siel o!”, totesi Ojapalon poika harjoituksen jälkeen, kun muljautti jalkansa tasaisella aukolla avausvedossa. Nivelsiteet kestivät, mutta jalkapöytä ei – leiri vaikutti olevan pojalta ohi. Paluumatkalla kämpille ihastelimme motarin varressa sijaitsevia neonvaloja, jotka mainostivat paikallisia ”klubeja” – ja apteekkeja.
8.3.
Aamupalan jälkeen suuntasimme jälleen La Zubian rinteille. Tarkoituksena oli vetää neljä kymmenen minuutin mittaista mäkivetoa viiden minuutin palautuksella alamäkeen. Ensimmäinen veto sujui rauhallisesti ja koko porukka pysyi vielä hyvin kasassa. Toisessa vedossa Aleksi ja Make hieman kiristivät vauhtia ja porukkaan alkoikin muodostua jo hieman eroja. Kolmas veto sujui muuten edellisen tapaan, mutta Aapo onnistui tällä kertaa roikkumaan hieman pitempään Maken kintereillä. Viimeiseen vetoon lähdettiin sitten lyömään tosissaan, mutta erot eivät kuitenkaan kasvaneet järkyttävän suuriksi, joskin Make totesi heti vedon alussa kolmannen olleen liikaa ja päätti vetää viimeisen kevyemmin. Harjoituksen jälkeen kaikki tuntuivat olevan omaan suoritukseensa vähintäinkin tyytyväisiä.
Lounas tuli tällä kertaa omasta keittiöstä ja kuupat saatiin ravittua herkullisen makaroonin avulla. Iltapäivällä suuntasimme jälleen kerran La Zubiaan. Nousun asemesta tällä kertaa lasketeltiin lähes koko matka alamäkeä. Kahden ja puolen kilometrin radan lähdön ja maalipaikan välille korkeuseroa kertyi rapiat 160m ja vauhdit hipoivat pk-sykkeilläkin lähellä maagista 4 min/km rajaa. Treenin jälkeen rentouduimme kämpillä paikalliseen tapaan härkätaistelua televisiosta punaviinilasi kädessä seuraten.
9.3.
Leirin ensimmäinen lepopäivä alkoi kevyellä suunnistusharjoituksella Granadan pohjoispuolella sijaitsevassa luonnonpuistossa, Viznarissa. Paikallisten koululaisten pensaiden istuttamisesta syntyvän melun säestämänä lähdimme metsään. Vajaan tunnin treenin varrelle oli nousua enemmän kuin kartasta osasimme etukäteen päätellä, joten vauhti oli lähes kävelyä. Treenin jälkeen kämpillä lihapullat muusin kanssa naamariin ja turismia harjoittamaan.
Käänsimme auton nokan kohti Sierra Nevadaa, laskettelukeskusta Espanjan jylhimmässä vuoristossa. Monen serpentiinimutkan kautta kohosimme 2500 metrin korkeuteen. Näkymät olivat hulppeat ja busseilla ylämäkeen kiikutettujen koululaisten riemu muistutti pääkaupunkiseudun iloluontoisten opiskelijoiden iloittelua laskiaismäessä. Päätimme etsiä kahvila, josta saisimme jäätelöä, mutta juoduimme toteamaan paikallisten kuppiloiden keskittyneen liiaksi after-skihin. Matkalla alas pysähdyimme ensimmäisen kahvilan eteen ja vihdoin saimme suut makeaksi jäätelöstä. Valoisaa aikaa oli vielä jäljellä, joten päätimme käydä katsomassa Espanjan kuuluisinta nähtyvyyttä, Alhambran linnaketta. Kymmenen euron pääsymaksu oli liikaa opiskelijabudjetille, joten tyydyimme ihailemaan aluetta muurien ulkopuolelta. Autoilu jatkui korkeintaan vain henkilöauton levyisiä katuja pitkin kohti muinaisia maurikortteleita. Katujen kavetessa kapenemistaan katsoimme lopulta parhaaksi jalkautua. Päätimme etsiä paikallisen ruokailupaikan, mutta sinisavuista vesipiippuluolaa parempaa ei näiltä kulmilta enää tähän aikaan löytynyt. Nälkäisinä palasimme takaisin autollemme ja suunnistimme keskustan liikenneruuhkiin. Keskustasta löytyi aukioleva pizzeria, jossa vetäisimme pizzat ja pihvit. Matkalla kämpille eksyimme hieman reitiltä, mutta lopulta löysimme takaisin apartementoomme.
10.3.
Edessä oli hyvästit huoneistollemme, jonka lämpötila alkoi juuri lähenellä inhimillisiä lukemia. Aikaisin aamulla pakkasimme tavarat autoomme ja nostimme kytkintä. Auto pysäköitiin hyväksi lenkkipaikaksi havaitun Viznarin luonnonpuiston opastuskeskuksen eteen. Edessä oli leirin pisin harjoitus, noin neljän tunnin lenkki juoksuhölkkää. Joonan jalka ei vieläkään osoittanut toipumisen merkkejä, joten pojan oli jääminen vartioimaan autoa. Matka taittui ensimmäisen tunnin ajan hiljalleen nousten, minkä jälkeen tie muuttui todella lumiseksi. Sitä jaksoimme liukastella puoli tuntia, jonka jälkeen ryhmämme jakautui kahtia. Alkumatkasta nopeampaa vauhtia edenneet Markus ja Aleksi saivat lumesta tarpeekseen kääntyivät ja samaa reittiä takaisin. Aapo ja Oliver jatkoivat lumista taivallusta pohjoisrinteen puolella. Kääntyminen ei kuitenkaan edes käynyt mielessä, vaikka sijainnista tai etäisyyksistä pojilla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Laskeuduttuaan vajaat 500m, pääsivät veljekset el torojen pelottelemana ”tutulle” alueelle. Tässä vaiheessa alkoi fraasi ”ton nyppylän/mutkan takana” kuulua taajaan. Vahvaan uskoon luottaen sekä monen nyppylän, mutkan, ja oliiviviljelmän jälkeen päästiin lähelle lähtöpaikkaa. Aikaa ei samoilusta huolimatta ollut kulunut tarpeeksi, joten pojat rykäisivät vielä puolen tunnin lisälenkin lähimaastossa, jotta neljä tuntia tuli täyteen. Markus ja Aleksi palasivat lumisilta teiltä suorinta tietä takaisin autolle, jonka jälkeen parivaljakko kävi valloittamassa läheisen mäennyppylän. Maalissa kello näytti pojille aikaa 3.30.
Nopean kuivapesun jälkeen suuntasimme Granadaan lounaalle, jonka jälkeen edessä oli parin tunnin ajomatka kohti El Chorron kansainvälisesti tunnettua kiipeilykeskusta. Matkalla Markus totesi pikkuhiljaa alkavansa päästä paikallisten vauhtiin motarilla ja matka taittui suhteellisen ripeästi. Loppumatkasta muuttuivat maisemat mäkisemmiksi ja tie alkoi kiemurella vuorten rinteille. Totesimme, että onneksi ollaan kesäkelillä liikkeellä. Majoituksemme löytyi El Chorron leirintäalueelta, joka sijaitsi hienossa järvi- ja kalliomaastossa. Ei muuta kuin tavarat levälleen ja etsimään kauppaa läheisestä vuoristokylästä. Kaupan löytäminen vaikutti jo ylitsepääsemättömältä tehtävältä, kunnes löysimme pienen kyläkaupan, josta saimme ostettua seuraavan päivän muonan.
11.3.
Leirin viidentenä treenipäivänä päätti suurin osa porukastamme hieman kokeilla vauhtiaan. Aamun harjoituksena oli vaativan oloinen keskimatkan rata, jossa 4,4 km reitille nousua kertyi 180 m. Aleksi ja Oliver olivat treenin jo edellisellä etelän leirillään juosseet, joten Aleksi päätti juosta aamupäivällä muiden iltapäiväksi aikoman harjoituksen. Radalta löytyi muutamia mielenkiintoisia rastipisteitä, kuten kaksi 5000 vuotta vanhaa hautaa. Markus ja Oliver pitivät metsässä jo kohtuullista vauhtia, Aapon tyytyessä vielä hakemaan suunnistusvarmuuttaan. Samassa maastossa harjoittelemassa oli myös muutamia FK Friskus-Varbergin ruotsalaissuunnistajia, jotka näyttivät pitävän melkoista vauhtia. Siitä miten näillä ruotsalaisilla lippu löytyi ei ole havaintoa. Treenin jälkeen söimme riisiä ja kanaa mökissämme ja jäimme malttamattomina odottelemaan ruoan sulamista ja seuraavaa harjoitusta. Odottelu kuluikin hyvin pitkäksi venähteneen kauppareissun merkeissä.
Iltapäivän ohjelmassa oli kovavauhtinen sprinttisuunnistus, jonka Aleksi aamulla polki reiluun 14 minuuttiin ja heitti näin haasteen muille pojille. Sprintin lämmittelyksi vetäisimme kevyen 2,6 km suunnistuksen, jolle noususummaa kertyi vaatimattomat 200 m. Itse sprintillä oli mittaa 2,3 km ja nousua 120 m. Ainoastaan Oliver onnistui tekemään edes kohtuullisen suorituksen, mutta hänkin jäi kuitenkin Aleksin ajasta reilusti yli minuutin. Muut pojat sortuivat oravapolkumaisiin virheisiin, eikä juoksukaan enää pummien jälkeen maittanut. Myös Joonan jalka osoitti parantumisen merkkejä ja poika käväisi kokeilemassa jalkaansa juoksulenkillä Aleksin kanssa. Illalla rentouduimme saksalaisten laatupiirrettyjen parissa ja odottelimme jo malttamattomista pääsyä aurinkorannikolle.
12.3.
Lauantain aamuharjoituksena oli neljä kilometriä suunnistusta upeassa vuoristomaastossa. Nousua riitti jälleen sen verran, että se sai erikoisen 1:7500 -mittakaavan tuntumaan tavalliselta kymppitonnilta. Kaikki eivät neljästä kilometristä saaneet kyllikseen vuoristosuunnistusta vaan juoksivat perään vielä toisen kahden kilometrin mittaisen radan. Harjoituksen jälkeen nopea peseytyminen ja tavarat jälleen autoon. Matkalla viimeiseen majapaikkaan Barbaten kupeeseen poikkesimme ihailemaan roomalaisten kalliojyrkänteen päälle rakentamaa Rondan kaupunkia. Auringon laskiessa saavuimme perille Zahoran pikkukylään.
13.3.
Toiseksi viimeisenä treenipäivänä aamupäivän ohjelmassa oli jänisharjoitus La Breńan hiekkadyyneillä. Harjoituksen ideana oli vetää reilun kilometrin mittaisia vetoja takaa-ajotyyliin siten, että taakaa-ajajat lähtivät 30, 40 ja 45 sekunnin päässä jäniksestä. Osia vaihdettiin siten, että pääsi olemaan sekä takaa-ajettuna, että takaa-ajajana. Ensimmäisessä vedossa jäniksen rooliin joutui Markus, joka ei kuitenkaan onnistunut johtopaikkaansa pitämään. Ensimmäisenä maaliin saapuivat toisena lähtenyt Aleksi ja kolmantena lähtenyt Aapo rinta rinnan. Vauhtia oli kuitenkin sen verran, että kumpikaan ei maalipistettä merkkinauhan puuttuessa heti huomannut. Seuraavaan vetoon ensimmäisenä lähti Aapo. Muiden pummatessa Aapo onnistui johtoasemansa säilyttämään maaliin saakka. Seuraavassa vedossa, keulaan heitettiin Aleksi, joka kuitenkin menetti johtopaikkansa jo ykkösellä. Muutkin kuitenkin sortuivat matkan aikana virheisiin ja maaliintulojärjestys oli Oliver, Aleksi, Aapo ja Markus. Viimeisessä vedossa keulilta lähti Oliver. ”Klaukkalan ruuna” onnistui kuitenkin tekemään ykköselle reilun minuutin virheen ja koko muu porukka pääsi kuittaamaan. Lopulta vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen viimeisen vedon vei nimiinsä Aleksi, joka voitti loppukirissä Markuksen. Myös Joona sinnitteli vedoissa mukana jalkapöydän osoittaessa elpymisen merkkejä ja hyvin tuntui kulkevan. Treenin jälkeen kävimme virkistäytymässä meressä. Suurin osa porukasta ei tietenkään ollut pakannut uimahousuja mukaan, joten saksalaisturisteille riitti ihmettelemisen aihetta alastomien suomalaisnuorukaisten muodossa.
Illalla oli vuorossa kevyt harjoitus joko juosten tai suunnistamalla. Suunnistusharjoituksena oli parin vuoden takaisen maailmanrankikisan mallisuunnistus, jonka kolmosrasti tuntui teettävän useimmille suuria vaikeuksia. Myös maastossa laiduntaneet lehmät ja lehmiä paimentaneet koirat kummastuttivat pohjoismaalaiseen karjatalouteen tottuneita poikia.
14.3.
Viimeiseksi päiväksi oli säästetty World Ranking Eventin miesten eliitin rata, jolle mittaa kertyi vajaat 16 km, noususummalla ei kuitenkaan tällä kertaa herkuteltu, sitä kun löytyi vain vaivaiset 255 m. Harjoitus vedettiin pariharjoituksena vuorovedolla. Sykkeiden pysyessä selvästi 140 alapuolella aikaa harjoitukseen kului yli kaksi tuntia. Tässä maastossa törmäsimme myös ensimmäistä kertaa leirin aikana hakkuisiin, jotka herättivätkin välittömästi metsätaloutta opiskelevan Aapon mielenkiinnon. Jalkansa kuntoon saanut Joona tuuppasi pitkän suunnistuksen sijaan kahdentoista kilometrin kynnyslenkin Espanjan asfaltilla.
Iltapäivällä Aleksi ja Markus päättivät kokeilla vauhtiaan maailman huippuja vastaan WRE:n pikamatkan radalla. Aleksin löysikin oivan suunnistushuumorin ja kirmasi radan kiitettävää vauhtia, vaikka mies manailikin virheitään maalissa. Joona tyytyi suunnistuksen sijaan kevyesti hölkkäilemään hiekkadyyneillä. Aapo ja Oliverin sen sijaan suuntasivat kohti Atlantin rannikkoa ja liki kaksimetrisiä vaahtopäitä. Illalla leirin päätteeksi nautimme itse laittamastamme maittavasta grilliruoasta. Seuraavana päivänä meitä odotti aikainen herätys ja matka Jerezin lentokentälle. Sieltä matka jatkui Lontoon kautta takaisin 30 astetta Espanjaa kylmempään Suomeen.
-vilttiketju-
Karttoja
