Perinteisessä 25.-osuuksisessa seuraviestissä oltiin jälleen mukana yhdellä joukkueella, matka tehtiin yhdessä Pihkaniskojen kanssa. Rykmenttiporukka oli hyvin kompakti, huoltajana oli ainoastaan 4-vuotias Kerttu, muut juoksivat. Kisamaasto oli Tulligessa Lidassa, lähellä viime vuoden maastoa. Maasto oli ainakin kilpailukeskuksen läheisyydessä nopeakulkuista mäkimaastoa, joiden välissä polkuja. Maasto oli hieman viime vuotta helpompi.
Rykmentin joukkueen rungon muodostivat nuoret täydennettynä muutamilla veteraaneilla ja yleisen sarjan juoksijoilla. Keskimääräisesti vaihtosijat pyörivät hiukan alle sadan, ollen parhaimmillaan 5. osuuden jälkeen 79. Loppusijaksi saatiin 124, joka oli OK. Sadan joukkoon ei vielä tällä kertaa ollut ihan tällä porukalla rahkeita. Joukkueita starttasi kaikkiaan 338, joista monella matka jäi kesken mm. hylkäyksen takia. Parhaimman suorituksen rykmenttiläisistä teki 2. osuuden Lucie Semikova nostaen peräti 97 sijaa, jääden kärkeen vain 48 sek lisää, osuusajoissa sijalla 20. Kaapo Malmström ja Elias Haapala juoksivat hienosti 3-osuutta. 15-17 ikäiset nuoremme juoksivat miesten 5. osuutta selviytyen erinomaisesti, jääden vain 4 min kärkeen. Myös tytöt ja naiset juoksivat osuuksillaan upeasti, mm. Elisa Mänty naisten 6. osuudella. Hienosti myös 7. osuudella noudatettiin yhteistaktiikkaa. Jaakko Leinonen oli vahvana pitkällä miesten 24. osuudella. Myös vähemmän kisoissa käyneet selvittivät osuuksillaan urakkansa hienosti. Joillekin tuli jonkun asteisia virheitä, mutta se kuuluu asiaan suunnistuksen ollessa kyseessä.
Mutta jälleen kerran reissussa tärkeintä oli yhteinen matka kavereiden ja harrastuksen parissa. Tästä vielä Halikkoon parin viikon päästä, sitä ennen SM-erikoispitkä.