Nuorten kotileiri 25. – 26.11.

Seuran nuoriso-osasto kokoontui kotileirin merkeissä marraskuun viimeisenä viikonloppuna Klaukkalaan ja sen lähiympäristöön. Lauantaiaamun lajiharjoitus suunnistettiin käyräkartalla Luukissa, Arto Niemen toimiessa ratamestarina. Hyvää tsemppiä ja neuvoja käyräkartan saloihin ja reitinvalintoihin toi paikanpäällä Vili Niemi. Iso kiitos niin nuorisolta kuin nuorten vanhemmilta heille molemmille. Kiitos myös Helsingin Suunnistajille Halkolammen kartasta. Yhteistyössä on voimaa!

        

Kotilounaan jälkeen iltapäivän harjoitus suuntautui Tornimäen lenkkipoluille. Harjoituksena oli loikkia, koordinaatiota ja kehonhallintaa. Kaikki aika tuttua puuhaa nuorille, mutta nuorten vanhempien osalta edellisistä kärrynpyöristä ja rapukävelyistä taisi olla jokunen vuosi (vai vuosikymmen?) aikaa.

 

Sunnuntaiaamun peruskestävyysharjoitus tehtiin sauvakävellen Keimolan latupohjilla. Kaksi tuntia matalasykkeistä kävelyä lumisilla latupohjilla siivitti mukavan leiriviikonlopun päätökseen. Tästä on hyvä jatkaa suunnitelmia ensi kauteen!

 

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *