Tarkkuussuunnistuksen SM-normaalikisa käytiin lauantaina Rajamäen Solttilannummen kangasmaastossa, jossa oli toki kivikkoakin yllin kyllin kilpailijoiden rastimääritysten haasteeksi. Martti Inkisen laatimalla vaativalla, mutta tasapuolisella radalla oli 26 tehtävärastia 130 min maksimiajassa suoritettavaksi ja lisäksi 3 aikarastia, joilla saatiin erot tasapisteisiin päätyneille kilpailijoille. Säätila oli osittain haastava, sillä muutama lyhyt, mutta voimakas sadekuuro kasteli kilpailijat. Kilpailussa oli mukana 56 osanottajaa ja mukana oli koko maan kärki sekä muutama ulkomainenkin SM-kisan ulkopuolinen haastaja.
Kilpailu oli erittäin kovatasoinen, sillä peräti viisi kilpailijaa selvitti 26 tehtävärastia oikein ja vielä kolme ensimmäistä sai kaikki aikarastitkin ratkaistua täysin oikein. Ensimmäisenä täyteen 26 pisteeseen ja lisäksi kolmeen oikeaan aikarastitulokseen ylsi Kokemäen Jari Turto vain 11 sek aikarastiajalla. Tämän uskottiin Rajamäen Uimahallin kilpailukeskuksen onlineseurannan piirissä olevien keskuudessa riittävän voittoon. Toisin kävi, sillä Keravan Antti Rusanen onnistui ratkaisemaan aikarastitkin oikein vain sekunnin nopeammin 10 sek ajalla, hän otti näin mestaruuden pienimmällä mahdollisella erolla. Loppupään lähtijöistä Muuramen Esko Junttila (kaikki oikein) ja Alahärmän Roope Näsi (yksi aikarastivirhe) onnistuivat ohittamaan yhden aikarastivirheen rasittaman KooVeen Pinja Mäkisen lopputuloksissa.
Kilpailun ja Suomen kärjen kovatasoisuuden saivat todeta myös muutama ulkomaalaisvieras Norjan MM-mitalistin Geir Myhr Oienin johdolla tällä kertaa liian korkeaksi. Paralympiastatuksen omaavista kilpailijoista parhaan tuloksen teki tällä kertaa Pekka Seppä. Radat olivat onnistuneet, sillä kaikilla rasteilla tehtävien ratkaisujen onnistumisprosentti oli yli 50, kuitenkaan maksimituloksia ei tullut liikaa. Tuloksista voitiin havaita, että huipputason suoritus vaatii virheetöntä ja tarvittaessa nopeaa toimintaa. Toisaalta kuitenkin vähemmänkin lajia harrastanut pystyi saamaan aika monelta rastilta oikeita vastauksia tuloskorttiinsa. Olipa myös kisan nuorin osanottaja vasta 12-vuotias.
Rykmentin kisajrjestelyt todettiin onnistuneiksi ja jatkona seuraavat seuran järjestämät avoimet Uudenmaan AM-kisat 15.10, sinne ovat kaikki tervetulleita kokeilemaan tätä tarkkojen suunnistajien lajia.
Linkki tuloksiin: