Maaliskuusta lykätty Turun leiri pidettiin 10 urheilijan voimin 13.-14.4 sulavissa turkulaisissa maastoissa. Leiri alkoi mollivoittoisesti, kun suunnitellussa majoituksessa oli ollut tuberkuloosia ja turhien riskien välttämiseksi majoitukset muuttuivat seurakavereiden nurkiksi. Sen mitä harjoittelulta aikaa jäi levätä hostellit Tomas&Jesse&Pasa täyttivät kaikki leiriläisten odotukset. Kiitos heille!
Lauantaiaamu aloitettiin Paraisten golfkeskuksen parkkipaikalta, jossa kerrottiin olevan sulia maastonkohtia. Pienten pettymysten jälkeen sulat paikat havaittiin olevan golfkentän väylillä. Vain vähän lunta oli muuttunut allekirjoittaneella jopa polveen hipovaan korkeuteen. Seuran harjoituksissa ei ole tänä vuonna lumessa kahlattu, joten voimareeni tuli samalla hoidettua. Epätoivoisia ilmeitä oli aistittavissa lumen määrästä, joten iltapäivän aikana ohjelma sitten hiukan muuttuikin. Karttojen noudon yhteydessä oli pikapalaverin paikka, kun kevätyön maasto oli kuulemma sitä vähälumisinta. No miehet ilmoitettiin kevätyöhön mustana hevosena ja naiset suuntasivat Ruissaloon, jossa kuulemma oli vähemmän lunta. Iltapäivällä miehet lämmittelivät koneita viestiä varten lyhyellä sprintillä, joten yhteislähtö hajonnalla oli sopiva harjoitusmuoto.
Kevätyössä toiseksi
Kevätyöhön valmistautuminen noudatteli uutta kaavaa eli kaksi harjoitusta alle kisapäivänä. Tulosten valossa sapluuna vaikuttaa toimivalta.
Ykkösjoukkueen aloittajana Tomas teki muutaman minuutin virheitä, jolloin kärkipaikka tuli luovutettua Vehkalahdelle. Aivan parasta iskua ei enää ollut tarjolla, kun aamulla tuli juostua Karhuviestin avausosuus. Vaihtoon Tomas kirmasi toisena kannoillaan kakkosen Matti. Matti sortui pieneen reitinvalinta virheeseen, jolloin kärki karkasi.
Kakkososuudelle yhtä matkaa lähtivät ykkösessä Jesse ja kakkosessa Aksu. Väliaikapalvelunkin herättyä saimme todeta molempien joukkueiden keikkumisen kärkiporukoissa. Jesse kommentoi omaa osuuttaan hallituksi suoritukseksi, mutta talvisten olosuhteiden vuoksi monta väärää reitinvalintaa tuli tehtyä. Kunto vaikuttaa olevan hyvä, mutta liukkailla alustalla teho ei pääse vielä ulos. Kakkosessa Aksu toteutti loistavaa suunnistusta ja vaikeatkin hetket hoidettiin taidolla. Hetken näytti, että kakkonen on ykkönen tässä viestissä. Parivaljakko saapui samassa letkassa vaihtoon vajaat kolme minuuttia kärjen perässä ja hetken näytti, että Aksu tulee vielä loppusuoralla ohi. No ensi kerralla sitten. Loistavaa Aksu!
Kolmannelle osuudelle starttasi ykkösessä Sami, jonka askeleen ahneus karttapuomin jälkeen antoi odottaa todellista takaa-ajoa. Kuitenkin 90 sekunnin koukku kakkoselle hiukan rauhoitti menoa, mutta vääjäämättä kärki lähestyi. Kärkiletkan saavutettua Sami sortui väärälle polulle ja ahne lähtösuunta jätti Miikalle vajaan minuutin takaa-ajoa. Kakkosjoukkueen Pasa taiteili kieli keskellä suuta alkumatkan ja ensimmäisessä väliajassa oltiin Samin tuntumassa. Pitkän välin reitinvalintavirhe suoraan lumisen hangen poikki maksoi minuutteja.
Ankkuriosuudelle Miika pääsi harjoittelemaan takaa-ajoa ja virheitä ei matkalle siunaantunut. Perusvauhdilla Miika napsi edellä lähteneitä, mutta MS Parma Peeteriä ei näkynyt missään. Pojat juoksi eri hajontaa koko matkan, joten todelliseen haastamiseen ei tällä kertaa päästy. Miika olisi toivonut haastavampaa suunnistusta, mitä Turun lähiömetsä ei hänelle tarjonnut. Kakkosen ankkurin paikka lankesi allekirjoittaneelle, kun leirillä ei miehiä riittänyt ja ihan yössähän sitä oltiin pariin otteeseen. Kyllähän lajinomaista harjoittelua pitää tehdä, jos viivalla aikoo tulosta tehdä. Aksun muistikuvat eivät riittäneet, koska viimeksi olisin ollut lamppu päässä kilpailussa. Yhdyn muistikuvaan ja frekvenssi on tosiaan liian harva. Lupaukset juostavasta viestistä piti paikkaansa ja lunta oli vain vähäsen verrattuna aamuharjoitukseen verrattuna.
Hyvin nukutun yön jälkeen naiset suuntasivat 2-3 lenkin sprinttiharjoitukseen ja miehet lyhyeen yhteislähtöharjoituksen Ruissalossa. Kaikilla miehillä ei oikein jalka lentänyt öillisen seikkailun jäljiltä, joten oli hyvä suunnata kotiin palauttelemaan.
Kokonaisuutena luminen Turku oli hyvä paketti, koska Uudellamaalla lunta on kuitenkin enemmän ja kisarutiinin ylläpitäminen/käynnistäminen puolsi Turun vierailua.
-Niisku-