Viikonloppuna Hyvinkään Antsalassa suunnistettavat 34. Uudenmaan Rastipäivät keräävät ison joukon pihkaniskoja. Rajamäen Rykmentin järjestämiin kilpailuihin on ilmoittautunut lähes tuhat suunnistajaa, yhteensä 986. Eniten suunnistajia on saanut liikkeelle Helsingin Suunnistajat, jonka väreissä kilpailee peräti 125 osallistujaa. Lauantaina ratkotaan paremmuus pitkän matkan radoilla ja sunnuntaina on vuorossa keskimatkat. Palkinnot jaetaan parhaille yhteiskilpailun perusteella.
Naisten kilpailussa ehdoton ennakkosuosikki on vuoden 2010 urheilija Minna Kauppi. Asikkalan Raikasta edustavaa Kauppia lähtee 8,1 ja 4,9 kilometrin radoille haastamaan Saila Kinni Tampereen Pyrinnöstä, joka oli voittamassa viime vuoden Venlojen viestiä Kytäjällä sekä viime viikonlopun naisten Tiomilaa Ruotsissa.
Miesten puolella ratamestarit Vili ja Pyry Niemi tarjoilevat kilpailijoille lauantaina 11,8 kilometrin ja sunnuntaina 5,6 kilometrin radat. Suurimpana suosikkina kisoihin starttaa IF Sibbo-Vargarnan Jörgen Wickholm. Wickholmin ykköshaastajia ovat Lynxin Aapo Leskinen ja Niklas Saramäki sekä Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna.
Ensimmäiset lähdöt ovat lauantaina klo 11.00 ja sunnuntaina klo 10.00 Opastus kisakeskukseen tieltä 25 (Hanko-Mäntsälä) n. 2 km Rajamäen liittymästä Hangon suuntaan, josta ajoaika noin 5 min.