Tuomas Tervo kuudestoista MM-sprintissä

Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo sijoittui kuudenneksitoista suunnistuksen MM-kisojen sprinttimatkalla. Norjan Trondheimissä suunnistettavissa kilpailuissa Tuomas jäi voiton vieneelle Sveitsin Matthias Muellerille 45 sekuntia. Tuomaksen haaveet sijoittumisesta kymmenen joukkoon kaatuivat yhteen noin 25 sekunnin virheeseen.

Aamun karsinnassa Tuomas onnistui hyvin ja oli oman eränsä kolmas. Finaali alkoi myös hyvin, mutta kisan keskivaiheilla olleessa linnoituksen sisällä olleella rastivälillä Tuomaksen keskittyminen herpaantui, minkä seurauksena oli kohtalokasvirhe.

Kilpailun mitalitaisto oli äärimmäisen tiukka, kun kuusi parasta suunnistajaa mahtui 4,5 sekunnin sisään. Sveitsiläisten päivän täydensi Fabian Hertner toisella sijallaan ja pronssille suunnisti yllättäjä Ranskan Frédéric Tranchand.

Seuraavat mitalit MM-kisoissa jaetaan torstaina, jolloin suunnistetaan pitkän matkan finaali. Tuossa kilpailussa on mukana myös Rykmentin Matthias Merz, joka samaisella matkalla otti MM-kultaa vuonna 2007.

Kisasivut

Sprintin tulokset:

1,Matthias Mueller, SUI, 16:10,9, 2,Fabian Hertner, SUI, 16:13,2, 3,Frèdèric Tranchand, FRA, 16:13,3, 4,Öystein Kvaal Österbö, NOR, 16:14,1, 5,Martin Johansson, SWE, 16:15,3, 6,Emil Wingstedt, SWE, 16:15,4, … 16,Tuomas Tervo, FIN, 16:55,6,

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *