Matthias päätti Norjan MM-kisat pronssimitaliin Sveitsin joukkueen ankkurina. Loppukiritaistelussa kaatui Iso-Britannian Scott Fraser. Muuten Matthiaksen kilpailut eivät menneet aivan odotusten mukaisesti, sillä pitkällä matkalla sijoitus oli 11. ja keskimatkalla 14.
Viestin ankkuriosuus oli alusta asti tiukka ja vaiherikas, kun seitsemän joukkuetta pääsi maastoon 20 sekunnin sisällä. Puolimatkassa Matthias jäi hieman kärjessä edenneistä Ranskasta, Venäjästä, Norjasta ja Tsekistä. Kultakamppailu ratkesi dramaattisesti, kun Ranskan Thierry Gueorgioun jätti vahingossa rastin käymättä ja joutui kääntymään takaisin. Gueorgioun kanssa hetkeä aiemmin karkuun päässyt Venäjän Valentin Novikov kuittasi itsensä selvään johtoon, mikä pitikin maaliin saakka. Norja pystyi pitämään Matthiaksen takamaan, mutta Tsekin ankkuri tuli lopulta selkä edellä vastaan, eikä Iso-Britanniastakaan ollut loppuratkaisussa vastusta.
Torstaina suunnistetussa pitkän matkan finaalissa Matthiaksen kilpailu alkoi yskähdellen, kun sekä toiselle, että kolmannelle rastille tuli virheitä. Kolmannella rastilla sijoitus olikin vasta 35. Tämän jälkeen alkoi tasainen nousu kohti kärkikymmenikköä, mutta matka ei aivan riittänyt ja loppusijoitus oli siis yhdestoista. Voittaja Olav Lundenesille Matthias hävisi lopulta seitsemän ja puoli minuuttia. Lauantain keskimatkalla Matthias ei myöskään pystynyt mitalivauhtiin vaan jäi kärjelle tasaisesti. Maalissa eroa voiton vieneeseen Norjan Carl Waaler Kaasiin oli kaksi ja puoli minuuttia ja sijoitus neljästoista.