Nuorilla vaativat MM-kisat

Miika Suominen ja Hanna Raitanen eivät aivan onnistuneet tavoitteiden mukaisesti Tanskassa suunnistetuissa nuorten MM-kilpailuissa. Kumpikin saavutti parhaan sijoituksen perjantain keskimatkalla, jolla Miika oli 31. ja Hanna 39.

Kilpailut alkoivat maanantaina sprintillä, jonka piti olla ennakkoon sekä Miikan että Hannan paras matka. Virheet tiputtivat kuitenkin kummankin kauas kärkisijoista ja lopputuloksissa 18-vuotias Miika oli 105. ja 19-vuotias Hanna 80.

-Sprintti kaatui viidennelle rastille, jolle tein pahan samaistusvirheen ja tipuin täysin kartalta, Miika selvitti.

Tiistaina juostu pitkän matkan kilpailu oli erittäin vaativa suunnistuksellisesti. Pienipiirteisiä rantadyynejä ja puskia sisältäneessä kilpailussa erot kasvoivat suuriksi. Miika oli 67. ja Hanna 57. Hannan kohtaloksi kilpailussa koituivat tiheät alueet ja pusikot.

-Alkumatka sujui hyvin, mutta puolivälissä tuli useampi pieni virhe. Lopulta menetin pelin ennen yleisörastia, kun etsin pientä suppaa tiheikössä viisi minuuttia. Olin kyllä parinkymmenen metrin säteellä rastista, mutta en vain nähnyt sitä, Miika harmitteli pitkän matkan kisaa.

Keskimatkan karsinta suunnistettiin torstaina ja kummatkin rykmenttiläiset selvittivät hienosti tiensä perjantaina juostuun finaaliin, tosin Miika mahdollisimman niukasti, sillä hän oli eränsä 20 ja viimeinen jatkoon päässyt. Hanna oli puolestaan hienosti karsinnassa eränsä neljäs.

Finaalissa Miika oli siis 31. ja Hanna 39.

-Alku oli vaativaa dyynisuunnistusta, jossa tuli muutama virhe, yhteensä pari minuuttia. Puolivälin paikkeilla tein vielä kaksi virhettä, mutta loppumatka tulikin sitten hyvin, Miika kertoi keskimatkan suorituksesta.

-Karsinnassa juoksin rauhallisesti ja se meni tosi hyvin. Finaalissa myös ykköselle maltoin mennä rauhassa ja johdinkin siinä vaiheessa. Sen jälkeen tein kuitenkin kolme virhettä ja kilpailu oli sitten siinä, harmitteli Hanna.

Kilpailut päättäneessä viestissä kummatkin juoksivat Suomen kakkosjoukkueiden ankkureina. Hanna onnistui suorituksessaan kohtuullisesta ja nosti joukkueen sijoitusta neljä pykälää tullen maaliin kahdentenatoista. Miikan joukkueen kohtaloksi koitui hylkäys jo ensimmäisellä osuudella.

Kisasivut

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *