Tervehdys kaikki talkoolaiset
Kytäjä-Jukolan kilpailukeskuksen rakentamisen 8.rakentamispäivä on meneillään. Viikossa olemme saaneet paljon aikaan ja rakentaminen on sujunut hieman suunniteltua aikataulua edellä.
Alueelle on tuotu yhteensä 21 erilaista konttia, joista kaikki eivät ole vielä löytäneet lopullista paikkansa pellon märkyyden ja pehmeyden vuoksi. 7 elementeistä rakennettua siltaa on valmiina. Sauna ja pesupaikka on viimeistelyvaiheessa. Lipunmyyntikopit ovat uusittavina ja pukuhuoneiden penkkejä on jo korjattu ja uusittu tarpeenmukainen määrä. Löylyvesi- ja muutamat jäteastiat, kauhat ja vastat puuttuvat. Kolmen pukuhuoneteltan pystytys sujui jouhevasti ja edisti samalla pystytyksessä tarvittavaa osaamista. Valiokunta piti keskiviikkoiltana oman kokouksensa pukuhuonetiloissa.
Aitojen rakentaminen jatkui eilen lähdön, vaihdon ja maalin alueella. Alueen yleisjärjestelyt alkavat hahmottua, kun yksi maamerkki, Destia-ylikulkusilta saatiin aloitettua. Myös lähdön tolpat ylikulkusillan vieressä ovat pystyssä. Pätkä kielletyn alueen nauhaa on vedetty. Nauhaa muuten on 28km +10 km. Kapeampaa jälkimmäistä käytetään maaston merkintöihin.
Isojen ravintolatelttojen kalustot saatiin paikalle viime viikolla. Tänään toimitsijaravintolan pystytys ja kasettilattian asennus on alkanut. Lattia on niin komea ja tasainen, että kelpaisi vaikka tanssahteluun.
Kivisillassa sijaitsevan metsäkirkon alttariristi pystytettiin. Kirkon penkit saapuvat tänään.
Alueen sähköjärjestelmän runkolinjat ja päävalaistus ovat valmiit. Työt jatkuvat ensi viikolla telttojen ja konttien liittämisellä sähkö- ja valaistusverkkoon.
Vesi- ja viemärijärjestelmään kuuluva maalin juomapiste valmisteltiin viime viikolla. Telttojen vesipisteiden asennukset jatkuvat tällä viikolla.
Kytäjäntie sai viime viikolla sulkemisesta kertovat ennakkoinfo-taulut. Tiehän suljetaan 17.-21.6 väliseksi ajaksi yleiseltä liikenteeltä. Kilpailukeskukseen pystytettiin omat opasteet lähinnä tavarantoimittajia varten.
Kilpailukeskuspelto, kenttämajoitusalueet T3 ja T4 sekä VIP- ja mediaparkkialue on edellisen viikon aikana niitetty. Läpimärät alueet ovat kuivuneet merkittävästi viikon suotuisten säiden edistämänä.
Näihin töihin talkooväki on mitä tervetulleinta. Suurella joukolla saadaan paljon aikaan ja nopeasti. Tarvittava kalusto on pääosin hajautettu rakennettaville kohteille. Kohteiden vastuuhenkilöt antavat täydentävät ohjeensa omin sähköposti- ja muin viestein. Kaikille löytyy sopivaa työtä vuorojen alkamisaikoina arkena klo 9, 13 ja 17 sekä viikonloppuisin klo 10 ja 15.
Tämän viikon keskeisimpiä kohteita ovat pienempien esittely-, ensiapu-, media- ja kauppatelttojen rakentamiset sekä aitaverkoston täydentäminen ja vaihtopuomin rakentaminen.
Tervetuloa
Kilpailukeskuspäällikkö
Vesa Tervo
045-3475840