Rajamäen Rykmentin hiihtosuunnistajat napsivat kolme mitalia pitkän matkan ja viestin suomenmestaruuskisoissa Vuokatissa. 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Jannina Gustafssonilla oli täydellinen viikonloppu, sillä hän voitti lauantain henkilökohtaisen kilpailun ja ankkuroi sunnuntaina Rykmentille viestissä kultaa.
Janninan lisäksi lauantaina mitaleille ylsi Mervi Pesu, joka ties monenko kerran onnistui hienosti ja oli kolmas naisten pääsarjassa. Kultakaan ei Merviltä jäänyt kauas, sillä voittaja Anna-Maija Koski oli vain 36 sekuntia nopeampi. Väliin mahtui vielä Erja Jokinen 13 sekuntia Merviä nopeampana.
Jannina oli omassa sarjassaan lauantaina vakuuttava: johtopaikka ykkösrastilta maaliin ja 11:llä rastivälillä 13:sta sijoitus kolmen nopeimman joukossa. Ainoastaan Kangasniemen Kalskeen Oona Valkonen pystyi hieman antamaan Janninalle vastusta, lopulta Valkosen ero oli 39 sekuntia. Pronssille suunnistanut Jonna Kulmala jäi puolestaan yli neljä ja puoli minuuttia Janninasta. Sprintin hopeamitalisti Maaret Turunen oli neljäs vain 6 sekuntia pronssista. Marika Suominen oli puolestaan kahdeksas.
Sunnuntaina Rykmentin 16-vuotiaiden tyttötrio lähti viestiin ehkä koko kilpailun ylivoimaisimpana voittajasuosikkina kaikki sarjat huomioiden. Maaret, Marika ja Jannina hoitivat kilpailun kuten pitikin ja tuloksena oli suvereeni yli 17 minuutin voitto ennen Kangasniemen Kalsketta. Näin lahjakas kolmikko napsi talven SM-kisoista peräti viisi mitalia, joista kolme on kultaista.