Rajamäen Rykmentin suunnistajat saalistivat viikonloppuna kolme mitalia keskimatkan ja viestin suomenmestaruuskilpailuista. Lisäksi viikonlopun saldo oli kuusi plakettia sekä Aapo Summasen hieno 13 sija miesten keskimatkalla.
Tällä kertaa mitalien saalistamisesta vastasivat Rykmentin veteraanisarjojen urheilijat. Lauantaina Vammalassa suunnistetuissa veteraanien keskimatkan kilpailuissa Arto Niemi oli toinen miesten 50-vuotiaiden sarjassa ja Pertti Nieminen kolmas 60-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi plaketeille suunnisti Mervi Pesu naisten 35-vuotiaiden sarjassa neljännellä sijallaan.
Nuorten ja pääsarjojen keskimatkan suomenmestaruudet ratkottiin puolestaan Savonlinnassa. Rykmentin viikonlopun kovin suoritus nähtiin miesten finaalissa, jossa Aapo Summanen onnistui loistavasti ollen siis 13. Eroa kilpailun voittaneeseen Topi Anjalaan jäi 2,5 minuuttia, mutta hopea sija oli ainoastaan minuutin päässä. Aapo oli luonnollisestikin tyytyväinen kilpailuunsa, eikä ongelmia suunnistuksessa eikä juoksemisessa ollut. Rykmentin nuorista parhaiten onnistui Marika Suominen, joka oli yhdeksäs D16-sarjassa.
Sunnuntaina veteraanisarjojen viestit suunnistettiin Yläneellä. Rykmentin mitalista vastasi naisten 35-vuotiaiden joukkue Astra Franke, Heidi Salonen ja Päivi Kulmala, joka oli toinen. Miesten 55-vuotiaiden sarjassa Rykmentin kolmikko Vesa Tervo, Pertti Nieminen ja Veijo Salmi jäi niukasti mitalikolmikon ulkopuolelle ollen neljäs.
Ykkösryhmäläiset kilpailivat puolestaan Joensuussa. Rykmentin plaketit toivat tyttöjen 16-vuotiaiden joukkue Maaret Turunen, Ilona Lehtinen ja Marika Suominen, jotka olivat viidensiä. Poikien 18-sarjan kolmikko Eetu Summanen, Aapo Aaltio ja Miika Suominen oli kahdeksas. Miesten joukkue puolusti mestaruutta viime vuodelta, mutta tällä kertaa joukkue Kimmo Vilska, Aapo Summanen, Jarno Parkkinen ja Vili Niemi ei oikein onnistunut ja päätyi sijalle 19.
R1 keskimatkan kisasivut
R2 keskimatkan kisasivut
R1 viestin kisasivut
R2 viestin kisasivut