
Rajamäen Rykmentin miesten ja naisten valmennusryhmät ovat aloittaneet valmistautumisen kauteen 2009. Todellisen aloituksen osa ryhmästä otti seuran Ylläksen hiihtoleiriltä, jossa olosuhteet perusharjoitteluun olivat loistavat. Myös muut ryhmäläiset ovat saaneet harjoituskauden käyntiin kiitettävästi, eikä pahoja loukkaantumisia tai sairastumisia ole syksyllä koettu.
Rykmentin suunnistuskauden 2008 kohokohtana voidaan pitää keväisen Tiomilan neljättä sijaa sekä kauden kruununa miesten SM-viestin voittoa. Nuorten Jukolan kolmas sija ja poikien alle 16-vuotiaiden SM-viestivoitto tukivat hyvin viime kauden menestystä. Naisten osalta nälkää jäi ensi vuodeksi, jota nuorehko runko hamuaa. Toki vuoden varrelle mahtui monia erinomaisia henkilökohtaisia suorituksia, mutta seuravalmennuksessa parhaan palkinnon saa suurviestissä onnistumisesta.
Tulevalle kaudelle miesten joukkue vahvistuu Virolaisessa maajoukkuesuunnistajalla Sander Vaherilla. 23-vuotiaan Vaherin kovin meriitti on viime kesän opiskelijoiden MM-kisojen keskimatkan suvereeni voitto. Vuonna 2007 Vaher suunnisti MM-kisojen keskimatkalla 22:nneksi.
Sander tuo Rykmentin joukkueeseen yhden nopeakulkuisen miehen lisää, mikä on tulevan kauden suurviestejä ajatellen tarpeen, sillä sekä Tiomila että Jukola suunnistetaan ensi vuonna nopeakulkuisissa maastoissa.
-Toki Sander joutuu lunastamaan paikkansa joukkueessa näyttöjen kautta, mutta kilpailun kiristyminen ykkösjoukkueen paikoista on ainoastaan hyvä asia, joukkueen valmentajana jatkava Marko Heiskanen sanoo.
Sisäistä kilpailua RR:n sisällä nostavat myös vuodella vanhenevat nuoremmat suunnistajat. Oma nuorisotyö tuottaa varmasti tulevaisuudessakin menestyksen nälkäisiä rykmenttiläisiä.
-Lähdemme uuteen kauteen hyvästä tilanteesta. Talvikauden toteutukseen lähdetään osaksi tutulla kaavalla leirien suhteen, mutta uusia ärsykkeitä harjoituksiin otetaan mukaan. Kruununa talvikauden harjoittelussa on maaliskuussa pidettävä leiri Unkarissa, Heiskanen kertoo.
Arkiharjoittelussa Rykmentin suunnistajat hyödyntävät pääkaupunkiseudulla usean seuran yhteistyönä järjestettäviä yö- ja taitoharjoituksia.
-Lisäksi henkistä valmiutta pyritään viilaamaan, jotta ollaan ensi kaudella vieläkin kilpailukykyisempiä. Tärkeissä viesteissä tosin jo onnistuttiin viime vuonna, mutta asiat pitää tehdä ”lite bättre” tänä talvena, Heiskanen miettii.
Miesten ryhmän taustajoukot vahvistuvat Vesa Forsblomilla, joka vielä 2004 vuoden Jukolassa kuului Rykmentin ykkösjoukkueeseen. Nyt Forsblom tekee paluun lajin pariin muutaman hiljaisen vuoden jälkeen. Tosin piikkarit pysyvät naftaliinissa, mutta tieto ja kokemus siirtyvät leireillä ja kilpailuissa seuran hyväksi. -On mukava palata taas Rykmentin riveihin. Sydän on sykkinyt tämän seuran eteen, vaikka muutamaan vuoteen en ole paikalla ollutkaan, Forsblom toteaa.
Ryhmän managerina jatkaa jo kolmatta vuotta Jukka Erkkilä. -Suurviesteistä Jukolalla tulee olemaan meille tulevalla kaudella suurempi merkitys kuin huhtikuun puolessa välissä Etelä-Ruotsissa suunnistettavalla Tiomilalla. Tiomila on meille tärkeä suurviesti, mutta koska järjestämme itse Jukolan vuonna 2010, emmekä voi silloin osallistua, saa meidät kaikki varmasti ponnistelemaan vuoden 2009 Jukola-menestyksen eteen, Erkkilä kertoo.