Viikonloppuna lähes koko suunnistusmaailma suuntaa kulkunsa Lapualle, jossa suunnistetaan 30. Venlojen viesti ja 59. Jukolan viesti. Osanottajaennätykset ovat menneet tänäkin vuonna rikki, sillä Venloihin starttaa peräti 903 joukkuetta ja Jukolaan 1368 joukkuetta. Aikaisemmat ennätykset olivat vuoden takaa Salosta, jossa lähtöviivalle saapui 871 venla-joukkuetta ja 1362 jukola-joukuetta.
Rajamäen Rykmentin joukkueet valittiin sunnuntaina. Tällä kertaa Venlojen viestiin osallistuu ennätykselliset kymmenen rykmenttiläisnelikkoa ja Jukolaan kahdeksan miesten joukkuetta.
Miesten ykkösjoukkue lähtee tavoittelemaan paikkaa kymmenen joukossa. Tavoite on kova, sillä edellisen kerran Rykmentti suunnisti Jukolassa kymmenen joukkoon 11 vuotta sitten, kun se sijoittui toiseksi Rautavaaralla vuonna 1996. Uskoa tavoitteen saavuttamiseen luo huhtikuussa Ruotsissa juostu Tiomila, jossa Rykmentti oli seitsemäs.
Rykmentin miehillä kevät ja alkukesä on sujunut hyvin. Ainoana jobin postina voidaan pitää sveitsiläisen maajoukkuesuunnistaja Christian Ottin jalkavammaa, joka estää hänen juoksemisensa Jukolassa. Muuten joukkue on päässyt harjoittelemaan ja kilpailemaan suunnitellusti.
Kello 23.00 lauantai-iltana alkavan Jukolan viestin aloittaa Rykmentin ykkösjoukkueessa 25-vuotias Jarno Parkkinen. Parkkinen väläytteli kovaa kuntoaan muutaman viikon takaisissa erikoispitkänmatkan SM-kisoissa, jossa hän suunnisti hienosti SM-pronsille. Toisella ja viestin ainoalla hieman pimeämmällä osuudella Rykmentillä on pelissä alkukauden kisat varmasti suunnistanut 27-vuotias Kimmo Vilska.
Jukolan kolmas osuus on viestin toiseksi pisin ja sillä on mittaa hieman vajaat 14 kilometriä. Rykmentiltä tällä osuudelle lähtee 31-vuotias Sami Vähänen. Vähänen on kärsinyt toukokuun aikana hieman sairasteluista ja jalkaongelmista, mutta viime viikonlopun hyvä suoritus Suunto-Gameksissa näytti, että kunto ja suunnistustaito on kohdillaan pitkälle ja vaativalle osuudelle.
Viestin lyhyimmille neljännelle ja viidennelle osuudelle Rykmentti laittaa 24-vuotiaan Matti Liukkosen ja joukkueen kokeneimman 36-vuotiaan Marko Väisäsen. Väisänen on toipunut hyvin talven jalkaleikkauksestaan ja kunto on noussut päivä päivältä.
Toiseksi viimeiselle osuudelle Rykmentti asettaa ensimmäisen tykkinsä – 24-vuotiaan Tuomas Tervon. Suomen maajoukkueeseen murtautuneen Tervon suoritukset ovat kevään aikana olleet kovia, mutta lopullinen kanuunajuoksu on jäänyt puuttumaan. Tällä viikolla Tervolla on kaksi mahdollisuutta räjäyttää pankki, sillä hän juoksee jo torstaina Lapualla maailman cupin sprintissä.
Ankkuriosuudella Rykmentillä on maailman tämän kevään menestynein suunnistaja Matthias Merz. 23-vuotias Merz puhdisti Tanskan avoimissa PM-kisoissa palkintopöydän viemällä kolme kultaa Sveitsiin. Kisojen jälkeen Merz on keskittynyt harjoitteluun ja opiskeluun eikä hän kilpaile maailman cupissa.
Joukkueen taktiikka on selvä. Viisi osuutta vältetään virheitä vaativassa Simpsiön vuoren maastossa ja pysytään kärjen lähettyvillä. Kuudennella osuudella aloitetaan Tervon toimesta hyökkäys, joka huipentuu Merzin näytökseen ankkuriosuudella. Sunnuntaiaamuna puoli seitsemän aikoihin selviää, kuinka korkealle Rykmentti tämän vuoden Jukolassa nousee.
Rykmentin naisten ykkösjoukkue lähtee lauantaina juostavaan Venlojen viestiin tavoittelemaan paikkaa palkinnoilla eli sijoittumista 15 parhaan joukkoon. Ykkösjoukkueen muodostavat Matleena Ojapalo, Mervi Pesu, Päivi Kulmala ja Tatyana Kozlova.
Jukolan ja Venlojen viestiä voi seurata suorassa lähetyksessä Urheilukanavalla. Lähetys Venlojen viestistä alkaa klo 14.30 lauantaina ja Jukolasta klo 22.30.