Torstai 13.4.
Iltapäivän ja illan aikana sekalainen joukko rykmenttiläisiä löysi tiensä Sjömansron leirikeskukseen Tammisaareen. Tarkoitusena viettää muutama päivä vähälumisissa maastoissa suunnistustuntumaa hakemassa. Lopulta majoitukseen oli päätynyt 15 enemmän tai vähemmän itseään talven aikana ulkoiluttanutta rykmentin suunnistajaa
Ruuan jälkeen tytöt ryntäsivät läheiseen merenrantamaastoon, jossa ei lumesta ollut tietoakaan. Sammal pöllysi ja liput halkeilivat kun kauniimman sukupuolen edustajat pääsivät viimein nauttimaan sulasta maastosta. Samaan aikaan majoituspaikassa iloittiin HIFK:n putoamista pronssipeliin. Pimeän laskeuduttua oli miesten vuoro lähteä avaamaan leiri samoille rasteille. Yöllä tasainen maasto oli selvästi haastavampi, ja muutama rasti etsitytti itseään useamman suunnistajan toimesta. Lopulta kaikki Summasesta lähtien selvisivät majoitustiloihin ja nukkumaan
Perjantai 14.4.
Perjantaiaamuna neljä innokasta suuntasi Billnäsin kisoihin metsästämään mainetta ja mammonaa. Kumpaakaan ei tullut ja ainoaksi mainitsemisen arvoiseksi saavutukseksi jäi Jarskin viides tila. Muut leiriläiset kolusivat harjoitusmaastoja ja hioivat suunnistustaitoja kauden koitoksiin.
Ruuan jälkeen Tuoppi yllättäen innostui näyttämään jo kolmattasadattaneljättäkymmenettäseitsemättä kertaa nähtyjä videoitaan. Saara ja Sara eivät menoa enää kestäneet vaan lähtivät tekemään toisen treenin. Miesten oli pakko tyytyä kohtaloonsa ja odottaa Tuopin läppärin akun hyytymistä ja pimeän tuloa..
Yötreenin jälkeen totesimme, että Tuopin videoiden katseleminen kolmattasadattaneljättäkymmenettäkahdeksatta kertaa olisi voinut olla parempi ratkaisu kuin lähteä pimeään metsään. Yöharjoituksen lopputulos oli nimittäin se, että jopa neljä kymmenestä yhteislähdössä metsään sännännyttä rykmenttiläistä löysi kaikki rastit. Eivätkä kokonaan radan kiertäneetkään virheittä selvinneet. No kai treeni opetti ainakin nöyryyttä ja vielähän tässä on huimat kaksi viikkoa aikaa hakea yötatsi kohdilleen Tiomilaan
Lauantai 15.4.
Lauantaipäivä käytettiin viimeisten suunnistusharjoitusten tekemiseen ennen Silja-Rasteja. Lumi oli selkeästi vähentynyt maastoista muutaman leiripäivän aikana ja suunnistussuorituksiin pääsi täydelisesti ekskittymään. Loppuaika kulutettiinkin sitten mitä erilaisimmilla tavoilla: lätkän loppuottelua katsoen, korttia pelaten ja Raamattua ja muuta kirjallisuutta lukien. Huomenna sitten suurin osa leiriläisitä syöksyy Sauvon maastoihin Silja-Rasteilla
Lauantaina tunnelmaa nosti tieto Matthiaksen hienosti alkaneen kauden jatkumisesta. Tällä kertaa voitto tuli Sveitsin EM-katsastusten keskimatkalta. Kun normaalimatkallakin Matthias oli ykkönen, on valinta EM-kisoihin selvä.
Sunnuntai 16.4.
Leiri päätettiin Silja-Rasteihin, jotka sujuivatkin rykmenttiläisiltä kohtuullisesti. Kovimmasta suorituksesta vastasi Tuoppi, joka suunnisti kovatasoisessa Huippuliigassa seitsemänneksi. Sami oli 25. ja Suski 18. naisten puolella. Junioreiden puolella Aapo ja Vili saalistivat hienot toiset sijat H20E- ja H18E-sarjoissa, lisäksi Pyry oli 5. H20E:ssä. Jarski ja Jukka olivat sijoilla 2. ja 4. H21A4:ssa ja Tiina toinen D21A1:ssä. Tyttöjen D12 sarjassa Maaret korjasi voiton. Nuoremmissa pärjäsivät myös Lauri (4. H16), Aapo (2., H13) ja Ilona (2. D13)
-Leiriläiset-