Rajamäen Rykmentin joukkue Vili Niemi, Lauri Lehtinen, Maaret Turunen, Eetu Summanen, Ilona Lehtinen, Saara Nikkari ja Aapo Summanen
Kun kaikki tekevät sen minkä osaavat, ja viestisuunnistuksen hengessä vielä vähän venyvätkin, on tuloksena iloinen yllätys. Sellaiseen pystyi Rajamäen Rykmentin nuori joukkue Raumalla suunnistetussa Nuorten Jukolassa. Ennakkoon tavoitteeksi oli asetettu edellisvuoden 10. sijan pitäminen. Mutta lopulta saavutettu 8. sija oli hieno osoitus siitä, että nuoret suunnistajat hallitsivat hermonsa hyvin vaativassa paikassa.
Viestien aloittajana jo kokenut Vili Niemi irrotteli kärkiporukassa osuuden puoleen väliin asti, mutta tiheikkörastilla hänelle sattui noin minuutin pummi ja virolaisen OK Vörun Lauri Sild pääsi karkuun. Vaihtoon Vili tuli kolmantena vajaan minuutin kärkeä jäljessä.
Toiselle osuudelle lähti hyvissä asemissa Lauri Lehtinen. Hiihtokeskuksen ympäristössä sijaitsevassa Lähdepellon maastossa oli paljon polkuja ja hyviä avokallioita. Se tiesi aika kovavauhtista juoksua. Lauri pysyi radan alkuosuuden melko hyvin kärjen kyydissä, mutta yleisörastin jälkeen alkoi vauhti painaa jaloissa. Niinpä Lauri joutui antamaan hiukan periksi ja eroa kärkeen tuli lisää minuutin verran. Lauri oli vaihdossa seitsemäntenä.
Viestin nuorimpien osuuksilla suunnistajilla oli tehtävänä pitää Rykmentti mukana viestissä. Siinä he onnistuivat mainiosti. Kolmannella osuudella Maaret Turunen ja 5. osuudella Ilona Lehtinen olivat 3-4 vuotta vanhempien tyttöjen kovassa seurassa. Mutta hyvin tytöt selvisivät tehtävässään ja petasivat hyviä asemia loppuosuuksien suunnistajille. ” Maasto oli mukavaa ja siellä oli paljon polkuja tukena”, kertoi Maaret metsästä tultuaan. Maaret tuli vaihtoon sijalla 17 ja lähetti neljännelle osuudelle Eetu Summasen noin kolme ja puoli minuuttia kärjen perässä.
Tässä vaiheessa paras suomalaisseura Tampereen Pyrintö nousi mukaan taisteluun. Samoin kaikki ulkomaiset mitalistit olivat jo hyvissä asemissa . Eetu suunnisti ratansa ilman vaikeuksia, mutta joutui taipumaan hiukan juoksuvauhdissa osuuden kärkimenijöille. Sijoitus vaihdossa 15. ja ero kärkeen kuutisen minuuttia.
Viidennen osuuden tytöillä oli edessään 3,8 km putkiosuus ilman hajontoja. Vaihdossa kärkikymmenikköön ei mahtunut ulkomaalaisten joukkueiden lisäksi kuin Tampereen Pyrinnön kaksi joukkuetta ja IF Femmanin joukkue. Yleisörastille tultaessa oli Ilona pitänyt eron kärkeen lähes samana, mutta loppulenkillä ei voimia enää ollut ja eroa tuli kolmisen minuuttia lisää. ”Rata ei ollut hirveän helppo, siellä oli välillä aika tarkkojakin pisteitä, mutta sitten taas hirveätä luukutusta”, Ilona kertoi väsyneenä maalissa. Vaihtosija 22. ja ero kärkeen vajaat 9 minuuttia.
Kahdelle viimeiselle osuudelle Rykmentillä oli laittaa vahvat suunnistajat Saara Nikkari ja Aapo Summanen. Kuudennelle osuudella Saara suunnisti mainiosti ja Rykmentti aloitti nousun kohti kärkikymmenikköä. ”Suunnistus oli helppoa. Oli vaan juostava lujaa koko ajan. Tuntui mukavalta, kun niitä selkiä alkoi tulla vastaan”, kertoi Saara hienon juoksun jälkeen. Tampereen Pyrinnön Saila Kinni oli jo nostanut joukkueensa Halden SK:n , Tullinge SK:n ja Hagaby GolF:n kanssa voittotaisteluun. Vaihtoon Saara tuli 14.sijalla yhdessä IF Femmanin Mari Mäki-Torkon kanssa.
Aapo aloitti ankkuriosuuden vahvasti ja kuroi kiinni eroa kärkeen reilut puolitoista minuuttia. Aapo kertoikin, että tänään juoksu maistui mukavalta. Toiseksi viimeisellä rastilla Aapo teki pikku virheen, mutta onnistui siitä huolimatta pitämään näköetäisyydellä olleet Deltan ja IF Femmanin ankkurit takanaan. Lopputuloksena oli hieno 8. sija ja Aapo voi hyvillä mielin luovuttaa ankkurin tehtävät ensi vuonna nuoremmille suunnistajille.
Voitto tämän vuoden kisassa meni norjalaiselle Halden SK:lle ja seuraavat sijat Ruotsiin Tullinge SK:lle ja Hagaby GolF:lle . Tampereen Pyrintö oli paras suomalaisjoukkue neljäntenä , Kangasala SK 6. ja Rykmentti suomalaisjoukkueista hienosti kolmanneksi parhaana.
Tänä vuonna Rykmentti oli mukana Nuorten Jukolassa 4:llä joukkueella. Kakkosjoukkuekin sijoittui hyvin sijalle 72 kokoonpanossa Matias Peltoniemi, Ville Alho, Marika Suominen, Otso Seppälä, Sanna Minkkinen, Tuula Helin, Jari-Matti Hiltunen. Joukkueissa tehtiin hyviä suorituksia nuoresta iästä huolimatta, joten jatkoa Nuorten Jukola menestykselle on luvassa tulevinakin vuosina.
Eeva Maisi