Training Camp 15.12.2004 – 6.1.2005, Dullstroom 2097, South Africa
Part I
Prologi:
SM-yön reissulla vaihdettiin ajatuksia talven ja kevään leireistä. Tuoppi heitti kehiin ehdotuksen reissusta Etelä-Afrikan Dullstroomiin. Make totesi aluksi reissun vievän liikaa aikaa työssäkäyvältä mieheltä, mutta muutaman tunnin kuluttua hän totesi: ”On yksi mahdollinen ajankohta leirille: lähdetään jouluna!” Ajatus jätettiin hautumaan.
Homma ei jäänyt puheasteelle. Eräänä syksyisenä iltana Vierumäen CC:lla, illan kääntyessä ehtoopuolelle totesimme: ”Rahaahan se vaan on, Afrikkaan lähetään.” Reissun suunnittelu eteni pikku hiljaa ja jossain vaiheessa tunsimme tarvetta täydentää porukkaamme. Meillä kävi tuuri ja saimme täydennettyä kolmikkomme kokeneella maailman matkaajalla eli Niisku Heiskasella.
Kaksi tapaa matkustaa:
Tapa 1: Päivälento
Päivälennolla kohti etelää suuntasi kaksikko Tuoppi ja Make. Tähän tapaan matkustaa vaikutti ainoastaan se, että kyseiset herrasmiehet tekivät matkavarauksen ratkaisevat vuorokaudet ennen Niiskua, joka vielä mietti Frankfurtin maratonilla aikansa kuluksi matkaan lähtöä.
Pappa Tervon Volvo starttasi Koivulankadulta torstaiaamuna 16.12. klo 4.45 ja suuntasi kohti Rajamäkeä, josta Make otettiin kyytiin. Kentälle päästiin luotettavalla ja turvallisella kyydillä ja aikaakin jäi hyvin. Aikaisesta herätyksestä huolimatta fiilis oli hyvä, vaikka KLM:n kurttuinen naisvirkailija ei suostunutkaan vaihtamaan urheilijanuorukaisille pitkäjalkaisten paikkoja, vaikka niitä erikseen vaadittiinkin. Oli kuulemma sen verran kiire. Koneessa palvelu parani ja ystävällinen lentoemo ohjasi poikia oikeaan suuntaan. Nuorta poikaa opastettiin mm sanoin follow the leader. Eikä siinä vielä kaikki, the leader oli onnistunut hankkimaan pitkäjalkaisten paikat, joten homma oli hallussa. Enää 15 tuntia matkustusta jäljellä. Onnellisesti klo 21.40 Johannesburgissa ja mummot kaataen kohti passintarkastusta, OP Kärkkäisen ohjeiden mukaisesti. Stetsonipäinen OP Kärkkäinen olikin jo asemissa kentällä ja valmiina kyydittämään vauhdikkaasti matkalaiset 200km:n päässä sijaitsevaan harjoituskeskukseen.
Tapa 2: Yölento
No mitä tuohon lisäämään, maratoonilla meni liian kauan ja paikat menivät. Kohtuullisen kiven alla paikat olivatkin, mutta vihdoin ja viimein onnistuin saamaan viimeisen paikan Lufthansalle, tosin paria päivää aikaisemmin. Yölentoa voi kyllä lämpimästi suositella, koska aika kuluu siivillä nukkuessa.
15.12
Kuljetus Dullstroomiin oli ohjelmassa illalla, joten oli päivä aikaa tutustua Johannesburgiin. Kulttuurimatka suuntautui Sowetoon, joka apartheidin aikana oli suljettu kaupunki. Soweto oli luonnollisesti muuttanut muotoaan viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta alkuperäistä aaltopelti asutusta oli näytillä riittävästi. Kylällä asuu nykyään 4,5 miljoonaa ihmistä, lähinnä tummaa, joten en ihan istunut joukkoon. Matkan kulttuuriosuus oli hoidettu, enää ruumiinkulttuuri odotti. Kentällä muutama tunti odottelua, ennen kuin Konstantin Kutilainen saapui päivälennolla. Matkustus oli pitkä (31h) mutta antoisa.
Kuva Sowetosta
16.12
Tasottavien unien jälkeen vääntäydyin aamupalalle iltapäivän alussa ja OP tarjosi tutustumiskierroksen kylällä. Dullstroomin kylä siis sijaitsee 2000-2100 metrin korkeudessa ja kierroksessa ei kauaa nokka tuhise. Asukkaita noin 350 vaaleaa ja kilometrin päässä oli black town noin 7000 asukasta. Loma-asuntoja kylällä on paljon, joten kalastuskaudella väkiluku kasvanee. Bungalowimme oli varsin loistava neljä makuuhuonetta, baarikeittiö ja olohuone. Oma patio ja näkymä Crocodile riverille luonnollisesti. Alkuunsa koko lukaali oli meidän käytössä.
Iltapäivällä pikku lenkki rauhallisella tahdilla, joka kumma kyllä hengästytti hivenen mäissä. Ruokapaikoista OP antoi varsin tarkat ajo-ohjeet, joten ei ongelmia. Juotava raanavesi ja eurooppalainen ruoka helpottivat sopeutumista. Suhtautuminen urheilijoihin oli varsin lämmintä, joten Mr. Dullstroom (OP) oli tehnyt loistavaa työtä alueella. Uni tuntui maistuvan vielä seuraavanakin iltana, valitettavasti sankareiden tulo katkasi hyvin alkaneen nukkumisen. No olihan siinä sitten jälleen näkemisen iloa…
17.12
Näytti se uni maistuvan pojillekin, koska puolipäivä häämötti ennen kuin mitään elonmerkkejä oli havaittavissa. Aamupala tehtiin meidän omassa bungalowissa. Perisuomalaista puuroa lautaselle ettei järkytys olisi liian suuri. Make ja Tuoppi heittivät OP:n johdolla tutustumiskierroksen kylällä ja kaupasta peruselintarvikkeet mukaan.
Iltapäivällä päiväunien jälkeen Maken ja Tuopin ensimmäinen tutustuminen jalan ympäristöön Niiskun johdatuksessa venyi lähes puoleentoista tuntiin, siis kevyt aloitus. Sen jälkeen kaikki luonnollisesti jatkoivat unia ennen iltaruokaa.
Kelit täällä olivat alkuun vaihtelevat, aamulla aurinkoa, iltapäivällä mahdollisesti lyhyet sadekuurot ja illalla jälleen poutaa. Lämpötila kahdenkymmenen tienoilla, joten viimevuotinen Portugalin katastrofi oli vältetty ainakin toistaiseksi.
18.12
Aamu ortostaasi näytti ihan kelvollisia lukemia, paitsi Tuopilla sykkeet olivat kohonneet merenpinnan tasosta selvästi. No huippu-urheilijoilla sykereaktiot ovat suurempia. Make ja Tuoppi suunnistivat puolentunnin aamulenkille ilman elovehnää ja Niisku kohti Belfastin ruohorataa. Kolmenkymmenen kilometrin päässä Belfastissa oli koulun 400 metrin ruohorata odottamassa lenkkeilijöitä. Mukana olleet parikymppiset mailerit näyttivät sedälle kantapäitä, mutta pidempää matkaa jäädään odottamaan. Bugalowissa loihdimme loistavat pastat ja onhan se totta että Tuopin vatsa vetää ruokaa kuin laihialainen hääseurue.
Iltapäivällä rauhallisia liikkeitä edelleen ohjelmassa mm. unta ja pientä hölkkää edelleen. Aika tuntuu olevan kortilla, olemmeko sittenkin liian lyhyen aikaa täällä? Illalla paikallisen pitsan testaaminen ja kyllä puu-uunissa syntyi aivan loistavaa pitsaa. Nukkumaija viitteli edelleen jo alkuillasta ja hänen kutsua kiltisti myös noudatimme.
19.12
Aamu alkoi jo perinteeksi muuttuneella tavalla eli ortostaasin mittauksella ja käyrien ajolla tuopin Fyjitsulle. Treenien suhteen päätettiin jatkaa edelleen maltillisella linjalla: kevyt kolmevarttinen ja tällä kertaa Tuopin johdattamana, joka luonnollisesti hieman jännitti setiä.
Illtapäivällä ohjelmassa koordinaatioharjoitus ja liikenopeuksien ylläpitämistä muutamien terävien kiihdytysten merkeissä.
Vaikka päivä sisälsi paljon arveluttavia valintoja, ne menivät putkeen lukuun ottamatta viimeistä valintaa eli ruokailua. Paikallisravintola Flying Dutchmannin hieman homppelinoloisella tarjoilijalla oli ”maanantaipäivä” ja hän meinasi laskutusvaiheessa ottaa Niiskun visakortin omakseen.
20.12
Aamupäivällä lähdimme tutustumaan Dullstroomin Lapin osastoon ja heidän majapaikkaan. Lapin osastoon kuului siis kaksi nuorta maileri lupausta. Samassa majoituksessa oli myös juuri Suomen kansalaisuuden saanut Konstantin ” Kuti” Kutilainen. Tällä kertaa mailerit päästettiin puikkoihin ja ohjelmassa oli tyypillinen juoksijoiden harjoitus 15 km ja edestakaisin radanvartta.
Iltapäivällä tutustuimme paikallisiin urheilulajeihin, tällä kertaa ohjelmassa oli kriketti. pelistä muodostui skandinaavinen kriketti kuten kuvasta voi huomata.
Skandinaavista krikettiä
Lähes täydellistä adaptoitumista odottaessa päätimme jatkaa kevyellä treenilinjalla ja ilta menikin hikisessä punttisalissa katsastaen paikallisten aerobicit. Silmää hivelivät myös seinillä olevat julisteet, jotka johdattivat vanhempaa sukupolvea kysymyksiin – Kumman kaa? Kyse ei tosiaan ollut remontti-reiskasta..
Päivän aikana saimme myös uuden asukkaan bungalowiimme. Turo ”musiikin sekatyömies” Inkiläinen saapui paikalle. Turohan ei olekaan Dullstroomissa mikään eilisen teeren poika, sillä hän omistaa Mr Dullstroomin myöntämän kultaisen ansiomerkin asumisesta täällä yli neljä kuukautta.
21.12
Kontrollipäivä koitti viimein ja lupaa kovaan ajoon –josko se nyt saataisiin- odotettiin innolla. Ohjelmassa oli 3×10 min eri tehoaluilla ja luonnollisesti coutsi oli ottanut laktaattimittarin mukaan. Pojan tilanne näytti epämääräisistä ortostaateista huolimatta rasituksessa hyvältä, hapot eivät nousseet pilviin. Sen sijaan sedillä kone työnsi hapanta etenkin viimeisessä pätkässä, johon he kyllä tuuppasivat myös vauhtia kunnolla. Siinä olisi pojalla ollut jo tekemistä…
Iltapäivän lopulla oli Makella ja Niskulla ohjelmassa trippi Johannesburgiin noutamaan autoa. Vasemmanpuoleinen liikenne hivenen huolestutti etukäteen, mutta kokemuksiahan tänne lähdettiin hakemaan. Auton nouto keskustasta ja oikealta ajaminen tuntui kuin ensitreffeiltä, ei oikein tiennyt mitä tehdä. Roolit löytyivät: Make driver, Niisku co-driver. Kahden tunnin paluumatka oli todellista seikkailua, mutta driver hoiti homman kunnialla. Vain kerran piti huikata toinen puoli ajoradasta, tosin vastaantuleva rekka olisi pitänyt huolen ennemmin tai myöhemmin puolen vaihdosta. Viimeinen 33 kilometriä Belfastista oli pikataivalta, vasen eri nopea kirraa… Pikataipaleen pohja-aika kellotettiin yön pimeydessä, joka kestänee pitkään. Kuuden tunnin Speed 4 – kuoleman kyydissä oli saanut onnellisen lopun..
Näihin kuviin ja tunnelmiin Dullstroom hiljenee viikoksi.
-Tuoppi, Make ja Niisku-
Lenkillä
Sedät poseeraa