Suomen joukkue lähti metsästämään menestystä kesän MM-kisoihin varsin nuorella joukkueella. Tyttöjen puolella ensikertalaisia oli puolet ja poikienkin edusuksesta vain kaksi oli ehtinyt kokea MM-kisatunnelman aiempina vuosina. Reissuun lähdettiin kuitenkin lippu korkealla ja taistelumielin. Maastosta ja kartoista oli haettu kokemusta jo toukokuun valmistavalla leirillä ja tiedossa oli, että mäet eivät armoa antaisi ja mitalit voittaisi varmasti kovakuntoisin ja tarkin suunnistaja. Mukaan kisakoneeseen liput olivat lunastaneet valmentaja Mika Lehtosen lisäksi myös apuvalmentaja ja autokuski Deltan Petri ”Kooma” Noponen ja aivan tuore lääkärimme Katja Lehto.
Reissunpäälle lähdettiin jo torstaina viisi vuorokautta ennen varsinaisia skabailuja. Ideana oli hioa vielä vähän maastotuntemusta ja sopeutua mahdolliseen helteeseen, jota ei kylläkään koko viikkona ilmaantunut. Kelit vaihtelivat samaan tapaan kotimaan kelien kanssa ja päivittäin niskaan tipahti sadekuuroja. Kaikki joukkueet majoittuivat suuressa opiskelija-asuntolassa, jonka alakerrassa hoitui myös syöminen. Perunat, leivitetyt pihvit, kaali ja makkara tulivat viikon aikana vähän liiankin tutuiksi. Aika kului kisoja odotellessa hitaasti. Kahdesti käytiin treenailemassa, paikallinen Aqua-park tuli tutuksi ja tuppeen mentiin. Seurasimme myös EM-fudispelejä paikallisessa opiskelijapubissa. Portugalilla oli edustus paikalla mutta Kreikassa ei taideta paljoa suunnistella.
Maanantaina alkoi kisajärjestäjien puolesta virallinen ohjelma. Aamupäivän mallisuunnistus ei tuonut suurempia yllätyksiä ja kävimmekin kiertämässä sen rauhallisella lenkkivauhdilla maastokohteisiin tutustuen. Iltapäivällä matkustimme Gdanskin vanhaan kaupunkiin kilpailujen avajaistilaisuuteen. Kilpailuihin osallistui suunistajia yhteensä 36 maasta: 134 tyttöä ja 152 poikaa. Eksoottisimpiin mailhin kuului varmasti Hong Kong, jonka joukkueeseen kuului kaksi suunnistajaa. Japanikin oli lähtenyt mukaan täydellä miehityksellä. Oli hieno tunne kävellä kulkueessa Suomen lipun alla edustusverkkareissa ja huomata kuinka kisatunnelma tarttui kilpailijoihin. Vasta avajaisissa todella huomasi miten monesta eri maailmankolkasta oli joukkueita saapunut.
Tiistaina päästiin vihdoin tositoimiin. Keskimatkan karsinta ja paikkoja jaossa A-finaaliin oli 20 joka lohkosta. Maastokuvaus oli joka matkalla lähes samankaltainen: ”Tyypillistä maastoa tälle alueelle – moreenimäkiä joiden korkeuserot vaihtelevat 50 metriin. Sekametsää, jossa pääosin erittäin hyvä kulkukelpoisuus, paljon polkuja ja teitä. Joissain paikoissa (tasaisemmilla alueilla) tiheämpää kasvustoa.” Pääsin lähtemään metsään sarjan keskivaiheilla. Matka oli 3.6km ja nousua kertyi 180m. Ohjeeksi valmentaja Mika Lehtonen huikkasi ”pintakaasulla” etenemistä. Karsinta sujui ihan ok. Jäin parhaalle ~2min ja sijoitus oli 8. Pieniä virheitä rastinotossa mutta ei mitään ihmeellistä. Juoksu kulki rennosti turhia puristelematta. Tästä oli hyvä jatkaa finaaliin. Suomen joukkueen kaikki tytöt klaarasivat paikkansa finaaliin mutta poikien puolelta Lauri Oikarinen, Aleksi Mattila ja Jonne Lehto joutuivat tyytymään B-finaalipaikkaan.
Keskiviikon finaalissa käytettiin samaa lähtöpaikkaa kuin karsinnassa. Matka pidentyi hieman 4.13km ja nousuakin kertyi 185m. Finaali jännitti aika lailla. Heti k-pisteeltä lähdettäessä oli noustavana korkea mäki. Rata oli mielestäni hyvä. Se ei ollut vaikea suunnistuksellisesti mutta rankka se oli ja kun jalat väsyivät niin alkoi päätäkin hapottaa. Radan loppupuolella oli muutama vaativampi pusikkorasti. Oma juoksu ei mennyt nappiin. Lähdössä oli hyvä fiilis mutta suunnistus oli töksähtelevää ja pieniä virheitä tuli monella rastilla. Lisäksi tein yhden harmittavan reitinvalintamokan ja virheen rastinotossa. Ei siis tultu.Tuloksena oli 25. sija vajaat kuusi minuuttia voittajalle (Helena Jansson SWE) hävinneenä. Onneksi Anni-Maija Fincke avasi Suomen mitalihanat ja nappasi prossimitskun. Topi Anjala teki kovan luokan juoksun ja juoksi ensimmäisissä ja viimeisissä nuorten arvokisoissaan viidennelle sijalle.
Normaalimatkalle olin yrittänyt valmistautua mahdollisimman hyvin ja unohtaa keskimatkan toilailut. Minulla oli aika aikainen lähtöaika ja pääsin suunnistelemaan suhteellisen viileässä metsässä. Iltapäivällä lähteneitä kiusasi +27c helle. Lähdössä oli epävarma olo ja Mika yritti rauhoittella ja korosti rauhallista alkua. Alkumatka menikin suunnitelmien mukaan ja hetken aikaa sain nautiskella sujuvasta etenemisestä. Nelosratille mennessä luin notkot väärin ja ajauduin sivuun rastista. Korjaamiseen meni kumpuilevassa maastossa luonnollisesti liian paljon aikaa. Loppuradan eteneminen vaihteli sujuvista väleistä pikkuvirheisiin ja lopussa myös iski fyysinen väsymys. Päivän sankari oli kuitenkin Silja Tarvonen, joka otti lähes 2,5min voiton rankalla radalla. Oma sijoitukseni oli jälleen 25. ja nyt tuli reilut 10 min turpiin. En voi oiken tähänkään olla tyytyväinen. Virheisiin turhautui reilu 5min mutta loppu ero tulikin sitten puhtaasti fysiikassa. Ei auta kun lenkille lähteä!
Perjantain välipäivä otettiin avosylin vastaan. Itse olin alkanut huomata kisaväsymyksen piirteitä jo aiemmin joten pieni tauko teki terää. Päivä kuluikin sitten aikaa tappaessa. Pojat lähtivät taas Aqua-parkiin rypemään ja varsinkin saunaosastot olivat kuumassa käytössä. Me tytöt suunnattiin sen sijaan puolalaiseen elokuvateatteriin, joka oli todella korkeatasoinen ja siisti paikka. Suurin osa leffoista oli dubattuja, joten valitsimme joukosta vielä englanninkielisen version The day after tomorrow-elokuvasta. Iltasella kävimme huomisen viestijoukkueeni kanssa hengennostatushölkällä.
Kyllä viesti aina sytyttää! Suomen kakkosjoukkue lähti taistoon kokoonpanolla: Saila Kinni, Paula Iso-Markku ja Susanna Tervo. Esikertalaisjoukkue siis! Kilpailupaikka oli vaihtunut nyt normaali ja keskimatkan pellon jälkeen toiselle pellolle kauemmaksi Gdanskin majoituksesta. Kisapaikalla oli tuulinen sää ja kun kävimme tarkistamassa viimeisen rastin ja k-pisteen niin huomasimme, että loppusuoralla tulisi olemaan vastatuulen lisäksi myös kova ylämäki. Ensimmäisenä vaihtoon kirmasi ykkösjoukkueen aloittaja Anni-Maija, joka ei tainnut vaihtaa jo k-pisteellä hankkimaansa etumatkaa koko matkan aikana. Anni hankki mukavan tuntuisen lähes kolmen minuutin eron seuraaviin joukkueisiin. Saikku vaihtoi 16. Topi aloitti poikien puolella hienosti tullen 2. vaihtoon aivan Puolan kannoilla. Paulan singotessa metsään itselle tuli rauhallinen mieli ja lähdin verryttelemään hyvissä ajoin. Siljan kanssa vaihdettiin vielä viimeiset tsempit kunnes Heini tuli vaihtoon ja Silja pääsi matkaan kahden ja puolen minuutin etumatkan turvin. Paulakin vaihtoi hienosti kuudentena ja pääsin hyvissä asemissa metsään. Suunnistus sujui tänään. Tein varmoja reitinvalintoja, kiertelin sopivasti ja maltoin jarrutella vaativimmilla puskarasteilla. Metsässä en nähnyt muita kuin vilaukselta kaksi Tsekkityttöä. Yleisörastn jälkeen oli jäljellä vain parin rastin lenkura ja huomasin että Tsekin ykkösjokkue oli ~40 metriä edelläni. En kuitenkaan tavoittanut häntä mutta ilo oli suuri kun Saikku ilmoitti maalisuoralla että viides sija oli tulossa. Tyttöjen ykkösjoukkue oli joutunut hieman taipumaan ja päästämään Ruotsin edelleen. Norjalle meni pronssi. Pojat olivat 8. Kaiken kaikkiaan viestiin oltiin tyytyväisiä. Kaikki Suomen tytöt paitsi Anni-Maija juoksivat samalle minuutille. Omaan juoksuun olin myös tyytyväinen: selvisin ilman suurempia virheitä ja kilpailusta jäi ihan hyvä maku suuhun.
Suomen joukkue palkittiin kolmannella sijalla pistekisassa heti ylivoimaisen Ruotsin ja Norjan jälkeen. Illalla vaihdettiin nastarit tanssikenkiin ja suunnattiin kisabankettin. Mutta eipä siitä sitten enempää…banketeistahan ei luonnollisesti puhuta! Sunnuntaina kimpsut ja kampsut kassiin ja lentoasemalle.
Yhteenvetona reissusta voin kertoa, että minulle nämä ensimmäiset arvokilpailut olivat niin sanotusti opintomatka. Tavoitteena kauden alussa asetimme Astran kanssa kisajoukkueeseen pääsyn ja kun se tuli saavutettua niin kaikki mitä kisoista tuli oli luonnollisesti plussaa. Koska aikaisempaa arvokisakokemusta ei ollut en tiennyt mihin oma tasoni riittäisi. Olo olikin kuin olisin lähtenyt naistensarjaan kilpailemaan. Silloin tuntuu aina, että pitäisi juosta kovempaa ja paremmin ja ns. ylittää itsensä, että voisi saavuttaa tyydyttävän sijan. Reissu opetti siis myös oman itsensä ja tasonsa määrittämistä. Väliaikoja laskeskellessani huomasin, että virheettömillä juoksuilla olisin molemmilla henkilökohtaisilla matkoilla voinut sijoittua ~10 tienoille. Siis suunnitelmat ensivuodelle ovat jo hautumassa. Fysiikkaa pitää saada lisää ja sitä taitoa ja kokemusta uusista maastoista ja tiukista paikoista. Astralle kiitokset jo tähän mennessä menneestä kaudesta. Yhteistyö pelaa ja eteenpäin on menty. Niin ja Tuopille erityismaininta loistavista tsemppitekstiviesteistä! Myös koko joukkueelle kiitokset loistavasta reissusta! Kokemusta tuli siis rutkasti ja seuraaviin koitoksiin on varmasti nyt helpompi lähteä.
Susanna Tervo