Kaisa Laapas pronssille SM-erikoispitkällä

Tänään suunnistettiin kauden viimeinen SM-kilpailu suunnistuksen erikoispitkän matkan muodossa. Tuttuun tapaan nuoret ja yleinen sarja kisasivat yhteislähtösuunnistuksena ja veteraanit väliaikalähtöisesti. Kilpailu käytiin Savitaipaleella, osanottajia oli kaikkiaan noin 1000, rykmenttiläisiä starttasi 11. Maasto oli varsin nopeakulkuista, osittain kangasmaastoakin, keli oli hyvä syyssää. Parhaan tuloksen rykmenttiläisistä sai Kaisa Laapas D45-sarjan pronssimitalillaan, eroa kärkeen oli 4.50. Pitkät matkat sujuvat mainiosti, ensimmäisessä väliajassa hän oli jopa johdossa. Toiseksi parhaasta sijoituksesta vastasi H75-sarjan Pertti Nieminen sijalla 6. H65-sarjassa Jouko Malinen oli seitsemäs, pronssiin eroa 4 min. H40-sarjassa Aapo Lindberg oli sijalla 11. Nuoria ei tähän kisaan montaa osallistunut, Oliver Laapas oli sijalla 22 H15-sarjassa. Linkki tuloksiin Viikon päästä vielä Halikko-viesti, sitten alkaa olla tämä kisakausi paketissa.   Lue lisää

Nuutti vuoden 2026 pyöräsuunnistusmaajoukkueessa, Otso Suunta Huipulle-ryhmässä

Nuutti Toivonen on valittu edelleen pyöräsuunnistuksen nuorten maajoukkueeseen ensi kaudeksi. Nuorten ryhmässä on 8+8 henkeä miehissä ja naisissa. Marraskuussa pidetään Pajulahden avausleiri, jonka jälkeen selviävät ensi kauden suunnitelmat. Päävalmentajana toimii Timo Mustikkamaa. Onnittelut Nuutille! Linkki SSL:n uutiseen Otso Leinonen (17) puolestaan on valittu kesäsuunnistuksessa nuorten (2006-2009 syntyneet) Suunta Huipulle 2026-ryhmään. Pojissa ryhmässä on yhteensä 22 suunnistajaa. Onnittelut myös Otsolle! Linkki SSL:n uutiseen SuHu-ryhmästä   Lue lisää

25-Mannaviestin tunnelmia

Ruotsin suuri seuraviesti, 25-Manna, kisattiin taas eilen Tukholman pohjoispuolella Runbyssä. 360 kpl 25-henkistä joukkuetta takaa 9000 kilpailijan tapahtuman. Joukkueessahan on kaikenikäisiä, molempia sukupuolia ja 5 neljän hengen rinnakkaisosuutta viiden yksilöosuuden lisäksi. Rykmentti oli jälleen matkassa Pihkaniskojen kanssa samalla bussilla. Aivan paras seuran joukkue ei ollut jalkeilla, mutta tämän viestin paras anti onkin yhteisöllisyys ja seurahenki sekä hienot kokemukset. Maasto oli hyvinkin nopeakulkuista, varsin tasaista polkujen halkomaa kalliomaastoa, kovassa vauhdissa piti olla tarkkana. Kisan aikana keli oli kuiva ja aurinkoinen, erinomainen kisakeli. Nyt käytössä oli ensi kertaa SI Air-leimausjärjestelmä, joka on kosketusvapaa kyseisen tikun kanssa toimiessa. Kisapaikalla ongelmana oli jälleen se, että tulospalvelun seuraaminen netin kautta oli todella ongelmallista, koska palvelu oli jatkuvasti tukossa. Rykmentin joukkueessa juoksivat Otso Leinonen, Riikka Haltia, Seppo Varmavuo, Mika Loukkalahti, Simo Väkiparta, Jaakko Pitkänen, Anneli Ojapalo, Kirsi Hyvämäki, Vilja Hyvämäki, Ilkka Ojapalo, Elias Haapala, Aleksi Hämäläinen, Nikanor Pitkänen, Kaapo Malmström, Heli Haapea, Aino Loukkalahti, Siiri Väkiparta,… Lue lisää

Pertti Nieminen SM-yön mestari!

Eilen illalla kisattiin yösuunnistuksen Suomen mestaruuksista Kouvolassa. Miesten pääsarjoissa oli perjantaina karsinnat, muut sarjat kisasivat suoraan finaalin. Lähtöajat oli arvottu kahteen ryhmään, rankilla paremmin sijoittuneet lähtivät jälkimmäisessä puolikkaassa, silti arvotuilla ajoilla. Kisaajia oli kaikkiaan 1200, rykmenttiläisiä oli nyt mukana 10 henkeä. Maasto oli yösuunnistukseen vaativaa, välillä hyvä näkyväisyys, mutta välillä taas todella huono näkyväisyys. Rasteilla ei ollut myöskään heijastimia. Pidemmillä radoilla oli myös hyvin reitinvalintavälejä. H75-sarjan Pertti Nieminen otti ylivoimaisen mestaruuden yli kahden minuutin erolla kakkoseen. Selvä johtopaikka oli hallussa jo alusta alkaen, mutta puolivälin 4 min virhe pudotti kakkoseksi. Vauhdikas loppu nosti takaisin kärkeen, kun muut tekivät virheitä. H18-sarjassa Jonne Mourujärvi oli hienosti viides. Nelostila meni sekunnin erolla eikä pronssiinkaan jäänyt kuin 34 sek eroa. Vauhtia oli aivan kärkitilalle asti. H65-sarjassa Jouko Malinen oli kymmenes. Timo Valkonen oli H70-sarjassa 12. Nuutti Toivonen oli H20-sarjassa sijalla 16. Linkki tuloksiin Viikon päästä on sitten Ruotsin seuraviesti 25-Manna, siellä 9000 kilpailijaa. Lue lisää

AM-yöstä mitaleita

Uudenmaan Alueen yösuunnistusmestaruuksista kisattiin eilen illalla Vihdin Salmessa. Avoimessa kisassa oli 340 osanottajaa, nuorisoa vähän.  Rykmentistä 17 kilpailijaa, mukana oli nyt myös monta harvemmin kilpailevaa seuralaista.  Maasto oli yösuunnistuksellisesti vaativaa. Rykmentille saatiin muutamia AM-mitaleita. H20-sarjassa Nuutti Toivonen oli ykkönen, H75-sarjassa Pertti Nieminen otti myös ylivoimaisen voiton. H70-sarjassa Timo Valkonen otti hopeaa. H18-sarjassa Jonne Mourujärvi oli pronssilla. Linkki tuloksiin Viikon päästä SM-yökisa Kouvolassa. Lue lisää

H70-viestijoukkueelle SM-kultaa

Suunnistuksen SM-viestit kisattiin tänään Ikaalisten Luhalahdessa. Mukana oli 624 kolmehenkistä joukkuetta, rykmentistä 4 joukkuetta. Maasto oli fyysisesti ja taidollisesti vaativaa, märkä metsä hidasti vielä vauhtia. Veteraaneille 10 min/km vauhti oli jo kovaa. Rykmentin varma H70-sarjan joukkue Pertti Nieminen, Jouko Malinen ja Arto Niemi otti ylivoimaisen voiton ja Suomen Mestaruuden 10 min erolla kakkoseen. Pertti tuli vaihtoon neljäntenä kärjen tuntumassa, Jouko nosti jo selkeään johtoon ja Arto lisäsi johtoa vielä selvästi. Tällä joukkueella on tullut jo monta viestivoittoa. Lisäksi H70-sarjan kakkosjoukkue (Vesa Tervo, Timo Valkonen ja  Ilkka Ojapalo) oli maalissa kuudes, ankkuriosuudella tuli hyvin nousua. Nuorten H20-sarjassa rykmentin joukkue Jonne Mourujärvi, Otso Leinonen ja Nuutti Toivonen oli seitsemäs. Jonne tuli avauksesta kolmantena vaihtoon. Joukkueen juoksijoista Jonne ja Otso olivat vielä H18-sarjalaisia. Linkki tuloksiin Parin viikon päästä SM-yö, sitä ennen Turun nuorisokisaviikonloppu. Lue lisää

Jouko Maliselle SM-sprintin pronssia

Tänään kisattiin suunnistuksen sprinttikisat Tampereen Ratinassa. Kilpailijoita oli 1800, nuoria nyt suhteessa veteraaneja enemmän. Rykmenttiläisiä parikymmentä. Aamupäivällä juostiin tutusti karsinnat. Aamupäivällä oli vesisade, joka teki karanteenista surkean. Ei juuri sisätiloja, paperiset lähtölistat muusina. Itse karsinta oli kohtalaisen vaikea lyhyehkö sprintti. Keinoaitoja ja tasosuunnistusta oli jonkun verran. Yleensä noin 40 henkeä pääsi A-finaaleihin, loput B-finaaleihin. rykmenttiläisistä suurin osa pääsi A-finaaliin. Iltapäivällä suurimmalla osalla oli taas karanteeni, osalla pitkäkin. Onneksi ei ollut enää vesisadetta. Finaalin radat olivat vaativat,  syherikköistä pienkerrostaloaluetta ja reitinvalintoja tasotunneleita käyttäen. Paljon käytettiin myös keinoaitoja. Hylkäyksiä tuli varsin paljon. Ratojen loput menivät Ratinan stadionin katsomoita ylös alas. Rykmenttiläisistä parhaaseen sijoitukseen ylsi H65-sarjan Jouko Malinen, joka otti hienosti pronssia. Puolet erosta kärkeen tuli jo ykköselle mennessä, josta nousu mitaleille. Toiseksi parhaasta sijoituksesta vastasi upeasti H17-sarjan Otso Leinonen sijalla 5. Tasapainoisella suorituksella pronssiinkin eroa vain 12 sek. Anneli Ojapalo oli D70-sarjassa seitsemäs. Jonne Mourujärvi oli H18-sarjassa sijalla 11, lopun selvä virhe… Lue lisää

AM-sprintin tulossatoa

Sprintin Uudenmaan alueen mestaruuskisat juostiin tänään Helsingin Meri-Rastilassa. Kilpailumaasto oli pienkerrostaloaluetta ja sisälsi pienen metsäalueen, joka pitkillä väleillä ylitettiin. Radat olivat runsasrastiset ja varsin tekniset, vasenta ja oikeaa kiertoa. Mitään vaikeita erikoiskikkailuita ei ollut, ei myöskään porttikikkailuita. Rykmenttiläisiä oli tässä 470 osanottajan kisassa mukana 19 henkeä. Aluemestaruusmitaleita tuli useita. H40-sarjassa juoksuvoimainen Jaakko Leinonen otti ylivoimaisen mestaruuden. H65-sarjassa Jouko Malinen otti myös kultaa, ollen koko kilpailun kolmas. Vesa Tervo oli H70 sarjassa hopealla, koko kisan viidentenä. H75-sarjassa Pertti Nieminen otti AM-hopeaa, kuten myös avoimessa kisassa. Anneli Ojapalo oli D70-sarjassa pronssilla, koko kisan 4. Monia rykmentin nuoria osallistui miesten pääsarjaan, jossa nähtiin kansainvälistä vauhtia voittaja Tuomas Heikkilän voimin. Linkki tuloksiin Ensi viikonloppuna on sitten SM-sprintti Tampereella ja SM-viesti Ikaalisissa.   Lue lisää

SM-pitkältä kaksi plakettisijaa

Suunnistuksen pitkän matkan mestaruuskisat juostiin tänä viikonloppuna Oriveden Ponsassa. Osanottajia oli yli 1800, rykmenttiläisiä 21 henkeä. Lauantaina juostiin karsinnat ja sunnuntaina finaalit. Maasto oli vaativaa suunnistuksellisesti ja fyysisesti. Raskaspohjainen maasto ja mäkiä riittävästi. Nopeaa ei eteneminen ollut, veteraanisarjoissa 10 min/km alitus oli jo hyvä taso. Sunnuntain finaaleissa parhaiten onnistuivat rykmentin veteraanit. H65-sarjassa Jouko Malinen oli viides, kärkeen eroa vain 2.55, erot tulivat lähinnä alkumatkasta. D50-sarjassa Mervi Pesu oli kuudes. H65-sarjassa Arto Niemi oli lisäksi kymmenes. Nuorista parhaiten onnistuivat H20-sarjan Nuutti Toivonen 13. ja H18-sarjan Jonne Mourujärvi 23. sijoillaan. Monissa sarjoissa erot kasvoivat suuriksi ja suoritusajat pitkiksi, pääsarjoissa alle 1.42-ajan pääsi yhteensä vain 2 henkeä, 1.30 oli kärjen tavoite. Linkki tuloksiin Kahden viikon päästä SM-kisat jatkuvat Tampereen suunnalla sprintillä ja viesteillä. Lue lisää

Rykmentti esillä Nurmijärvi 250 v. dokumenttisarjassa

Nurmijärven 250-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistaan viisiosainen dokumenttisarja. Sen ensimmäinen juuri julkaistu osa käsittelee liikuntaa ja urheilua Nurmijärvellä 1960-2025. Rajamäen Rykmentti 88-vuotiaana seurana on hienosti esillä dokumentissa. Yhteen lajiin erikoistuminen, yhteistyö Rajamäen Kehityksen kanssa, Kura-Jukola sekä viestimenestykset ovat esimerkkejä tästä. Aineistoa ovat toimittaneet useat rykmenttiläiset, mm. Juhani Laakso. Haastattelussa on pitkäaikainen rykmenttiläinen Jaana Simonen. Ohessa linkki sivulle, josta 18 min video löytyy. https://www.nurmijarvi250.fi/kirja/     Lue lisää