Ilmoitustaulu

312 Comments

  1. RYKMENTIN JOHTOKUNNAN KOKOUS 10.11 KOLOLLA

    – Paikalla Tuomas, Ari, Mika ja Simo. Etäkokousta ei nyt ollut.
    – Seuran taloustilanne on hyvä.
    – Seurakunnan työntekijöille pidetty suunnistusesittelytilaisuus 16.9
    – Kunnan seuraparlamentti oli 27.9, kunnan hyvinvointisuunnitelma tekeillä, seuraava parlamentti tammikuussa.
    – Keskusteltiin asusopimusasioista (nykyistä Trimtex-sopimusta vuosi jäljellä) sekä asutukiperiaatteista jatkoa varten. Selvitellään vielä jälkimmäistä asiaa. Seuraava asutilaus vuodenvaihteen jälkeen.
    – Kauden päättäjäisten ajankohdaksi valittiin sunnuntai 27.11 klo 15, syyskokous pidetään siihen päälle klo 17 alkaen. Paikka Klaukkalassa Arkadian tai Urheilupuiston koululla.
    – Seuraavassa kokouksessa päätetään palkittavat, ensi kauden toimintasuunnitelman tekeminen aloitetaan.
    – Hankitaan uusi tietokone kuntorastien puhtaaksipiirtämisen ja kartantäydennyksen käyttöön.
    – Keskiviikkona 13.10 valmennuspalaveri, syksyn leiriajankohta 11.-13.11 tai 18.-20.11.
    – Halikkoviestiin 22.10 saataneen kaksi joukkuetta.
    – Rykmentillä Yöcupin järjestelyt 3.11, pidetään tapahtuma Partionummessa Sääksin parkkipaikalta.
    – Varataan pikaisesti kaksi salivuoroa ensi talvelle, toinen suunnistuskouluun ja toinen vanhemmille nuorille/aikuisille
    – 25-Mannaviestissä onnistunut kisareissu edellisenä viikonloppuna.
    – URP 2023 maasto- ja kisakeskusvalinnat loppusuoralla.
    – Ensi vuoden iltarastikalenteri pitkälti valmis ja suuri osa ratamestareista selvillä.
    – Seuran mestaruuskisojen pisteet selvillä, laitetaan mahdollisimman pian jakoon
    – Syrjälässä, Isoniitussa ja Parkkimäessä koulusuunnistusradat, niitä on hyödynnetty koulujen lisäksi myös suunnistuskoulussa.
    – Seuraava kokous 7.11 klo 18.30.

  2. Ilmoittaudu 22.10 pidettävään Halikkoviestiin MyClubiin 15.10 mennessä!

    Lauantaina 22.10 järjestetään klo 11.00 alkaen Halikossa Salon kunnassa 15-osuuksinen seuraviesti. Vähintään 5 naista tarvitaan joukkueessa ja korkeintaan 4 kpl 19-44 vuotiaita miehiä, joten joukkue on juniori-/veteraanipainotteinen. Radat 3,5-8,0 km. Ilmoittaudu Myclubiin viimeistään la 15.10. Voit laittaa myös osuustoiveen, rajoitukset huomioiden. https://rr.myclub.fi/flow/events

    Nyt listoilla on yhteensä 16 nimeä eli vasta yksi joukkueellinen, mutta vielä toinen joukkue varmaankin kasaan saadaan. Kilpailijalla tulee olla lisenssi. Seura ilmoittaa joukkueet su 16.10, juoksujärjestykset selviävät alkuviikosta.
    http://www.angelniemenankkuri.com/halikkoviesti/2022/?page=kutsu&lang=fi

    Lähde mukaan kauden viimeiseen viestikisaan! Hyvä maasto ja radat, 1.20 ajomatkan päässä Klaukkalasta.

    Lisäksi tapahtumassa on Halikkojuoksu H12-sarjassa (12 vuotta ja nuoremmat pojat) sekä D13 sarjassa (13 vuotta ja nuoremmat tytöt). Nämä ilmoittautumiset suoraan IRMAan.

  3. Nurmijärven iltarastit Rajamäen Käpylännummella tiistaina 11.10. Opastus tieltä 1311, Astrakanintien risteyksestä. Tapahtumakeskuksena hautausmaan parkkipaikka. Lähdöt 16-17.30, yörasteille 18.30-19.30, maali suljetaan 21.00. Radat A(7,1km), B(5,2km), C(3,4km), D(2,4km) ja E(5,5km, käyräkartta). Ratamestarina Kimmo Vilska. Paikalla kahvio.

  4. Nurmijärven iltarastit tiistaina 4.10. Partionummen maastossa. Opastus Kiljavantieltä(11299), Sääksjärventien risteyksestä. Tapahtumakeskuksena Nurmijärven seurakunnan leirikeskus. Lähdöt 16-18, yörasteille n. 19-20, maali suljetaan n. 21.30. Radat A(6,7km), B(5,0km), C-vaativa(3,5km), C(2,7km) ja D(1,6km) sekä Bonus-rata 9,2km. Ratamestarina Timo Leismala. Paikalla Suunnistajan Kauppa ja kahvio. Saunakin lienee käytössä.

  5. Nurmijärven iltarastit tiistaina 27.9. Röykässä. Opastus tieltä 132, n. 1km Röykän keskustasta. Tapahtumakeskuksena iso hiekkakuoppa, huonekalu-liikettä vastapäätä. Lähdöt 16-18, yörasteille n. 19.15-20.15, maali suljetaan 21.45. Radat A(7,0km), B(4,8km), C(3,0km) ja D(1,8km) sekä 3 pyörärataa (uusi pyöräratakartta!). Ratamestareina Janne Puhakka ja Simo Toivonen(pyöräradat). Paikalla kahvio.

  6. Nurmijärven iltarastit tiistaina 20.9. Sofiebergin maastossa(Nukarilla). Opastus tieltä 45, Hämeentien(tie 1379) risteyksestä etelään. Tapahtumakeskuksena talon pihapiiri. Lähdöt 16.30-18.30, yörasteille n. 19.30-20.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(6,5km), B(4,7km), C-vaativa(3,2km), C(2,6km) ja D(1,6km). Ratamestarina Esko Alho. Paikalla Suunnistajan Kauppa ja kahvio.

  7. RASTEJA JA RATOJA LAPSILLE JA KOULUSUUNNISTUKSEEN

    Tästä viikosta alkaen on Klaukkalassa Syrjälässä ja Isoniitussa sekä Kirkonkylän Parkkimäessä ja Rajamäen Käpylännummessa ollut rasteja koululaisten ja lasten käyttöön. Kartat löytyvät nettisivuiltamme linkin takaa. https://rajamaenrykmentti.fi/omatoimiharjoitukset/ Ne ovat vapaassa käytössä seuran nuorille ja lapsille.

    Näillä rasteilla järjestämme tulevina viikkoina pääosin torstaisin suunnistuskouluharjoituksia, niistä lisätietoa lähipäivinä.

  8. Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina Alhonniittu, idässä 13.9. Opastus tieltä 1321 Nurmijärvi-Nukari , Keikkumäentien risteyksestä. Tapahtumakeskuksena talon pihapiiri(Keikkumäentie 226). Lähdöt 16.30-18.30, Rakentajilla 16.15. Yörasteilla lähdöt n. 20-21, maali suljetaan n. 22.30. Radat A(6,6km), B(5,2km), C-vaativa(3,3km), C(2,6km) ja D(1,2km). Ratamestarina Jarmo Hyvönen. Paikalla Suunnistajan Kauppa ja kahvio.

  9. JOHTOKUNNAN KOKOUS 5.9.2022 KOLOLLA JA ETÄNÄ

    – Osanottajina Tuomas (pj.), Mika (siht.), Ari, Jarmo, Seppo ja Simo
    – Seuran taloustilanne hyvä, kassatilanne pudonnut, mutta joitakin laskutuksia vielä tekemättä
    – Alustavasti pidetään ke 28.9 illalla klo 18 alkaen seuran saunatilaisuus Kotorannassa, samassa yhteydessä yhteislenkki.
    – Pidetty seuraesittelyä Klaukkalan Rotareiden tilaisuudessa sekä Maaniitun koululla.
    – Seurakunnan rippikoulutyöntekijöille tulossa suunnistusopastusta.
    – Kesätyöläisten työt tehty ja palkat maksettu.
    – Kunnan seuraparlamentti siirtynyt 27.9 päivään.
    – Keskustelua osallistumisaktiivisuudesta tapahtumiin.
    – Lokakuussa tulossa seuraleiri, valmennuksen kehitystilaisuus myös.
    – Nuorten Jukolassa oli lopulta yksi joukkue, Kompassiviestissä oli 6 nuorten joukkuetta
    – Kolme nuorten joukkuetta menossa SM-viestiin.
    – Nuorisoviestiin/Oravatonniin ei tule bussikyytiä.
    – Ensi talvelle haetaan kahta salivuoroa: aikuiset ja lapset
    – 25-Mannaan matkatarjouksia kysytty. Yksi joukkue lähtee matkaan, kysytään vielä osanottajia/varmistuksia parhaan joukkueen saamiseksi.
    – Ensi vuoden URP-kisojen maasto- ja kisakeskusvalinnat viimeistelyssä
    – Kuntorasteilla kävijöiden keskiarvo nyt 128 kävijää + omatoimet.
    – Viikon päästä RR yömestaruuskisa sekä rakentajarastit Alhonniitussa, suunnistajan kauppa myös mukana.
    – HyRalle toimitetaan leimasimia SM-kisaan.
    – Uotilan koulun kartat toimitettu koululle.
    – Tehdään syksylle koulusuunnistusratoja Syrjälään, Isoniittuun, Parkkimäkeen ja Käpylännummeen
    – Seuraava kokous 10.10 klo 18.30.

  10. Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 6.9. Jätinlinnassa. Opastus tieltä 1379, Suomiehentien risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, yörasteille n. 21-22, maali suljetaan viimeistään 23.00. Radat A(6,8km), B(4,7km), C-vaativa(3,3km), C(3,1km) ja D(1,8km). Ratamestarina Jukka Alho. Paikalla kahvio.

  11. Nurmijärven iltarastit tiistaina 30.8. Palojoen Vuolteenmäessä. Opastus tieltä 139 Palojoentie, Haavistontien risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Samassa yhteydessä Rajamäen Rykmentin päivämestaruuskisa. Radat A(5,9km), B(4,5km), C-vaativa(3,6km), C(3,0km) ja D(1,8km). Ratamestarina Reijo Krook. Paikalla kahvio.

  12. Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 23.8. Astrakanissa. Opastus tieltä 25 Rajamäen risteyksestä, josta n.2km länteen. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n.20.00. Radat A(7,1km), B(4,8km), C-vaativa(4,2km), C(2,6km) ja D(1,8km). Ratamestarina Vesa Tervo. Paikalla kahvio.

    • A-radan 9.rasti koodi 39 oli väärällä kumpareella noin 60 m oikeasta pisteestä pohjoiseen. En muista vastaavaa kohdaltani aikaisemmin tapahtuneen pitkällä suunnistajan ja myös ratamestarin urallani. Mennee ikääntymisen piikkiin. On siten anteeksipyynnön paikka.

      Kävin siirtämässä leimasimen ja lipun paikalleen aamupäivällä. Omatoimisuunnistus voi siten jatkua ensi viikon tiistaihin saakka 30.8.

      Ratamestari Vesa

  13. Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 16.8. Rajamäen Pinninnummella. Opastus tieltä 1311 Rajamäeltä, Urttilantien risteyksestä, sitten Isokalliontie, Pihlajatie, urheilukenttä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(5,4km), B(4,6km), C-vaativa(3,8km), C(3,2km) ja D(1,9km). Ratamestarina Seppo Krook. Paikalla kahvio.

  14. JOHTOKUNNAN KOKOUS 8.8. KOLOLLA JA ETÄNÄ

    – Osanottajina Tuomas, Ari, Jarmo, Mika, Simo, Sirpa
    – Seuran taloustilanne on hyvä, toki kesäkuussa tullut kunnan tuki jo käytetty
    – Edelleen suunnitteilla talkoolaisilta Kotorannan saunalle
    – Kaksi tilaisuutta tulossa, joissa seuraesittelyä: Rotareiden tilaisuus 20.8 Lähteelänrannassa ja Maaniitun koulun harrastusmessut 3.9
    – Kesätyöläisten Aino (tiedotus), Emma (kuntorastitulospalvelu) ja Kaapo (seuran juniorimestaruudet) kausi on lähestymässä päätöstään. Työt ovat sujuneet hienosti.
    – Megan Carter-Daviesille tuli sprintin maailmanmestaruus sekä hopeamitalit! Hänelle seuraviiri nro 90, kilpailullisten ansioiden myöntöperuste on viireissä korkealla.
    – EM-kisoista ei tullut huippumenestystä, mutta Meganin lisäksi siellä olivat aikuisten arvokisoissa debytoineet Ben Mitchell ja Lorely Körvel.
    – Syksylle on on leirimietintää Kouvolan seudulle
    – Laivayhteydet ovat nyt suppeammat Ruotsiin, selvitetään onko mahdollista yrittää lähettää yhtä 25-Mannajoukkuetta lokakuussa.
    – Nuorten Tiomilassa oltiin viime viikonloppuna yhdellä joukkueella, yhteismatka Pihkaniskojen kanssa.
    -AM-kisoihin Sotunkiin ensi viikonloppuna muutamia viestijoukkueita lähdössä. Nuorten Jukolaan kahden viikon päästä 2 joukkuetta.
    – Perinteinen Turun kisaviikonloppureissu nuorisoviesteineen ja oravatonneineen järjestetään jälleen 1.-2.10. Pidetään tämä hyvin kohtuuhintaisena osanottajille.
    – KLL-suunnistusmestaruuskisat ovat tulossa elokuun lopussa.
    – Kannustetaan kaikkia nuoria ja lapsia osallistumaan järjestettyihin harjoituksiin ja kisoihin.
    – Seuranmestaruuskisat järjestetään syyskaudella seuraavasti kuntosuunnistusten yhteydessä (sprintti oli jo keväällä): RR ja TR 9.8 Solttilannummi, muiden sarjojen päiväkisa 30.8 Vuolteenmäki, yökisa 13.9 Alhonniittu itä.
    – Pitkän matkan SM-kisaan Ylämaalle 3.-4.9. on majoitustarvekysely MyClubissa
    – Ensi vuoden URP-kisojen maastoalue on vielä selvityksessä.
    – Kuntorastien osanottajamäärät ovat olleet tänä vuonna alamaissa, näin myös iltarastikahviomyynnit. Pyritään pitämään D- ja C-radat helppoina, jottei osanottajakynnys jää ainakaan siitä kiinni. Toivotaan, että Solttilannummella tiistaina enemmän osanottajia (RR ja TR-radat sekä pysu mukana). Jälkikirjoitus: tämä toteutui osanottajamäärän oltua lähes 200!
    – Moboratojen puuttuvia/viallisia rasteja korjataan kunnan liikuntatoimen toimesta
    – Aktiivista sometusta ja nettijutuntekoa on ollut kesän aikana
    – Seuraava kokous 5.9.

  15. Hei, Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 9.8. Solttilannummella Herusissa. Opastus tieltä 11355 Herustentie, Solttilantie, Kesätie. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(6,2km), B(4,3km), C-vaativa(3,5km), C(3,3km) ja D(1,6km) sekä rastireitti ja tukireitti lapsille ja pyöräradat A, B ja C. Ratamestareina Pasi Enqvist, Kaapo Malmström(lastenradat) ja Samuli Kyyrönen(pyöräradat). Paikalla kahvio.

  16. Nurmijärven iltarastit jatkuvat huomenna tiistaina 2.8. Alhonniitussa. Opastus tieltä 1311 Nurmijärvi-Rajamäki, Alhonniituntien risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(6,7km), B(4,6km), C-vaativa(3,7km), C(2,8km) ja D(1,4km). Ratamestarina Timo Valkonen. Paikalla kahvio ja Suunnistajan Kauppa.

  17. Hei, Nurmijärven kevätkauden viimeiset iltarastit huomenna tiistaina 28.6. Paraatinkalliolla(itä). Kirkonkylältä Siippoontie(11475), Vt3:n yli itään n. 2km, Elomaantie. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(6,6km), B(5,3km), C-vaativa(4,1km), C(3,3km) ja D(2,0km). Ratamestarina Jaakko Leinonen. Paikalla Suunnistajan Kauppa ja kahvio.

  18. Hei, Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 21.6. Alhonniitun pohjoisosassa. Opastus tieltä 1311 Nurmijärvi-Rajamäki, Kulomäentien risteyksestä. Tapahtumakeskus Kulomäentie 271. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(6,1km), B(4,5km), C-vaativa(2,7km), C(2,1km) ja D(1,2km). Ratamestarina Ari Laapas. Paikalla kahvio.

  19. Hei, Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 14.6. Haikalan koululla(Professorintie 5). Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Myös viestiharjoitus 18-19. Radat A(6,2km), B(4,1km), C-vaativa(3,1km), C(2,6km) ja D(2,0km). Ratamestareina Arto Niemi ja Seppo Varmavuo. Paikalla kahvio.

  20. RYKMENTIN JOHTOKUNNAN KOKOUS 6.6. KOLOLLA JA ETÄNÄ

    – Osanottajina Tuomas, Mika, Ari, Reijo, Seppo, Sirpa, Simo (osan aikaa)
    – Seuran taloustilanne on hyvä
    – Kesätyöläisinä ovat Emma V. iltarasteilla, Aino L. viestinnässä ja Kaapo M. seuran nuorten mestaruuskisoissa.
    – Kunnan seuratukisumma putosi 12 000 EUR tasolle tälle vuodelle
    – Tuetaan Martti Inkistä tarkkuussuunnistuksen MM-kisavalmistautumisessa
    – Myclubista tarkistetaan avoimet laskut, jäsenmaksujen tarkistus on loppusuoralla.
    – Meganille tuli MC-menestystä, Tiomilasta tuli naisille (50.) ja miehille (70.) parannusta edellisen kerran sijoihin.
    – Jukolaan valmistautuminen alkaa jo ensi viikon keskiviikosta alkaen, ykkösjoukkueet naisiin ja miehiin pitkälti tiedossa. Tavoitteena 25 ja 40 joukkoon sijoittuminen.
    – Venlojen ja jukolan kaikkien joukkueiden muodostaminen ja julkistus tehdään lähipäivinä ja kuluvan viikon aikana, joukkueet saadaan täyteen. Lopulta 9 naisten ja 8 miesten joukkuetta ilmoitettiin. Jukolaan mukaan seurateltat ja partiolaisten teltta.
    – Ensi viikon tiistain kuntosuunnistuksen yhteydessä Haikalassa viestiharjoitusmahdollisuus.
    – Tehdään kesäharjoitus URP-kisan rastipisteiden avulla vähintään oman seuran käyttöön.
    – Leiri järjestetty 12-ikäisille pojille
    – Suunnistuskoulua ollut 5 kertaa keväällä. Lisäksi osallistutaan Kompassicpiin, erityisesti Hyvinkäälle 13.6. Myös oma sprinttitreeni tulossa. Jatketaan suunnistuskoulua myös syyskaudella.
    – Nuorten Leimaus-leiri on Kuopiossa kuluvalla viikolla, 25 henkeä Rykmentistä mukana.
    – Aikuisten suunnistuskoulu menossa, 14 henkeä oli mukana alussa.
    – URP 2022 kisajärjestelyt menivät hyvin.
    – Ensi vuoden URP-kisoja haettu, ajankohta vapun jälkeen ensimmäinen viikonloppu, nyt vähemmän päällekkäisyyksiä, vielä useita maastovaihtoehtoja.
    – Kuntorasteilla ollut väkeä aiempaa vähemmän, vaikkei koronasulkuja enää. Suunnistajien määrän yleinen väheneminen ja kevään lumiset sekä kylmät säät vaikuttajina.
    -Omatoimirasteilla kävijöitä pyydetään laittamaan ilmoittautuminen MyClubiin (käyntipäivälle), jotta määrät saataisiin selville paremmin.
    – Kotorannan saunavuoron ajankohtaa selvitellään
    – Uotilan koululle tarpeena lähikartta
    – Kunnalta tulossa sponsorikohteiden esittelyä lähiaikoina
    – Tiedotusta tulossa edelleen eri ajankohtaisaiheista
    – Seuraava johtokunnan kokous 8.8.

  21. Hei, Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 7.6. Partionummella. Tapahtumakeskuksena Rajamäen Kehityksen maja, Kiljavantie 231. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(7,0km), B(5,4km), C-vaativa(2,7km), C(2,7km) ja D(1,6km) sekä pyöräradat A, B ja C. Ratamestareina Simo Toivonen ja Pinja Koskinen(pyöräradat). Paikalla kahvio ja Suunnistajan Kauppa.

  22. Hei, Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 31.5. Nukarin koululla(Nummenniityntie 14). Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(7,1km), B(5,2km), C(3,1km) ja D(2,0km). Ratamestarina Harry Virtanen. Paikalla kahvio.

  23. Hei, Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 24.5. Nummenpään urheilukentällä. Opastus tieltä 1322 Perttula-Selki, Leppälammentien risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(6,1km), B(4,7km), C-vaativa(3,5km), C(2,9km) ja D(2,1km). Paikalla kahvio.

  24. SOLTTILANNUMMI ANALYYSI

    Kaikkiaan ajatuksena nopeassa maastossa nopeat radat, lyhyet radat helppoja. Pidemmille radoille reitinvalintaa ja muutamia vaativampia rasteja.

    A-rata: ihanne 49 min, toteutui 46.24 min, nopein peräti 42.35 (6.27 min/km). Juostiin hieman ihannetta nopeammin nopeiden nuorten ansiosta. Tuota aikaa kannattaa jo lähteä kokeilemaan omatoimisena. Pummattu varmasti ykköstä ja kivikkokankaassa joitain rasteja. 12-13 väliä mentiin vasemmalta ja oikealta. Pitkää väliä kierrettiin pääosin polkua, joku meni suoraan. Suoraan meno ei välttämättä huono, menikö joku kierrossa polkua aiemmasta niemennokasta? Piirtäkää lisää reittejä härveliin.

    B-rata: ihanne 42 min toteutui 43.37. Varsin hyvin ihanteeseen, pummattiin 10 ja 13 rastia. 9-10 välillä käytetty vasenta ja oikeaa vaihtoehtoa.

    C-vaativa rata: ihanne 39 min, toteutui 38.25, hyvin ihanteeseen. Nopein toki 29.52. Tässä varmasti pummattu 8. ja 11. ja ehkä 5. rastia.

    C-rata, ihanne 31 min, toteutui 33.28 aika hyvin tämäkin. Tämä jo helppo rata, todennäköisesti vaikeimmat 5. ja 8. rastit. Kasille vasen kierto nopein, suoraan puskaista ja vaativampi rasti.

    D-rata, ihanne 20 min, toteutui 20.42, hyvin ihanteeseen. Nopein toki 15.53. Tämä oli helpohko rata 12-vuotiaille. 4. rasti vaativin.

  25. SOLTTILANNUMMI ETELÄ KUNTOSUUNNISTUS TI 17.5., OSOITE HANGONVÄYLÄ 200

    Maasto on lähes kokonaan nopeaa kangasmaastoa, kauempana lähdöstä on kivikkoista kangasta, suotakin löytyy jollekin radalle. Rasteja maastossa on paljon, katso koodi. A ja B-radan maastossa on jonkun toisen harjoituksen ylimääräisiäkin rasteja metsässä. Älä mene kielletyille alueille. Seuraavassa ratakuvaukset ja ihanneajat 5 parhaan keskiaikoina.

    A-rata 6,6 km, ihanneaika 49 min: Mene tämä, jos menet Jukolaan juoksemaan. Alku nopeaa, keskivaiheilla vaativampaa kivikkokangasta. Jotkut rastipisteet tarkkoja ja lippu ei niin näkyvissä. Hieman reitinvalintaakin. Lopussa vielä kuntotesti, jalat kastuvat. Reitinvalintaväli, suolla polku märkä, poluton suo kuivempi. Eri maali kuin muilla.

    B-rata 5,3 km, ihanneaika 42 min: Mene tämä, jos menet Venloihin juoksemaan. Tämä rata käy hieman kivikkokankaassa, loppu nopeaa, yksi tarkka loppurasti.

    C-vaativa, 4,3 km, ihanne 39 min: Tämä rata kokonaan hyvässä kankaassa, muutama vaativampi rastipiste radalla.

    C-rata, 3,3 km, ihanne 31 min: Tämä rata menee kokonaan hyvässä kankaassa, ei vaativimpia rastipisteitä. Loppu nopea.

    D-rata, 1,6 km, ihanne 20 min: Rata mukailee polkuja, rastit nähtävissä polulta tarkalla katseella. Lopussa jyrkkä ylämäki, radan taitotaso 12-vuotiaille.

    Lisäksi on tehty tukireitti- ja rastireittiradat 5-11 vuotiaille.

  26. JOHTOKUNNAN KOKOUS 2.5. KOLOLLA JA ETÄNÄ

    – Osanottajat Tuomas, Mika, Ari, Simo ja Jarmo
    – Seuran taloustilanne hyvä
    – Kunnan seuratukihakemus tehty ja päätöskin juuri saatu, ei vielä julkisena nettisivuilla
    – SVUL valmennusapuraha myönnetty Nuutti Toivoselle ja seuratyöntekijävalinta Ari Enrothille
    – Seura-asut laskutettu sisäisesti, vähintään 15-ikäisille aktiivisille nuorille myönnettiin hieman asutukea
    – Maksamattomat jäsenmaksut karhutaan toukokuussa
    – Walesissa oli onnistunut seuraleiri pääsiäisenä, yli 20 osanottajaa
    – Tiomilaan saadaan 1 miesten ja 1 naisten joukkue.
    – Rykmentin toukokuun URHEA-harjoituksen järjestely tehtävä
    – Leimaus-leirin matkajärjestelyt kunnossa
    – Suunnistuskoulu alkoi hyvässä vauhdissa viime torstaina
    – Särkänniemisuunnistukseen bussikysely
    – Jukolaan ja Venloihin sisäinen osallistumiskysely menossa, 10.5 umpeutuu seuraava ilmoittautumisporras
    – URP 2022 kisajärjestelyt hyvässä vauhdissa, osanottajamäärissä jäädään viime vuotta jälkeen päällekkäisyyksien takia, mm. Tiomila.
    – Ensi vuoden kisahaku olisi jo 5.5. mennessä, syksykin riittäisi
    – Kuntorastit alkaneet kylmässä ja lumessa, Pietarinmäestä tiedossa jo 100(kunto)+80(rakentaja)+22(omatoimi) osanottajaa.
    – Ratamestarikurssin järjestäminen kuntorastiratamestareille mietinnässä, yhteistyökuviot eri seurojen kanssa?
    – Aikuisten suunnistuskoulu alkaa 12.5, tästä sisäistä tiedotusta vielä.
    – Kotorantaan seuralle saunailta järjesteillä.
    – Tiedotusta ja markkinointia on tehty
    – Seuran kehittämistilaisuuden mietintää syksylle, ainakin johtokunnan oma sessio.
    – Seuraava kokous 6.6. klo 18.30

  27. Hei, Nurmijärven iltarastit Rajamäellä huomenna tiistaina 3.5. Opastus tieltä 1311, Valta-Akselin risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan 20.00. Samalla myös Rajamäen Rykmentin sprinttimestaruuskisa. Radat A(3,1km), B(2,5km), C(2,1km) ja D(1,6km). Ratamestarina Veijo Salmi. Paikalla kahvio.

  28. JUKOLAN JA VENLOJEN VIESTIEN ILMOITTAUTUMISET

    Jukolan ja Venlojen viestit ovat Mynämäessä 18.-19.6. Rykmentistä on jo ilmoitettu 5 miesten ja 7 naisten joukkuetta. Ilmoittautukaa MyClub-tapahtumaan (on kalenterissa kyseisillä päivämäärillä) halukkaiksi juoksijoiksi mielellään 10.5 mennessä, viimeistään toukokuun aikana. IRMAan (lisenssin omaaville) on myös voinut halukkuutensa jo ilmoittaa aiemmin. Ilmoita osuustoive myös lisätiedoissa.

  29. Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 26.4. Klaukkalan Pietarinmäessä. Opastus Klaukkalantieltä(132), Myllytien risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Samalla Rakentajarastit(lähdöt 16.15). Radat A(4,8km), B(3,8km), C(2,2km), C-vaativa(2,7km) ja D(1,5km). Ratamestarina Antti Liljaniemi. Paikalla Suunnistajan Kauppa ja kahvio.

  30. Nurmijärven iltarastit huomenna tiistaina 19.4. Nurmijärven Kirkonkylän Parkkimäessä. Opastus tieltä 1311, Suojalantien risteyksestä. Tapahtumakeskuksena liikuntapuisto(Suojalantie 2). Lähdöt 16.30-18.30, maaali suljetaan n. 20.00. Radat A(5,7km), B(4,4km), C-vaativa(3,3km), C(2,6km) ja D(1,5km). Ratamestarina Ilkka Ojapalo. Paikalla kahvio.

  31. Nurmijärven iltarastit alkavat huomenna tiistaina 12.4. Klaukkalan Tornimäessä. Opastus tieltä 132, Lahnuksentien risteyksestä. Lähdöt 16.30-18.30, maali suljetaan n. 20.00. Radat A(5,3km), B(4,3km), C-vaativa(3,7km), C(3,2km) ja D(1,6km). Ratamestarina Tapio Ojala. Paikalla kahvio.

  32. RYKMENTIN KEVÄTKOKOUS 28.3.2022

    – Kokouksessa oli mukana 10 kpl seuran jäseniä, osa etänä ja osa Kololla paikan päällä.
    – Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2021 toimintakertomus. Toimintakertomus hyväksyttiin pienin korjauksin.
    – Lisäksi käytiin läpi vuoden 2021 tilinpäätös (tuloslaskelma ja tase) sekä toiminnantarkastajien lausunto. Tilinpäätös oli 2195 EUR alijäämäinen.
    – Kokous hyväksyi em. dokumentaation ja johtokunnan ja asianosaisten vastuuvapauden.

    JOHTOKUNNAN KOKOUS
    – Johtokunnan kokous oli välittömästi ennen kevätkokousta
    – Käytiin läpi kevätkokouksen asioita
    – Taloustilanne hyvä, jäsenmaksut vasta tulossa
    – Kunnan seuratukihakemus jätetään 31.3 mennessä
    – Mahdollisesti täsmennettävä vielä liikuntatukien käyttöä tapahtumiin.
    – Kevätyöhön 1 nuorten joukkue, Tiomilaan ja Tvåmilaan 1+1 joukkuetta
    – Kaksi nuorta palkataan kunnan kesätyösetelillä kesätyöhön.
    – Iltarasteista ja suunnistuskoulusta tulossa mainontaa.
    – Seuraava kokous 2.5.

  33. JÄSENMAKSUJEN ERÄPÄIVÄ ON 31.3

    Rykmentin vuoden 2022 jäsenmaksun maksamisen eräpäivä lähestyy, se on maaliskuun loppu 31.3. Tässä jäsenmaksuohjeet. The membership fee is not valid for the Rykmentti members who live outside Finland.

    Jäsenmaksut 2022:
    * kilpailevat (lisenssin omaavat) jäsenet, yli 16 v. ja alle 65 v. 70 €
    * muut jäsenet, yli 16 v. ja alle 65 v. 50 €
    * 16-vuotiaat ja nuoremmat sekä 65 vuotiaat ja vanhemmat 30 €
    * perhejäsenmaksu (vanhemmat ja kaikki alle 20-v. perheenjäsenet) 150 €
    * kannattajajäsenmaksu, yritykset ja yhteisöt 100 €
    * kannattajajäsenmaksu, yksityiset 50 €
    * Seuran kunniajäseniltä (johtokunnan määritys = seuraviirin saaneet 65 vuotiaat, tänä vuonna täyttävät, ja vanhemmat) ei peritä jäsenmaksua.

    Maksa jäsenmaksu seuran tilille FI55 5300 5120 0027 58. Jos maksat vain oman jäsenmaksun, käytä viitettä 51004. Jos maksat myös muiden henkilöiden jäsenmaksuja, älä käytä viitenumeroa, vaan kirjaa maksun viestitietoihin Jäsenmaksu 2022 ja niiden henkilöiden nimet, joiden jäsenmaksun maksat. Vuoden 2022 jäsenmaksun viimeinen eräpäivä on 31.3.2022.

    Tässä vielä linkki seura-etuihin: https://rajamaenrykmentti.fi/seura/seuraan-liittyminen/

    Iltarastikausi alkaa 12.4 Tornimäessä, linkki kuntokalenteriin: https://rajamaenrykmentti.fi/iltarastit/

    Suunnistuskoulu alkaa 28.4, linkki suunnistuskoulusivuille: https://rajamaenrykmentti.fi/suunnistuskoulut/

    Uudenmaan Rastipäivät pidetään 7.-8.5.2022, linkki kisasivuille: https://rajamaenrykmentti.fi/kilpailut1/rastipaivat2022/

  34. RAJAMÄEN RYKMENTTI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 28.3 KLO 19.00

    Rajamäen Rykmentti ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 28.3 klo 19.00 alkaen Rajamäen Kololla, osoite Saunatie 3 (kerrostalon kadunpuoleinen pääty).

    Asialistalla ovat sääntömääräiset asiat, kuten johtokunnan laatiman vuoden 2021 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen sekä toiminnantarkastajien antaman toiminnantarkastuskertomuksen esittelyt. Kokouksessa päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle. Tarjolla lienee myös kahvia ja kahvileipää.

    Tervetuloa katsastamaan seuran viime vuoden toiminnan tulokset!

    • Kokoukseen myös etäosallistumismahdollisuus. Osallistumislinkki on lähetetty Myclubin kautta jäsenistölle.

  35. JOHTOKUNNAN ETÄKOKOUS 28.2.

    – Osanottajina Tuomas(pj.), Ari, Mika(siht.), Simo ja Seppo
    – Taloustilanne hyvä, osanottomaksuja toki nyt mennyt alkuvuodesta paljon, mm. Jukolaan.
    – Pidetään kevätkokous ma 28.3 klo 19.00 alkaen Rajamäen Kololla. Valmistellaan viime vuoden toimintakertomus sekä tilinpäätös mielellään seuraavan viikon aikana, jotta ne saadaan ajoissa tilintarkastajille. Arin kilpailuyhteenveto jo olemassa ja tilinpäätös valmistelussa, Mika lähettänyt toimintakertomuspohjan, johon osa-alueittain täydennykset. Kunnan avustushakemus on jätettävä viimeistään 31.3 em. kevätkokoustiedoin.
    – Kunnan seuraparlamentti 2.3, Tuomas osallistuu.
    – Liiton seurafoorumi 16.3, Ari pyrkii osallistumaan
    – Osallistutaan SVUL Uudenmaan piirin apurahahakuun
    – Asutilaukset on saatu jäsenille, vielä ei ole kokonaista seuralaskua saatu. Sen jälkeen laskutetaan tilaajia.
    – Jäsenmaksujen eräpäivä on 31.3. Tiedotetaan tästä jäseniä, samalla alustavaan tietoa kuntosuunnistuskalenterista, suunnistuskoulusta jne. Mika lähettää.
    – Walesin pääsiäisleirin järjestelyt ovat meneillään, 22 henkeä lähdössä matkaan.
    – Tiomilaan ilmoitetaan yksi miesten ja yksi naisten joukkue, viesti on samaan aikaan kuin omat URP-kisat.
    – Uudenmaan Akatemiaharjoituksia ei ole nyt ollut, sprintticup on pyörinyt. Lisäksi maanantaijumpat sekä torstain ja lauantain juoksutreenit.
    – Hiihtosuunnistuksesta tullut SM-menestystä, Valkeakosken SM-kisoissa oli myös paljon nuoria mukana.
    – Suunnistuskoulun suunnitelmat valmiina, ensimmäinen ulkokerta 28.4, sitä ennen ainakin verkkoinfo.
    – Simo osallistumassa SSL taso1 nuorisovalmentajakoulutukseen
    – Leimaus-Leirille ilmoittautuminen 3.4 mennessä, mennään taas HyRan kanssa yhteisbussilla.
    – Aikuisten suunnistuskoulun aloitus mahdollisesti 21.4 Lukkarin koululla, kunnalle markkinointia tästä.
    – Nuorten harjoituskalenterin jatko valmisteilla
    – URP 2022 kisojen (7-8.5.) järjestelytoimikunnan kokous tulossa 14.3. Kisoissa myös kuntosuunnistus.
    – Kuntorastien ohjelma on jo nettisivuilla, Rastireittikerrat lisätään siihen. Omatoimisuunnistus viikon tapahtuman jälkeen. Ratamestarilistaus hyvä olla myös.
    – On tehty esite sponsorointia varten, voidaan lähettää se jäsenistölle ja riisuttuna versiona myös nettisivuille.
    – Tiedotetaan iltarasteista ja suunnistuskouluista lähiaikoina netissä ja somessa.
    – Keskusteltiin mahdollisen korttelisuunnistusharjoituksen järjestämisestä maaliskuun lopulla.
    – Seuraava kokous 28.3 ennen kevätkokousta.

  36. ASUTOIMITUKSIA TULLUT VIIME PÄIVINÄ

    Viimeisten päivien aikana on Trimtexin asutoimituksia tullut tilaajien lähiposteihin. Tarkistakaa, saitteko tilaamanne tuotteet. Jos toimituspaketista puuttuu lähetyslista yhteystietoineen ja sattuisi olemaan puutteita, ottakaa minuun yhteyttä.

    Sitten kun olemme maksaneet seuran asulaskun, laskutamme erikseen tilaajia. Muutamia suunnistuspaitoja (T-paita) ja mustia T-paitojakin on ylimääräisenä, jos ei ehtinyt tilaukseen.

  37. JOHTOKUNNAN ETÄKOKOUS MA 10.1

    – Osallistujina Tuomas (pj.), Mika (siht.), Ari, Simo, Sirpa ja Seppo
    – Seppo Varmavuo valittiin seuran varapuheenjohtajaksi
    – Taloustilanne on hyvä, viime vuoden alijäämä oli 2200 EUR
    – Aktiivisille nuorille on hankittu seuran puolesta vuoden 2022 lisenssit
    – Vanhat asusponsorit OP ja Helin jatkavat, myös kunnalta on saatu sponsorituki tälle vuodelle
    – Päivitettiin hieman vuoden 2022 talousohjetta
    – Tarkennettiin jäsenmaksussäntöjä: ei hyväksytä liikuntaetuja jäsenmaksuihin, mutta kylläkin muihin maksuihin (silloin seuralaisten maksettava 5 % lisähinta kuluihin). 70 EUR jäsenmaksu kilpailulisenssillisiltä, 50 EUR maksulla voi osallistua Jukolaan/Venloihin.
    – Asutilaus sulkeutunut ja asut menneet valmistukseen.
    – Kisaosanottomaksujen omavastuut laskutettu viime vuoden lopulla
    – Koronatilanne rajoittaa toimintaa, nuorten on toistaiseksi mahdollista harrastaa sisäliikuntaa.
    – Päivitetään talven harjoituskalenteri, URHEA-harjoitukset ovat nyt tauolla.
    – Vierumäen leirillä oli viime viikonloppuna jonkun verran osanottajia. Walesin leiri on suunnitelmissa pääsiäiselle, jos rajoituksia keväällä puretaan.
    – Lasten suunnistuskoululle etsitään vetäjää tälle vuodelle.
    – Korvataan nuorten osalta Leimausleirin matkat ja 50 % leirimaksusta sekä myös 50 % muiden liiton leirien maksusta.
    – Ilmoittautuminen Leimaus 2022 -leirille on menossa
    – Ilmoitetaan Jukolan viestiin 5 ja Venlojen viestiin 7 joukkuetta tässä vaiheessa. Keväällä mahdollisesti lisää, kun on kartoitettu halukkaat.
    – URP ratamestarit ovat selvillä, kartta valmis ja järjestelytoimikunnan kokous tulossa.
    – Kevättalvella on seuran sisäistä ratamestarikoulutusta tulossa.
    – Kunnan kanssa tulossa karttayhteistyöpalaveri
    – Kuntorastien ohjelma valmis, aloitus 12.4. viilataan vielä yksityiskohtia ohjelmassa.
    – Sponsorointiyhteistyömallia yritysten suuntaan on hahmoteltu, täydennettiin sitä vielä hieman.
    – Seuraava kokous 28.2 klo 18.30

  38. KAMAPÖRSSI / MYYDÄÄN

    Alpina touring t5plus perinteisen monot, NNN siteisiin sopivat.
    Koko 42 ja väriltään mustat.
    Kuva löytyy halukkaalle.
    Hinta 15 €.

    Ari L / 0400530907

  39. Seura-asujen tilausaikaa on jatkettu 2.1.2022 asti. Mallistoon on nyt myös lisätty sprinttipaita ja Advance-liivi. Nettitilausjärjestelmästä on myös poistettu luottokorttitietojen kysely, jolla olisi maksettu vain se postimaksu.

  40. Seura-asujen nettikauppa on auki. Sinne pääsee oheisen viestin linkistä. Mennään vanhalla tilillä/tunnuksella tai luodaan uusi. Sieltä pitäisi saada näkyviin Rykmentin asuvalikoima. Hinnat on yliviivattu (näkyvät kyllä) ja hinta on nyt 0 EUR tilatessa. Tuotteet toimitetaan jokaiselle omana lähetyksenä lähipostitoimipaikkaan. Tuotteet laskutetaan jälkikäteen, hintaan lisätään 7 EUR toimitusmaksu. Nyt tuolla lukee, että nettikauppa suljettaisiin jo 12.12, mutta eiköhän se saada pidettyä auki jouluun asti. Toimitusta luvataan viikolla 6. Hinnat ovat sentin tarkkuudella, katsotaan pyöristetäänkö niitä vielä tasaeuroihin. Myöhemmin voidaan saada sprinttipaita ja liivi valikoimaan. Minulla on kauden päättäjäisissäkin olleet sovitusasut kotona vielä muutaman viikon ajan, voi tulla sovittamaan.

    Hei,

    Teidän nettikauppa on nyt auki 12/12/2021 saakka ja odotettu toimitus viikolla 6.
    Lisätietoa:
    Suosittelemme käyttämään Chrome tai Firefox selainta, jotta sivustomme toimii parhaiten – esim. Explorer saattaa olla hieman ongelmallinen.
    Vaihtoehto 1: Mikäli olet entuudestaan Trimtex asiakas – Klikkaa ”Login” ja kirjaudu sisään omalla sähköpostilla ja salasanalla.
    Vaihtoehto 2: Luo uusi käyttäjätili ”New account”.
    Puhelimella sinun täytyy selata sivua hieman alemmas löytääksesi yllämainitut kohdat.
    Klikkaa linkkiä päästäksesi eteenpäin nettikauppaan: https://production-web-trimtex.demandware.net/s/FI/en/search?cgid=RajamaenRykmenttiNS
    Tai kirjaudu sisään teamkoodilla: (ilmoitettu myclub-sähköpostissa)
    Vinkki!
    Mikäli eksyt seuran sivuilta, voit aina klikata seuranimeä sivuston yläreunassa päästäksesi takaisin. Puhelimella löydät tämän vasemman yläkulman valikosta.
    Olkaa mielellään yhteydessä, mikäli teillä on kysyttävää.

  41. Kauden päättäjäisissä on myös uusia seura-asuja sovitettavana. Näillä näkymin asuvalikoima olisi sama kuin viime vuonna, vielä voi toki vaikuttaa:

    – Trainer lenkkitakki ja -housut
    – Advance lenkkitakki ja -housut
    – Elite pyöräsuunnistuspaita
    – Elite pyöräshortsit
    – Trail-trikoot
    – Speed suunnistuspaita
    – Rapid suunnistuspaita
    – Basic O-mesh suunnistuspaita, myös pitkähiha
    – Free T-paita (musta)
    – Flex-pipo
    – Storm tuulitakki (musta)
    – Storm kevyttoppis (musta)

    Lähes kaikista naisten ja miesten mallit (paitsi Bacic O-mesh ja Flex)

  42. RAJAMÄEN RYKMENTIN KAUDEN 2021 PÄÄTTÄJÄISET JA SYYSKOKOUS SU 28.11 KLAUKKALASSA

    PÄIVITYS: Tilaisuudessa on kasvomaskisuositus kaikille 12 vuotta täyttäneille KeuSoten ohjeistuksen mukaisesti. Maskeja on jaossa myäs tilaisuudessa.

    Rajamäen Rykmentin kauden 2021 päättäjäistilaisuus sekä seuran syyskokous pidetään sunnuntaina 28.11 klo 15.00 alkaen Klaukkalan Urheilupuiston koululla (osoite kisatie 2). Ohjelma on seuraava:

    – Eri toimikuntien katsaukset -21 ja suunnitelmat -22 (valmennus, nuoriso, kunto, kilpailu)
    – Kauden 2021 palkitsemiset: mm. kiertopalkintojen, nuorten palkintojen ja stipendien saajat sekä seuran mestaruuskisojen mitalistit (https://rajamaenrykmentti.fi/iltarastit/rykmentin-mestaruuskilpailut-2021/)
    – Kahvitarjoilu
    – Seuravaatesovitusta (uudet asut) ja vaatekirppistä (tuokaa myytäviä tai lahjoitettavia seura-asuja)

    KLO 17.00 ALKAEN SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
    – Seuran lajien ja järjestöjäsenyyksien päättäminen
    – Seuran jäsenmaksuista päättäminen (johtokunta ei esitä muutoksia)
    – Vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen
    – Seuran puheenjohtajan valinta (vuosi kerrallaan)
    – Johtokunnan jäsenten valinta erovuoroisten jäsenten (Ari Enroth, Simo Toivonen ja Seppo Varmavuo) tilalle sekä mahdolliset uudet jäsenet.

    Ilmoittautukaa päättäjäisiin MyClub-tapahtumassa, jotta osataan arvioida tarjoilut.

  43. JOHTOKUNNAN KOKOUS 1.11. KOLOLLA JA ETÄNÄ

    – Mukana Tuomas, Ari, Jarmo, Mika, Seppo, Simo, Sirpa, osa paikalla, osa etänä.
    – Seuran taloustilanne on hyvä, vielä joitain tukia on saamatta ja kisamaksujen omavastuut laskutetaan nyt kauden päättyessä.
    – Kauden päätös- ja palkitsemistilaisuus järjestetään Urheilupuiston koululla Klaukkalassa klo 15-16.30 alkaen. Ohjelmassa kahvit, varustesovitusta, -kirppistä, toimikuntien katsaukset ja suunnitelmat sekä kauden parhaiden ja seuran mestaruuskisojen palkitsemiset. Valittiin kokouksessa kaikki kiertopalkinnoin palkittavat, lisäksi tulevat vielä nuorison tsempparit ja uudet kilpailijat.
    – Seuran syyskokous pidetään päättäjäisten jälkeen klo 17 alkaen. Syyskokoukseen ei ole tulossa lisäyksiä normaaliohjelmaan (ensi vuoden toimintasuunnitelman ja budjetin hyväksyntä sekä johtokunnan jäsenten valinta erovuoroisten tilalle)
    – Seuran mestaruuskisojen yhteispisteet laitetaan jakeluun nettisivuille.
    – Lopetetaan Nordea-tili.
    – Hankitaan 2 onlineleimasinta
    – Mynämäen päiväleirillä oli 9 osanottajaa. Ensi sunnuntaina suunnitellaan valmennuksen ja nuorison osalta tulevan kauden ohjelmaa.
    – Vierumäen loppiaisleiri ensi tammikuussa tulossa
    – Ensi pääsiäiseksi suunnitteilla leiri Walesiin, jossa myös suunnistuskisoja.
    – Partionummeen tulossa RR:n URHEA-yötreeni, Sander, Seppo.
    – URP 2022 kartantekijät selvillä, Valkealammi kartan työnimenä. Kuntorastit pidetään kisojen yhteydessä ja omat kuntorastit päälle.
    – 2 lk ratamestarikurssi oman seuran väelle suunnitteilla ensi talveksi.
    – Ensi vuoden kuntorastiohjelma valmis, alku 12.4. Pääosin samat kartat kuin tänä vuonna.
    – Tämän vuoden kuntorastikävijäkeskiarvo oli 157, lisäksi Rastilipusta kartan hankkineet, Teamsportiasta kartan hakeneet ja Myclubista tulostaneet, tämä kokonaisarvio 50 kpl/kerta.
    – SM-pistetilastossa Rykmentti oli peräti sijalla 6, pitkälti pyöräsuunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen ansiosta.
    – Somessa on ollut nousua seuraajien määrässä.
    – Salivuorot talvelle ma Metsäkylän koulu vanhemmille ja ke NYK-koulu suunnistuskoulunuorille.
    – Seuraava kokous ma 22.11 klo 18.30, (etäkokous).

  44. Seuran mestaruuskisojen piste- ja mitalitaulukko löytyy oheisen linkin takaa: https://rajamaenrykmentti.fi/wordpress/wp-content/uploads/2021/11/Seuran-mestaruuskisat-2021.pdf
    Seuran mestaruuskisojen säännöt löytyvät tuolta https://rajamaenrykmentti.fi/iltarastit/rykmentin-mestaruuskilpailut-2021/
    Mikäli löydät virheitä, ota yhteyttä. Mestaruusmitalit jaetaan su 28.11 kauden päättäjäisissä.

  45. Hei, kauden viimeiset Nurmijärven iltarastit perinteisesti Palojoen koululla(Koulunkulmantie 166) tiistaina 26.10.(ja omatoimisena 27.-29.10.). Opastus tieltä 139 Palojoelta, Koulunkulmantien risteyksestä. Lähdöt 15-16.30, yörasteille 18-19, maali suljetaan 20.30. Radat A(6,3km), B(4,9km), C-vaativa(3,0km), C(2,2km) ja D(1,3km). Ratamestareina Jarmo Hyvönen ja Seppo Krook. Paikalla kahvio ja säävarauksella Suunnistajan Kauppa.

    • Hei ja kiitos iltarasteista 2021 järjestäjille. Huippua toimintaa kaikin puolin. Paikoitusohjaajat, ratamestarit, ilmottautumisporukat, tulospalvelu, kaffepuffe ja muut joita en osaa tähän kiittää.

      Rohkaistuin kokeilemaan yörasteja kun en ehtiny valoisaan aikaan paikalle. Tämän aavistin jo aamulla ja otin aamulla töihin mukaan myös otsalampun. Kannatti.
      Ensimmäiset yörastit elämässäni sujuivat jopa pienemmillä pummeilla ajallisesti kuin päivärastit koskaan!!! Ehkä syynä oli keskittyminen tai sitten ihan selkeästi vain järkevä vauhdin pudotus.
      Jos on suunnistus huippua päivällä, on se yöllä vielä jotain enemmän. Tavoitteeni oli että en keskeytä ja löydän kaikki rastit ja se toteutui. Aloitin maltilla C-vaativa radasta. Kotona katsoin väliajat ja tein rataanalyysin (kuten aina) ja huomasin myös aikani olevan ihan ok . Mainiota. 😉

      kiitos RR

      J.Menna

  46. ANALYYSIÄ EILISISTÄ ILTARASTEISTA

    A-rata: ihanne 43 min, 5 parhaan keskiaika päivällä 45,13, yöllä 41,14. Näiden keskiarvo 43,13. Eli mentiin hyvin tarkkaan ihanneaikaan, nopein aika kaikista toki 39.17 (5.41 min/km).
    B-rata: ihanne 35 min, keskiaika päivällä 37,07, yöllä 38,47. Näiden keskiarvo 37,57. Tässä jäätiin kovasta ihanneajasta lähes 3 min, nopein aika toki peräti 32.19.
    C-rata: ihanne 28 min, keskiaika päivällä 27,08, yöllä 29,27. Näiden keskiarvo 28,18. Tässäkin hyvin tarkkaan ihanneaikaan, nopein toki 25,39.
    D-rata: ihanne 18 min, keskiaika päivällä 20,24, yöllä 18,30. Näiden keskiarvo 19,27. Vähän ihanneaikaa hitaammin, mutta juoksijoita oli nyt vähän. Nopein peräti 11,57.

    Kohtuullisen hyvin ”koejuoksut” pitivät siis paikkansa.

    Vaikein rasti oli ilman muuta A-ja B-radan kolmonen, kivi taimikossa. Sitä on pummattu aika paljon. Rasti löytyi suunnalla käyrällä merkattua pientä penkkaa seuraamalla, oletus, että tulee suoraan eikä tietä/polkua vasemmalta. A:n ja B:n vitosta on myös hieman pummattu, kivi oli kuusipuskan takana. A:n ja B:n nelonen on eri rasti toisiaan lähekkäin (notko ja nenä), joka tuotti myös hieman ongelmia. A:n ensimmäinen pidempi väli lienee parempi järvenrantapolkua kuin Haukilammen vasenta puolta. A:n ja B:n pitkä väli paluuna ilman muuta mahdollisimman suoraan aina sopivia polkuja hyödyntäen. Lisäksi A:n ykköskiveä ja erityisesti perälenkin kuoppaa (rasti kuopassa) on hivenen pummattu. C-ja D-radoilla ei varmasti isoja pummeja ole tullut, C:llä on joku voinut kääntörastit mennä vahingossa väärin päin.

    Kaikkiaan tykkimaasto, jossa pitäisi pystyä menemään virheittä. 5 min/km vauhdin alitukseen tarvitaan kuitenkin jo kova yleisen sarjan menijä. Laittakaa viestiä, jos joku omatoimisuunnistaja tuohon pystyy. Eiköhän nuo rastit voi tuolla nyt olla aina 31.10 asti.

    Eikun reittejä piirtelemään sitten vain.

    • Kiitos tästäkin radasta, kuten muistakin 2021 iltarastien radoista järjestelyineen. Huipputoimintaa.
      No en pystynyt 5.00/km alitukseen. Keskiarvoni B-radalla 5.47/km johon sisältyi aikalailla lisäsekunteja juuri tuon 3. tiheikkörastin takia. Jouduin ottamaan sen kolmesta eri suunnasta 🙂 härreguud, ja pummiaikaa kertyi miltei 5min verraten muiden käyttämiin rastiväliaikoihin.
      Kiljavannummelle olitte tehneet todellisen juoksijain radan ja siinä on aina vaaransa että intoutuu liikaa laukalle, mutta ilman tuota kolmosen pummia olisi tullut mehevä 32 min loppuaika. Jos ja jos… :). Muuten sujui suht hyvin B-rata.

      Viisikymppinen suunnistusharrastuksen innokas aloittelija J.Menna

      • Kiitokset kuuluvat tietysti koko laajalle kuntorastiporukalle, järjestäjäporukka on mukana jokaisessa tapahtumassa, ratamestarit vain kerran kukin, omalla osalla vain tuo Kiljavannummi.
        Siinä kyllä 5 min taisi mennä ylimääräistä vaikealla kolmosrastilla. Vielä on mahdollisuus kokeilla vaikka A-rataa, haen rastit pois vasta sunnuntaina. Toki virallista aikaa ei enää saa.

  47. Hei, kauden 2. viimeiset Nurmijärven iltarastit tiistaina 19.10.(ja omatoimisena 20.-25.10) Kiljavannummella. Tapahtumakeskuksena Sääksin uimarannan iso parkkipaikka. Opastus Kiljavantieltä(11299), Sääksjärventien risteyksestä. Lähdöt n. 16-17.15, yörasteille n. 18.15-19.15, maali suljetaan 20.45. Radat A(6,9km), B(5,3km), C(3,5km) ja D(1,6km). Ratamestarina Mika Loukkalahti. Paikalla kahvio ja Suunnistajan Kauppa.

  48. KILJAVANNUMMEN/SÄÄKSIN ILTARASTIT TI 19.10 KLO 16.00 ALKAEN, VALOISA, PIMEÄ JA OMATOIMI

    Maasto: Tapahtumakeskus Sääksin uimarannan parkkipaikka. Kiljavannummen alueella Sääksjärven etelä- ja itäpuolella maasto on helppoa ja nopeaa kangasmaastoa pääosin. Alue sisältää paljon polkuja, rakennuksia ja on varsin kuvioköyhää. Tämä on siis nopea tykkimaasto! Oliivinvihreät alueet ovat kiellettyjä sekä Haukilammen kurssikeskuksen pihapiiri, tietä sekä rantaa pitkin sen ohi kyllä pääsee. Taimikkoaukoissa on noin miehen mittainen kuusentaimi, joka rajoittaa näkyvyyttä.

    Radat: radat on tehty niin, että pituuden mukaan rata myös vaikeutuu. Radoilla ei ole jyrkkiä kulmia ja on rytmitystä. On myös jonkun verran reitinvalintaa rastiväleillä. Ratojen ihanneajat ovat 5 nopeimman kyseisen radan suunnistajan keskiaikoja, keskiarvona valoisalle ja pimeälle. Huomioi, että radoilla on ”hajontaa” siten, että muutamissa paikoissa on noin 70 m välein eri ratojen rasteja, eri rastipistetyypeissä toki. Älä siis juokse vain toisten mukana!

    A-rata 6,9 km: Ihanneaika 43 min. Radalla on muutamia hankalampia rastipisteitä ja useampia välejä, joissa on reitinvalintaa. Sisältyy myös yksi 1,55 km rastiväli. Polkuja ei pääse koko ajan. Rastilippusijoitus kohteen takana, jos mahdollista.

    B-rata 5,3 km: Ihanneaika 35 min. Vaikeustaso ja lippusijoitus on lähes A-rataa vastaava, matka vain lyhyempi. Yksi pitkä 1,5 km rastiväli on myös.

    C-rata 3,5 km: Ihanneaika 28 min. Tämä rata on jo selvästi helpompi vaikeustasoltaan. Pidempää väliä löytyy myös tästä, hieman reitinvalintaa on myös. Rastit hyvin näkyvillä.

    D-rata 1,6 km: Ihanneaika 18 min. Helpoin ja lyhyin rata, joka menee lähikankaassa, jossa paljon polkuja. Asuntoalueen läpi voi mennä ruskeaa tietä pitkin. Rastit näkyvillä.

  49. Hei, Nurmijärven iltarastit Rajamäen Käpylännummella tiistaina 12.10.(ja omatoimisena 13.-18.10.). Tapahtumakeskuksena hautausmaan parkkipaikka. Opastus tieltä 1311 Rajamäeltä, Astrakanintien risteyksestä. Lähdöt 16.00-17.30, yörasteille 18.30-19.30, maali suljetaan 21.00. Radat A(6,4km), B(4,9km), C(3,6km) ja D(2,3km). Ratamestarina Veijo Salmi. Paikalla kahvio ja säävarauksella Suunnistajan Kauppa.

  50. RYKMENTIN JOHTOKUNNAN KOKOUS 4.10 KOLOLLA JA ETÄNÄ

    – Osallistujina Tuomas(pj.), Ari, Jarmo, Mika(siht.), Seppo, Simo, Sirpa
    – Seuran taloustilanne on hyvä.
    – MyClub päivitetty hopeapakettiversioon.
    – Järjestetään fyysinen kauden päättäjäistilaisuus. Alustavasti päivämäärä olisi su 28.11 ja paikkana Urheilupuiston koulu. Päättäjäisten jälkeen pidetään syyskokous. Mahdollisesti tapahtuman yhteydessä suunnistusmahdollisuus.
    – Kartoitetaan mahdollisuutta pitää talkoolaisille iltasaunatilaisuus lokakuun aikana.
    – Mobilepay-tunnukset on saatu.
    – Joidenkin seuratukien laskutus on vielä tulossa.
    – Halikkoviesti on ensi sunnuntaina, Rykmentiltä tulee 3 joukkuetta, yksi on kuntosarjan joukkue. Joukkueet julkaistaan lähipäivinä.
    – Lokakuun viimeisenä viikonloppuna pidetään Jukolaleiri Mynämäessä, ilmoittautuminen MyClubiin.
    – URHEA-harjoitukset alkamassa torstain yöcupin muodossa, rastit 2 viikonloppua sen jälkeen metsässä. Harjoitusohjelmaan tulossa porrastreenit, lamppulenkki/hallitreeni, juoksutreeni, suunnistus. Lisäksi vanhempien ja pienempien nuorten salitreenit.
    – Rykmentin URHEA-harjoitus viikolla 48, paikka Partionummi.
    – Nuorilla ollut aktiivista toimintaa ja menestystäkin. Nuoria tyttöjä voisi olla enemmänkin.
    – Selvitellään nykyisen valmennustoiminnan jatkamista, ensi vuoden suunnistuskoulusta pidetään oma kehityspalaverinsa.
    – Parkkimäkeen tulivat myös koulurastit käyttöön, Lukkarin koululle tehdään pihakartta.
    – 25.9 Kompassiviestin järjestelyt menivät erittäin hyvin.
    – Ensi vuoden URP-kisajärjestelyistä päätoimihenkilöt, maasto, kisakeskus parkkeineen sekä kartantekijä selvillä.
    – Ari ja Arto osallistuvat 1 lk ratamestariseminaariin Turussa.
    – Selvitetään alemman tason ratamestarikoulutuksen kohdennettua järjestämistä kaikille halukkaille ensi talvena.
    – Kuntosuunnistuksissa ollut noin 150 henkeä + omatoimisuunnistajat. Rasteilla on edelleen heijastimet.
    – Korjautetaan viallinen väliaikojen lämpökirjoitin.
    – OCAD-osaajia tarvitaan lisää, seura hankkii lisenssit.
    – Seuran mestaruuskisojen yhteispisteet pian valmiina julkaistaviksi.
    – On tiedotettu tapahtumista somessa ja nettisivuilla. Megan menestyi Italian MC-päätöskiertueella mukavasti.
    – Ei osallistuta Nurmijärven Markkinoiden järjestelyihin ensi vuonna.
    – Seuraava kokous 1.11, tällöin mm. päätetään kauden palkittavat.

Vastaa käyttäjälle jarmo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *