Puheenjohtajan tervehdys

Hyvä Rykmentin väki,

Muutaman vuoden päästä 80 vuotta täyttävän Rykmentin kuluva kausi on ollut aktiivinen, monipuolinen ja menestyksekäs. Seuran eri osa-alueet ovat tehneet erinomaista työtä hyvällä sykkeellä yhdessä ja erikseen. Jäsenistö on ollut aktiivista niin seuratoiminnassa, kuntoilussa kuin kilpailutoiminnassakin.

Nuoriso- ja valmennustoiminta on ollut vireää koko vuoden. Seurassa on tällä hetkellä varsin hyvä määrä innokkaita, kehityshakuisia nuoria, joita opettaa ja valmentaa hyvähenkinen sekä osaava joukko aikuisia. Huippumme menestyvät niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Valmennusyhteistyö nuorten ja aikuisikäisten välillä on koettu erinomaiseksi. Hyvien esikuvien ja esimerkkien merkitystä ei voi liikaa korostaa nuorten kehittymisessä.

Seuran jäsenkuntaa sekä alueen koko väestöä palvelevien iltarastien osallistujakeskiarvo nousee vuosi vuodelta, ollen tänä vuonna 239 suunnistajaa. Kovin hienoa on ollut myös se, että osa Nurmijärven kouluista hyödynsi iltarastiratoja omilla liikuntatunneillaan aikaisempien vuosien tapaan. On seuran etu, että suunnistuksen hyvä sanoma leviää tälläkin tavalla.

Seuran kilpailumenestyksen osalta vuonna 2014 kohokohtia on ollut useita, kuten muun muassa Mervi Pesun Euroopan mestaruus hiihtosuunnistuksen pitkällä matkalla, Jesse Laukkarisen Suomen mestaruus sprintissä sekä D18 -tyttöjen SM-viestimestaruus joukkueella Mirabella Tolonen,  Riikka Haltia ja Annabella Tolonen. Suomen mestaruuskilpailuissa seura puolusti menestyksekkäästi asemaansa valtakunnan kärkiseurojen joukossa saaliinaan 11 kultamitalia, viisi hopeamitalia ja kuusi pronssimitalia. Suomen mestaruuskilpailuiden yhteispisteissä Rykmentti oli hienosti kuudes. Lisämausteen tuo junioreidemme kaksi Koululiikuntaliiton Suomen mestaruutta sekä yksi hopea- ja yksi pronssimitali. Kokonaisuuden viimeistelee se, että monet seuran suunnistajista ovat eri maajoukkueryhmissä.

Vuoden 2014 merkittävin seuran järjestämä kilpailu on ollut historian ensimmäiset ja ehkä ainutkertaisiksi jäävät, mutta hyvin onnistuneet Uudenmaan Elorastit. Saatuja oppeja hyödynnetään ensi kevään Uudenmaan Rastipäivien valmisteluissa, jotka ovat jo hyvässä vauhdissa.

Rajamäen Rykmentti haluaa olla myös vuonna 2015 kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu, hyvin organisoitu ja menestyvä huippusuunnistusseura, joka tarjoaa edellytykset suunnistuksen oppimiselle, lajin kilpailutoiminnalle ja huippusuunnistukselle sekä suunnistuksen harrastamiselle.

Kaikki tämä edellyttää 1) jatkuvaa ja systemaattista nuorisotyötä siten, että nuoret jatkavat suunnistuksen harrastamista ja mahdollisimman moni myös seuran eri valmennusryhmissä, 2) valmennustoiminnan toteuttamista siten, että seura ja sen edustajat menestyvät kansallisen ja kansainvälisen tason kilpailuissa ja osa kehittyy maajoukkuetasolle sekä 3) luonnollisesti sitä, että seuran kaikille jäsenille tarjotaan mahdollisuudet suunnistuksen harrastamiseen sen eri muodoissa.

Selkeiden ja sinänsä realististen tavoitteiden saavuttamiseksi seuralla pitää olla resurssit. Rahaa pitää olla riittävästi ja seuratyössä pitää olla mukana riittävästi aktiivisia aikuisia.

Nuoriso- ja valmennustoimintaan tarvitaan lisää vanhempia muun muassa ohjaajiksi. Iltarastien järjestelytehtäviin tarvitaan lisää väkeä huolehtimaan karttojen myynnistä, pysäköinnin ohjauksesta sekä tulospalvelusta puhumattakaan rastien viemisestä maastoon sekä maastosta hakemiseen. Talkooväkeä tarvitaan lisää seuran vastuulla olevien kisojen toteuttamiseksi. Yhteistyökumppaneita tarvitaan lisää rahoituspohjankin varmistamiseksi. Seuralla pitää olla eri yhteisöille markkinoitavia ja myytäviä tuotepaketteja.

Seuran vastuuhenkilöt, eri valiokuntien vetäjät ja muut toimijat valitaan tehtäviinsä määräajaksi. Uutta verta näihin tehtäviin ei näytä oikein löytyvän. Seuran jäsenmäärä, joka on noin 450, antaisi siihen kyllä hyvät perusteet.

Pähkinänkuoressa kaikki edellä sanottu: seuralla menee varsin mukavasti tänä päivänä. Henki on hyvä, yhdessä tehdään ja tulosta tulee. Aktiivista ja riittävän usein vaihtuvaa vastuunkantoa kuitenkin tarvitaan nykyistä huomattavasti enemmän.

Esitän parhaat kiitokseni kaikille Rykmentin toiminnassa mukana oleville sekä erityisesti seuran aktiiviselle talkooporukalle, joka jaksaa puurtaa vuodesta toiseen seuran parhaaksi. Samalla toivotan kaikille läheisineen lämminhenkistä joulun aikaa sekä onnellista alkavaa vuotta.

Jyrki Lahdenperä

Bookmark the permalink.

Comments are closed.