Training Camp 15.12.2004 – 6.1.2005, Dullstroom 2097, South Africa
Part II
22.12
Licence to hard training was released ja niinpä ohjelmassa oli pitkän lenkin päivä. Suuntasimme Black Cityn kulmilta kohti silmiä hiveleviä nummia, jossa maasto osoittautuikin fyysisesti melko raskaaksi jatkuvine nousuineen ja laskuineen. Matkaan lähtivät RR:n opasosaston kanssa Lapin mailerit, joille tunnin juoksun jälkeen maaston raskaus kävi konkreettisesti toteen. Puolisen tuntia jaksoimme odotella mailereita, mutta sitten hiki alkoi kuivaa ja jakauduimme kahtia.
Lapin pojat rankan nousun loppuosassa
Iltapäivän riplailimme kylällä ja kämpillä päivän suosikkiohjelma oli RAID, josta katsoimme tänään peräti kolme jaksoa. Olihan se mukava nähdä lunta edes television välityksellä, ettei totuus unohtuisi.
23.12
Joulu lähestyy mutta täällä sitä ei huomaa. Sen sijaan päätimme kiristää ruuvia harjoittelussa. Tuopilla hieman huolta aiheuttaneet aamu ortostaasit näyttivät tänään vihreää valoa ja niinpä uskallus kovaan ajoon myös hänen kohdalla kasvoi. Alla olevista sykekäyristä näkee, kuinka tänään (7.päivä korkealla) seisomaan nousun jälkeinen syke oli selkeästi alhaisempi kuin toisen päivän käyrä. Tämä oli yksi korkeaan ilmanalaan adaptoitumisen merkki. Tutkimustulosten mukaanhan useimmilla neljä ensimmäistä vuorokautta olivat vaikeimpia sopeutumisen suhteen, ja sykkeiden ja maitohappojen osalta aklimatisoituminen vaatii reilun viikon. Yksilölliset erot voivat olla kuitenkin suuria. Sedillä muutokset olivat pienempiä kuin pojulla.
Aamupäivällä oli ohjelmassa ruohoradalla 6x600m/4” rennon letkeesti. Vedot kulkivat helposti 1.50 pintaan, minkä kuvastakin voi nähdä. Toinen Lapin mailereista nautiskeli meidän mukana. Make ja Tuoppi innostuivat vielä päälle vetämään muutaman kakssatasen, josta viimeisen nandina eli paljain jaloin. Loppuverryttely paljain jaloin radalla teki hyvää.
Skandinaavinen juna ruohoradalla
Reenin jälkeen salaattilounas kylällä, jotta kesäksi kuntoon projekti jatkuisi. Onhan se aatonaattona mukava havaita ettei joulu pahasti häiritse elämää täällä. Ei ruuhkia, ei hössötystä, ei lanttulaatikkoa.. Iltapäivällä lepoa ja pyykinpesua, koska shortsit alkoivat loppumaan.
Illalla oli tunnin palauttelu poluilla alhaisella teholla, jonka jälkeen kunnon ateria paikallisessa. OP oli järjestänyt muutamaan paikkaan sports mealin, jossa noin 5 eurolla sai vetää navan täyteen ruokaa. Loistava järjestely ja ennen kaikkea ei tarvitse odotella tuntia ruokaa.
24.12
Aaton kunniaksi ohjelmassa oli pitkät vk-mäkivedot. Saimme harjoitukseen mukaan henkilökohtaiseksi valmentajaksi Turon, joka piiskasi meitä rinteessä ja kuljetti autolla alas. Näin saimme palautusaikaa hieman lyhennettyä ja toisaalta säästettyä hieman etureisien jarrupaloja. Nousun pituus oli 2500 m ja korkeuseroa 135 m ja tämän iskimme kolmeen kertaan ylös kiihtyvällä vauhdilla säilyttäen kuitenkin tehot vk:n puolella. Kolmannen vedon jälkeen takapenkiltä huudeltiin vielä lisänousua, mutta valvoja ei antanut enää nousu lupaa ja kaikkien oli tyytyminen loppuverkkaan.
Raastavassa mäessä tahdissa mars
Iltapäivä meni joulutoivotuksia vastaanottaessa ja niitä koti Suomeen lähettäessä. Lisäksi ohjelmassa oli joululahjojen pakkaus illan juhlaa varten ja luonnollisesti pieni palautuslenkki. Hostimme Oopee oli varannut läheisestä ***** tähden hotellista viiden ruokalajin illallisen, jota lähdimme nauttimaan koko suomalaisporukan voimin, jota oli vahvennettu OP:n veljen perheellä.
25.12
Aamupäivällä paikallisen mäen valloitus tavoitteena, kun keli jälleen oli loistava. Mäki on vain 100 metriä korkeammalla kuin majamme, mutta maisemat kohtuulliset. Polku löytyi alemme ja kipusimme impaloiden tahdittamana ylös. Näkymät kirkkaana päivänä olivat loistavat. Lenkki jatkui buurisodan taistelupaikkojen kautta kotiin ja saimme lähes puolitoista tuntia mittariin. Tarkoitus oli vain käväistä mäellä. Vähän huonompi pohja lenkillä oli vain hyväksi, koska sai hivenen muutella askeltiheyttä, ei tasaista läpsytystä.
Dullstroom, keskellä meidän punakattoinen bungalowalue
26.12
Pientä harjoitusväsymystä alkoi olla ilmassa, mutta pitkä päätyyn ja perään oli päivän motto. Aamupäivällä pitkä lenkki kartan kanssa poluilla, joten pientä vaihtelua oli ohjelmassa. Flegmaattisuus hiipi puseroon pikku hiljaa ja tunnin jälkeen oli ihan hiljaista. Puolentoista tunnin kohdalla astuimme melkein metrin mittaisen käärmeen päälle polulla. Vauhti ja jutut paranivat heti, eipä siihen paljoa tarvittu. Kaksi tuntia jaksoimme hiipiä helteessä, joka omalta osaltaan lisäsi lenkin rasittavuutta. Viimeiset päivät olivat olleet todella kuumia, täällä vuoristossakin helleraja ylittyi.
27.12
Reissun ensimmäinen lepopäivä käytettiin Krugerin luonnonpuistoon tutustumiseen. Herätys 4.30, puurot naamaan ja autoon. Kaksi tuntia tiukkaa ajoa aamuvarhaisella, paviaanin bongaaminen tien varresta ja tiukkaa tykistä Ford Laserilla. Perillä jonottamaan pääsylippuja puistoon, jotka onnistuimmekin hankkimaan paikallisten asukkaiden hinnalla. Ohjeita puistossa liikkumiseen emme vaivautuneet lukemaan, into päästä bongaamaan eläimiä oli suurempi. Ensimmäinen tunti oli hivenen hiljaista, muutamaa lintua lukuun ottamatta. Pieni tuskastuminen alkoi kehittyä autossamme kunnes räjähti, menimme kahville. Matkalla nähty paviaani alkoi tuntua jo hyvältä. Ei turha reissu ollenkaan. Kahvitauon jälkeen ajelu jatkui Tuopin ajaessa. Ajajahan vastaa kaikesta toiminnasta ja matkustajista. Ruuhka maantiellä enteili jotain suurta ja pysähdyimme katsomaan tilannetta. Autokunta ei enää mahtunut housuihinsa, kun kuuli että pusikossa lymyilee leijona. Matkalainen K.Kutilainen etunenässä oli valmiina bongaamaan eläimiä myös auton ulkopuolella. Ohjeet olisi kannattanut lukea edes jotenkin kuten, koska autosta poistuminen tai edes ikkunasta pilkkiminen oli kielletty. Puistonvartija oli asiasta myös samaa mieltä ja kirjoitti asiasta kuljettajalle huomautuksen. Kaikki meistä näki leijonan, joten loppu hyvin. Matka jatkui iloisesti eteenpäin ja bongasimme useita eläimiä auton sisäpuolelta mm. kirahvi, gnu, virtahepo, antilooppeja ja lintuja.
Puolen päivän aikaan lounas paahtavassa helteessä +35 ja mehut alkoivat olla loppu. Ilmastointia ei luoja ollut luonut meidän laseriin. Päätimme yksissä tuumin suunnata nokan kohti kotia. Kuljettaja hoiti huomautuksen tyylillä portilla ja pääsimme ulos puistosta.
Tiukkaa ajoa takaisin päin silmäluomien painaessa, mutta raskaalla kaasujalalla siitäkin selvittiin. Todellinen lepopäivä oli siis 12 tuntia liikenteessä. Illalla Ford Laserin varashälytin alkoi elämään ihan omaa elämäänsä ja huusi suoraa huutoa koko ruokailun ajan. Vuorotellen kävimme katsomassa helmeämme ja yritimme saada hänet hiljaiseksi, mutta turhaan. Kotia päästyämme omalla Pärnäsen korjaamolla teimme kaikkemme vian korjaamiseksi ja lopuksi priimus motor T.Inkiläinen repi akun johdon irti. Näin varmistettiin ainakin yöunet koko lähipiirillä ja vika saatiin korjattua.
28.12
Lepopäivän jälkeistä aamua odotettiin kuin kuuta valkeaa, mutta pienoinen pettymys oli kaikille normaalia korkeammat aamusykkeet. Tuopilla viirasi lisäksi hieman korvissa, ilmeisesti eilinen auton ikkunan ulkopuolella roikkuminen aiheutti pientä korvatulehdusta. Sedät päättivät käydä kevyellä aamulenkillä karistamassa matkajäykkyyksiä pois.
Lenkin jälkeen fiksasimme auton varashälyttimen kuntoon OP:n johdolla ja fiilis kohosi koko porukalla. Lisäksi Turo hankki polkupyöräänsä uudet kumit, joten hänkin pääsi taas todenteolla ajohommiin. Eikä siinä vielä kaikki; aamupäivän aikana saimme uusia kämppiksiä kahdesta ruotsalaisneitosesta. Tässä vaihtokaupassa menetimme Lapin mailerikaksikon, mutta sellaista on elämä.
Iltapäivän ohjelmassa oli jälleen Belfastin keikka ruohoradalle ja siellä kontrollitestit. Maitohappoa tuli jälleen, mutta aavistuksen vähemmän kuin viikko sitten. Merenpinnan tasot jäivät kuitenkin vielä haaveeksi etenkin kovemmissa vauhdeissa. Niisku puhkui kuitenkin tänään eniten menohaluja ja tuuppasi kontrollin päälle vielä neljä kertaa tonnin kiihdyttäen viimeisessä vedossa kolmen minuutin kilometrivauhtiin pintakaasulla, luonnollisesti. Make ja Tuoppi tyytyivät tällä kertaa kevyempään ajoon.
Päivä päättyi RAID-sarjan viimeiseen jaksoon ja rikolliset saivat palkkansa. Me olimme valmiita nukkumaan täyden kuun paistaessa taivaalla.
-Tuoppi, Make ja Niisku-