Rajamäen Rykmentti

Rajamäen Rykmentti on vuonna 1937 perustettu, Nurmijärven alueella toimiva suunnistuksen erikoisseura. Seurassa on jäseniä noin 450. Seuran tavoitteena on tarjota toiminta-alueellaan edellytykset suunnistuksen oppimiselle, lajin kilpailutoiminnalle ja huippusuunnistukselle sekä suunnistuksen harrastamiselle kuntoilumuotona.

Nuorisotoiminta

Rajamäen Rykmentin nuorisotoiminnan ajatuksena on tarjota lapsille ja nuorille monipuolisia mahdollisuuksia harrastaa suunnistusta joko iloisesti liikuntamielessä tai kilpaillen. Vuosittain toteutetaan lasten suunnistuskoulu, jonka kautta saadaan uusia harrastajia myös ympärivuotiseen toimintaan. Nuorille järjestetään taitoharjoituksia ja muuta valmennusta sekä heitä kannustetaan osallistumaan myös kilpailutoimintaan.

Kuntosuunnistus

Rajamäen Rykmentti on järjestänyt kuntorastitoimintaa jo vuosikymmenen ajan. Huhti-lokakuussa järjestetään noin 25 iltarastitapahtumaa, joiden kävijämäärä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta. Vuonna 2016 Nurmijärven iltarasteilla kirjattiin yhteensä huimat noin 7 000 suoritusta. ltarasteille ovat tervetulleita kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet kuntoilijat. Radan voi jokainen kiertää itselleen sopivalla vauhdilla ja halutessaan rasteilla voi pyytää myös opastusta suunnistukseen.

Valmennustoiminta

Seurassa toimivat miesten ja naisten valmennusryhmät sekä nuorten taitoharjoitusryhmä, joihin kuuluu yhteensä noin 35 urheilijaa. Valmennusryhmien tavoitteena on saavuttaa menestystä sekä henkilökohtaisella tasolla että viesteissä. Valmennustoiminta toteutetaan valmennusleireinä, harjoituspäivinä, testijuoksuina, taitoharjoituksina, yhteislenkkeinä ja henkilökohtaisena harjoitteluna.

Kilpailutoiminta

Rajamäen Rykmentti on vuosien mittaan toiminut monien suurten suunnistuskilpailujen järjestäjänä. Vuosina 1981 ja 2010 päästiin kokemaan jotain ainutlaatuista, kun Rykmentti oli mukana järjestämässä Jukolan viestiä. Seura järjestää nykyään joka kevät kaksipäiväiset Uudenmaan Rastipäivät. Vuonna 2016 järjestettiin lisäksi Nuorten Jukola.

Comments are closed