Halikko-viestistä viime vuotta paremmat sijoitukset

Halikko-viestin 4-osuuden rata reittipiirroksineen

Kauden päättävään Angelniemen Ankkurin järjestämään Halikko-viestiin osallistui tällä kertaa 97 kappaletta 15-henkisiä joukkueita. Ruotsin 25-Mannan tasoiseen viestikisaan ei ole Suomessa päästy, vaikka kisan järjestelyt ovat yleisesti ruotsalaista tasoa paremmat. Sää ei nyt aivan suosinut kisaa, sillä koko kisan ajan oli käynnissä vesisade, joka teki kisapaikan kuraiseksi ja maaston erittäin liukkaaksi. Maasto ja radat olivat erinomaiset, tällä kertaa eivät niinkään runsasrastiset, mutta hajontaa oli silti jopa Jukola-tasoisesti, monella osuudella jopa 16 ratavaihtoehtoa.

Rykmentistä oli mukana nyt kaksi joukkuetta ja varajuoksijoitakin olisi ollut vielä puoli joukkuetta. Joitakin poisjääntejä oli, mutta joukkueet olivat kuitenkin tasaiset ja hyvät. Ykkösjoukkue suoritti tasaisesti koko kisan ajan ja oli noin sijan 20 tienoilla, parhaimmillaan oltiin osuuden 4 jälkeen 17. sijalla. Ykkösjoukkue päätyi loppusijaan 21, tämä oli 10 pykälää parempi kuin viime vuonna. Montaa sijaa parempaan ei olisi nyt ollut täydelliselläkään suorituksella mahdollisuutta. Kärjessä 6 parasta joukkuetta olivat kovia ja irtautuivat muista, MS Parma voitti niukasti HS:n. Rykmentin kakkosjoukkue juoksi myös erittäin tasaisesti ja varmasti ja onnistui parantamaan viime vuoden sijaa yhdellä pykälällä sijoitukseen 57. Kaiken kaikkiaan nuoria oli joukkueissa mukana paljon ja heillä oli ennakkoluulotonta ja hyvää menoa. Joitakin virheitä tuli osalle, mutta kokemuksen myötä nekin vähenevät. Veteraanien valttina on toki yleensä se kokemuksen tuoma sujuvampi suunnistus.

Nuoria on siis tulossa ja kun yleisen sarjan taso taas nousee, unohtamatta kovia rutinoituneita veteraanejamme, kymmenen joukkoon tässäkin viestissä mennään taas kevyesti. Kalenterin mukainen Suomen kilpailukausi oli nyt tässä ja lähdetään valmistautumaan ensi kauteen uudella innolla.

 

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *