Kukkasjärvi ja Nieminen hopealle SM-yössä

D60-sarjan kärkikaksikko Anne Pelto-Huikko ja Elina Kukkasjärvi

H70-sarjan kärkikolmikko, Pertti Nieminen 2. Kuva Ari Enroth.

Yösuunnistuksen Suomen Mestaruuksista kilpailtiin Jämsän Himoksella. Maasto oli vaativaa, osin laakeaa, mutta pienipiirteisiäkin alueita sisältävää mäkialueen päällystää maalin sijaitessa laskettelurinteen alla.

Rykmenttiläisiä oli tällä kertaa mukana varsin pieni joukko. Menestystä kuitenkin tuli, sillä D60-sarjassa Elina Kukkasjärvi suunnisti hopealle minuutin sarjan kärkinimelle Anne Pelto-Huikolle jääneenä. Suunnistus oli nousujohteinen loppua kohti. H70-sarjassa Pertti Nieminen juoksi niinikään hopealle reilun minuutin Jouni Savelaiselle jääneenä. Suoritus ei ollut aivan virheetön, joten mestaruuteenkin oli mahdollisuus yli 70 juoksijan joukossa.

Palkintosijalle ylsi H35-sarjan menestyjä Hannu-Pekka Pukema, joka oli tällä kertaa kuudes. H18-sarjassa Ilari Haltia nousi alkumatkan vaikeuksien jälkeen sijalle 11. Naisten pääsarjassa Suvi Heittola juoksi mainiosti ollen 17.

Viimeinen SM-kisa on kolmen viikon päästä juostava SM-erikoispitkä Sipoonkorvessa.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *