Haastattelussa Megan Carter-Davies

Rajamäen Rykmenttiä edustava 21-vuotias Megan Carter-Davies näyttää olevan tekemässä läpimurtokauttaan kohti maailman kärkeä. Walesilainen on muun muassa valittu edustamaan Iso-Britanniaa 30.6.-7.7. käytäviin Viron MM-kilpailuihin. Lisäksi Megan nähdään ensi viikonlopun suunnistuksen maailmancupissa Turussa ja Lohjalla.

Monille rykmenttiläisille Megan on kuitenkin saattanut jäädä hieman tuntemattomaksi, vaikka edustaakin keltamustia jo kolmatta vuotta. Haastattelimme Megania maailmancupin ensimmäisen osakilpailun alla.

Onneksi olkoon Megan! Britannian suunnistusliitto julkaisi viime viikolla MM-kisaryhmän ja sinut valittiin edustamaan Britanniaa. Miltä nyt tuntuu?

– Kiitos, olen todella innoissani MM-paikasta. Olen leireillyt maajoukkueen kanssa tässä keväällä. Meillä on hyvä joukkuehenki ja uskon, että Iso-Britannian maajoukkue on todella vahva tänä vuonna. On mahdollista, että näemme Iso-Britannian värit palkintopallilla MM-kisoissa.

Olet ensimmäistä vuotta naisten pääsarjassa ja olet menestynyt hyvin kevään kilpailuissa. Mistä luulet, että menestyminen johtuu?

-Olen juossut nuorten maajoukkueryhmissä 15-vuotiaasta lähtien, mutta en ole aiemmin menestynyt kansainvälisissä arvokisoissa. En ole hallinnut paineita kovin, joka puolestaan on johtanut isoihin virheisiin arvokisoissa. Viime vuosina ajattelutapani ja paineensietokykyni on parantunut. Pystyn nyt nauttimaan ja rentoutumaan kisoissa aiempaa paremmin.

Menestyit viime vuonna hyvin nuorten MM-kilpailuissa Sveitsissä sekä voitit opiskelijoiden MM-kultaa sprinttiviestissä. Luuletko, että tämä menestys on tuonut sinulle lisää itseluottamusta?

-Ehdottomasti! Oli erittäin mukavaa huomata, että pystyn pärjäämään sprintin ohella myös metsämatkoilla. Opiskelijoiden MM osoitti minulle, että pystyn menestymään myös aikuisten sarjassa.

Menestyksestä huolimatta viime vuotesi ei ollut ihan helpoin. Kerrotko hieman viime vuoden haasteista?

-En tehnyt viime vuodesta itselleni helppoa. Vuoden 2016 alussa mursin jalkani kiipeilyonnettomuudessa. Vamma kohdistui polveeni ja se vaati leikkauksen. En pystynyt juoksemaan koko talvena ja pääsin juoksuharjoittelun makuun vasta huhtikuun lopulla. Onneksi sain kuntoni nopeasti sellaiselle tasolle, että pystyin kilpailemaan nuorten MM-kisoissa heinäkuun alussa.

Edustat nyt kolmatta vuotta Rajamäen Rykmenttiä. Mikä sai sinut edustamaan nurmijärveläistä suunnistusseuraa?

-Sander Vaher opiskeli Swanseassa, jossa poikaystäväni Ben Mitchell asui. Olimme molemmat kiinnostuneita juoksemaan Jukolan viestissä ja edustamaan pohjoismaista seuraa. Sander suositteli tietenkin Rajamäen Rykmenttiä ja me mielellämme liityimme seuraan. Sen jälkeen olemme juosseet Jukolan kaksi kertaa ja kerran 10mila -viestin.

Kävit keväällä jo harjoittelemassa Suomessa tulevaa maailmancupia varten. Mitä mieltä olet suomalaisista maastoista?

-Mielestäni suomalaiset maastot ovat mahtavia. Suomessa maastot voivat olla ajoittain todella haastavia. Parasta kuitenkin on juosta miellyttävässä avokalliomaastossa auringon paistaessa. Suomi on mielestäni paras paikka suunnistaa.

Mitä odotat tulevalta maailmancupin kisalta?

-En ole asettanut itselleni tulospaineita, koska tämä on vasta ensimmäinen vuoteni naisten pääsarjassa. Olen vain innoissani, että saan kisailla Suomessa maailmancupissa. Odotan innolla erityisesti Tytyrin kaivoksen Ultrasprint -kilpailua.

Minulla on kuukausi aikaa harjoitella MM-kilpailuja varten, jonka aikana tulen osallistumaan Venlojen viestiin kesäkuun puolivälissä. MM-kisojen jälkeen, hengähdän muutaman viikon kotona, ennen kuin suuntaan World Games -kisoihin Puolaan.

Haluatko lähettää terveisiä seuratovereillesi?

-Terveiset lempi- keltamustille tytöille ja pojille. Nähdään viimeistään Joensuussa!

 

Maailmancupin ensimmäisen kierroksen ohjelma:

Keskiviikko 24.5. Sprinttiviesti Turku
Torstai 25.5. Sprintti, henkilökohtainen Lohja
Lauantai 27.5. Keskimatka Lohja
Sunnuntai 28.5. Pitkämatka Lohja
Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *