Uudenmaan alueen oravapolkukilpailu juostiin tänä vuonna Vihdissä. Rasti-Vihdin järjestämä kilpailu päästiin pitämään upean aurinkoisessa ja lämpimässä elokuun illassa 18.8.
Mukana oli yli 300 nuorta suunnistajaa. Rykmenttiläisiä oli mukaan ilmoittautunut kaikkiaan 29, joista ilahduttavan moni oli vasta tänä kesänä suunnistusharrastuksen aloittaneita tai aktiivisesti kilpailemisen aloittaneita nuoria.
Kilpailujen tulokset olivat hienoa katsottavaa. Kaikki osallistuneet tekivät ehjät suoritukset ja rastit löytyivät hyvin. Lisähaastetta vanhempien ikäluokkien sarjoissa toivat isot nokkospuskat, jotka osoittautuivat kuitenkin vain hidasteiksi eivätkä esteiksi.
Palkintosijoille poikien sarjoissa tulivat H8RR-sarjan voittanut Anton Kemppi ja H14-sarjassa kolmanneksi sijoittunut Ilari Haltia. Tyttöjen puolella Silva Kemppi ja Elisa Mänty ottivat kaksoisvoiton D10RR-sarjassa, D14-sarjassa Ida Haapala suunnisti voittoon Melina Lahdenperän ollessa kolmas ja D16-sarjassa toiseksi sijoittui Pinja Koskinen.
Kilpailujen kaikki tulokset ja väliajat löytyvät kilpailusivuilta: rasti-vihti.sporttisaitti.com/kilpailut/aok-2015/