Hyvä rykmenttiläinen!
Suunnistusvuoden 2011 paperinen Ärräpää oli viimeinen laatuaan. Nykyään Rykmentti pyrkii tavoittamaan jäsenensä ennenkaikkea sähköisten viestinten, internetin ja sähköpostin välityksellä. Tekeillä on muun muassa koko jäsenistön kattava sähköpostilista, joka tulee helpottamaan ja nopeuttamaan seuran sisäistä viestintää sekä tekee siitä toivottavasti aiempaa avoimempaa. Myös jäsentiedote julkaistaan vastaisuudessa Rykmentin nettisivuilla.
Vuosi 2012 on Rykmentille seuratoiminnan kehittämisen vuosi. Olemme mukana Suunnistusliiton 11-15 -vuotiaiden suunnistuksen kehittämiseen tähtäävässä hankkeessa ja mallia nuorisotoiminnan parantamiseen haetaan aktiivisesti siinä erityisen hyvin onnistuneilta seuroilta. Ulkopuolista tukea tärkeämpää on kuitenkin seuran sisäinen toiminta ja yhteisöllisyys – se, että yhdessä teemme parhaamme, jotta Rajamäen Rykmentti olisi myös tulevaisuudessa yksi maamme parhaista suunnistusseuroista. Nuorisotoiminnan lisäksi haluamme kehittää ja uudistaa myös seuraorganisaatiotamme kartoittamalla ja täyttämällä siitä nykyään puuttuvia avaintehtäviä. Tähänkin tarvitaan nimetyn työryhmän lisäksi kunnianhimoisia, seuran tulevaisuudesta kiinnostuneita, vapaaehtoisia rykmenttiläisiä.
Vaikka suunnistus ei vielä olekaan olympialaji, voimme silti pyrkiä viemään omia urheilu-unelmiamme (liittyivät ne sitten itsemme, seuramme tai koko lajin kehittämiseen) aina vain nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin – citius, altius, fortius!
Nurmijärven Iltarastit 2012
1. 7.4. Alhonniittu, maja RR,TR Tie 1311, Nurmijärvi-Rajamäki
2. 24.4. Metsäkylä, koulu RR,TR Tie 130, Metsäkylän risteys
3. 2.5.(ke!) Suomies, etelä? RR,TR Tie 45, Nukari
4. 8.5. Vaaksi, itä RR,TR Tie Rajamäki-Röykkä
5. 15.5. Isoniittu, sprintti RR,TR Tie 132, Klaukkala
6. 22.5. Pitkämäki Tie 1321, Nurmijärvi-Perttula
7. 29.5. Röykkä, hiekkakuoppa RR,TR Tie 132, Röykkä
8. 5.6. Partionummi, RaKe:n maja RR,TR Tie Rajamäki-Röykkä, Rajamäen risteys
9. 12.6. Nummenpää-Röykkä, tie RR,TR Tie 132, Röykkä
10. 19.6. Käpylännummi(+pyörä) Tie 1311, Rajamäki
11. 26.6. Paraatinkallio, itä RR,TR Tie 1311, Nurmijärvi-Siippoontie, Vt3:n yli itään n. 2km
12. 31.7. Kytäjä, Kuivuri Tie 1361, Hyvinkää-Läyliäinen
13. 7.8. Märkiö-Kalkkivuori Tie 25, Hanko-Hyvinkää, Rajamäen risteys
14. 14.8. Perttula RR,TR Tie 132, Perttula
15. 21.8. Pietarinmäki Tie 132, Klaukkala, Myllytien risteys
16. 28.8. Metsäkylä, koulu RR,TR Tie 130, Metsäkylän risteys
17. 4.9. Paraatinkallio, etelä RR,TR Tie 1311, Nurmijärvi-Siippoontie, Vt3:n yli itään n. 500m
18. 11.9. Alhonniittu, itä RR,TR Tie 1321, Nurmijärvi-Nukari, Keikkumäentien risteys
19. 18.9. Nukari RR,TR Tie 45, Nukari
20. 25.9. Astrakan-Löytlammi Tie 25, Hanko-Hyvinkää, Rajamäen risteys
21. 2.10. Metsäkylä-Mäntysalo Tie 130, Metsäkylän risteys
22. 9.10. Röykkä, hiekkakuoppa Tie 132, Röykkä
23. 16.10. Partionummi, SRK Tie Rajamäki-Röykkä, Rajamäen risteys
24. 23.10. Käpylännummi, hautausmaa RR,TR Tie 1311, Rajamäki
25. 30.10. Palojoki, koulu Tie 139, Koulunkulmantien risteys
Lasten suunnistuskoulu eli Hippotiimi 2012
Rajamäen Rykmentin suunnistuskoulu Hippotiimi on tarkoitettu kaikille 6-15-vuotiaille suunnistuksesta kiinnostuneille nuorille. Hippotiimin harjoituksissa vasta-alkaja oppii suunnistuksen perusteet eli liikkumaan turvallisesti metsässä kartan avulla. Jo aiemmin suunnistaneille on kullekin tasonsa mukaista opetusta ja harjoituksia suunnistustaidon edelleen kehittämiseksi.
Kilpailemisesta pitäville lapsille suunnistuskoulu luo valmiuden osallistua suunnistuskilpailuihin. Aivan yhtä tervetulleita ovat lapset, jotka eivät halua kilpailla, vaan oppia liikkumaan metsässä retkeilläkseen, marjastaakseen tai ihan muuten vain.
Suunnistuskouluun ilmoittautuminen
Suunnistuskoulun kevätkausi käynnistyy torstaina 12. huhtikuuta ilmoittautumis- ja infotilaisuudella Isoniitun koululla Klaukkalassa. Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan sähköpostitse osoitteessa laajaniemi(at)elisanet.fi.
Suunnistuskoulun ohjelma
Suunnistuskoulun kevätkausi käynnistyy torstaina 12. huhtikuuta. Ensimmäiset kaksi kertaa pidetään Isoniitun koululla Klaukkalassa.
Suunnistuskoulun tapahtumat ovat ohjattuja tilaisuuksia, jotka alkavat kello 18.00 (poikkeuksena avauskerta, joka alkaa jo kello 17.30) ja kestävät noin kello 19.30 asti. Ohjelmaan kuuluvilla iltarasteilla harjoittelemaan pääsee 17-19 välisenä aikana. Iltarasteilla ohjaajat ovat opastamassa karttojen jaossa (Rykmentin vaunu) ja lähdössä.
Mikäli ohjelmaan tulee muutoksia, niistä ilmoitetaan ensisijaisesti sähköpostilla. Muuttunut tieto päivitetään myös Rykmentin internetsivujen etusivulla näkyvään kalenteriin sekä ilmoitustaululle (Yleistä-otsakkeen alta).
Kevään 2012 ohjelma
12.4. Isoniittu, koulu
19.4. Isoniittu, koulu
26.4. Nummenpää, urheilukenttä
3.5. Pinninnummi, Rajamäki
10.5. Kiljavan sairaala, parkkipaikka
24.5. Palojoen koulu
31.5. Kehityksen maja, Kiljava
13.-14.6. telttaleiri, Mäntsälä
Lisäksi ohjelmaan kuuluvat Rykmentin iltarastit tiistaisin omatoimisina harjoituksina.
Suunnistuskoulun varusteista
Suunnistuskoulun harjoitusvarusteeksi riittää kelin mukainen ulkoliikuntavaatetus ja lenkkarit tai suunnistustossut. Harjoituksen alussa kokoonnutaan yhteen, jonka jälkeen jakaannutaan ryhmiin. Suunnistuskoululaisen on muistettava ilmoittautua oman ryhmänsä ohjaajalle harjoituksen jälkeen ennen kotiin lähtöä!
Hippotiimin ryhmät
Kurret
6-9-vuotiaille aloittelijoille
Opetuksen pääpaino: leikinomainen tutustuminen maastoon, karttamerkit, sijainti kartalla, rastireittiin tutustuminen. Toivomme oman aikuisen mukana oloa.
Ketut
7-10-vuotiaille 1-2 kesää mukana olleille
Opetuksen pääpaino: karttamerkkien kertaus, kartanluku ja sijainti kartalla, käyrien hahmottaminen, rastireittisuunnistus.
Sudet
9-13-vuotiaille aloittelijoille tai 1-2 kesää mukana olleille
Opetuksen pääpaino: karttamerkit, sijainti kartalla, rastireitti- ja tukireittisuunnistus
Hirvet
10-13-vuotiaille yli 2 kesää mukana olleille ja kilpailukokemusta omaaville
Opetuksen pääpaino: Kartanluvun kehittäminen, tukireitin ja tavallisen suunnistuksen harjoittelu. Harjoitukset sopivat myös tavallisen suunnistuksen osaaville taitoharjoituksiksi.
Tervetuloa rasteille!
Lisätietoja: Anne Laajaniemi, p. 050 3538 658 tai laajaniemi(at)elisanet.fi
Aikuisten suunnistuskoulu 2012
Rajamäen Rykmentti järjestää alkavalla kaudella suunnistuskoulun myös aikuisille. Mukaan voivat tulla niin aloittelijat kuin unohtuneita taitojaan verestävät konkarit. Aikuisten suunnistuskoulu aloittaa kevätkauden yhdessä Hippotiimin kanssa torstaina 12.4. Isoniitun koululla Klaukkalassa. Toukokuussa siirrytään harjoittelemaan iltarastien yhteyteen.
Ohjelma
12.4. Isoniitun koulu, Klaukkala, klo 18
19.4. Isoniitun koulu, Klaukkala, klo 18
26.4. Nummenpää, urheilukenttä, klo 18
Toukokuussa kolme ohjattua harjoitusta iltarasteilla. Harjoituskertojen päivät sovitaan ryhmän kanssa erikseen. Tämän lisäksi suunnistuskoululainen saa vapaasti osallistua kaikille Rykmentin iltarasteille.
Kouluttaja ja ilmoittautumiset
Aikuisten suunnistuskoulun vastuuohjaajana toimii Päivi Niemi.
Lisätiedot ja ennakkoilmoittautumiset
paiviniemi@netti.fi
Maksu
Aikuisten suunnistuskoulu maksaa 80 euroa. Maksu kattaa:
-suunnistuskoulun ohjauksen
-seuran jäsenyyden (perusjäsenmaksu) ja
-osallistumismaksut Rajamäen Rykmentin iltarasteille koko kesän
Maksu maksetaan Rajamäen Rykmentin tilille Keski-Uudenmaan OP 530051-42804, viestit-osioon teksti: ”Aikuisten suunnistuskoulu ja nimesi”.
RR-johtokunta ja vastuuhenkilöt 2012
Puheenjohtaja: ISMO TURUNEN
Muurikinkuja 4, 01900 Nurmijärvi
09 2509348 (koti)
040 7342509
turunen@pp1.inet.fi
Sihteeri:
REIJO KROOK
Lehtokuja 8 01810 Luhtajoki
050 5655354
reijo.krook@gmail.com
Kilpailuvaliokunta:
PETRI AALTIO
Rinnetie 16, 01800 Klaukkala
040 5004051
petri@aaltio.com
Kuntovaliokunta:
JARMO HYVÖNEN
Koulunkulmantie 166 01940 Palojoki
040 5629395
jarmo.hyvonen@kolumbus.fi
Nuorisovaliokunta:
AKI LEINO
aki.leino@kolumbus.fi
Talousvaliokunta, Karttavastaava, Kilpailuihin ilmoittaja:
ARI ENROTH
Metsomäentie 14, 01260 VANTAA
09 8754080 (koti)
020 7472446 (työ)
040 7009131
ari.enroth@proagria.fi
Tiedotusvaliokunta:
SANNA MINKKINEN
sanna.helmiina@dnainternet.net
Valmennusvaliokunta:
MARKO HEISKANEN
0504908452
marko.heiskanen@netti.fi
Koulutusvaliokunta:
RIITTA KARPPINEN
050 365 7183
riitta.karppinen@edu.kauniainen.fi
Jäsenrekisteri:
ILKKA OJAPALO
Lääkärintie 5 G 01900 Nurmijärvi
050 5409357
ojapalot@dlc.f
Jäsenmaksu 2012
Rajamäen Rykmentti tarjoaa jäsenilleen tänä vuonna mm. seuraavia etuja:
– seura maksaa seuranmestaruuskilpailuiden ja viestien osanottomaksut kaikissa sarjoissa sekä henkilökohtaisten Suomenmestaruuskilpailuiden ja aluemestaruuskilpailuiden osanottomaksut sarjoissa H21 ja D21 ja nuoremmat sekä alle 16-vuotiaiden osanottomaksuja muiden henkilökohtaisten kilpailuiden osalta enintään 30 euroa/kilpailija.
– lisäksi seura maksaa sarjoissa H35 ja D35 ja vanhemmat henkilökohtaisten Suomenmestaruuskilpailuiden osanottomaksut siltä osin kuin kilpailija sijoittuu kyseisessä SM-kilpailussa sijoille 1 – 6.
– kilpailuilmoittautumispalvelu Suunnistusliiton Irma-palvelun kautta ja osanottomaksujen maksamisen kilpailuiden järjestäjille ja laskuttamisen ilmoittautuneilta jälkikäteen niiden kilpailuiden osalta, joiden osanottomaksut ovat omakustanteisia (ilmoittautumisia ja osanottomaksuasioita hoitaa Ari Enroth, sähköposti: ari.enroth@proagria.fi, puh. 040 7009131).
– osallistuminen Nurmijärven iltarasteille ilman osanottomaksua
– mahdollisuus ostaa seuran kautta edullisesti seura-asusteita
– edullisia suunnistusleirejä ja kilpailumatkoja
– lapsilla jäsenmaksun suuruinen alennus seuran suunnistuskoulumaksusta
– internet-sivut (www.rajamaenrykmentti.fi)
Vuoden 2012 jäsenmaksut:
– kilpailevat yli 16-vuotiaat jäsenet 60 euroa
– kilpailevat alle 16-vuotiaat jäsenet 30 euroa
– muut yli 16-vuotiaat jäsenet 40 euroa
– muut alle 16-vuotiaat jäsenet 20 euroa
– perhejäsenmaksu (sis. vanhemmat ja kaikki alle 20-v. lapset) 130 euroa
– kannattajajäsenmaksu yhteisöiltä 100 euroa
– kannattajajäsenmaksu yksityisiltä henkilöiltä 40 euroa
– kunniajäsenet (= 65-vuotiaat ja vanhemmat) 0 euroa
Jos maksat vain oman jäsenmaksusi, käytä viitenumeroa 51004. Jos maksat samalla muidenkin henkilöiden jäsenmaksuja, älä käytä viitenumeroa, vaan merkitse maksun viestitietoihin jäsenmaksu 2012 ja niiden henkilöiden nimet, joiden jäsenmaksut maksat samalla kerralla.
Jos olet/olette uusia jäseniä tai osoitetiedot ovat muuttuneet, lähetä jäsenten nimet, sähköpostiosoitteet, postiosoitteet ja syntymäajat jäsenrekisterin hoitajalle Ilkka Ojapalolle, Lääkärintie 5 G, 01900 Nurmijärvi, sähköposti: ojapalot@dlc.fi, puh. 050 5409357. Näin varmistat yhteystietojen siirtymisen jäsenrekisteriin ja seurapostin saamisen.
Maksutiedot
Saaja: Rajamäen Rykmentti ry, 05200 Rajamäki
Saajan tilinumero: Keski-Uudenmaan Osuuspankki, 530051-42804, FI44 5300 5140 0028 04
Viitenumero: 51004
Eräpäivä: 10.4.2012