Sprintistä ei menestystä

Suunnistuksen MM-kisat Tsekin Olomoucissa avannut sprintti ei tuottanut ilonaiheita rykmenttiläisille. Viime vuoden hopeamitalisti Matthias Merz teki virheen finaalin ykkösvälillä ja menetti mahdollisuutensa kärkisijoihin. Lopputuloksissa Matthias oli 23. 1.21 voittaja Andrey Krhamoville jääneenä.

Tuomas Tervolle päivä oli vielä synkempi. Ensimmäisissä MM-kisoissaan juossut Tuomas ei saanut riittävää vauhtia päälle karsinnassa ja tippui finaalista. Tuomas oli erässään 18. kun 15 parasta pääsi finaaliin. 15 sija jäi kahdeksan sekunnin päähän.

MM-kisat jatkuvat tiistaina pitkän matkan karsinnalla.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *