Vierumäki II

Kevään toinen Vierumäen leiri lähti käyntiin vedoilla. Tarkoituksena oli juosta 6 kertaa tonni kiihtyvästi, kuitenkin vain vk-alueella juosten. Eli kovemmat vauhdit jätettiin suosiolla väliin, toisaalta Tapsa taisi taas pysäyttää kellon 2.50 tietämille. Perjantai illan vetoharjoitus ei kuitenkaan sujunut mutkattomasti. Mutkia toi matkaan niin jänis kuin nuorten jääkiekkomaajoukkue. Ei ihme että vauhti tuntui niin leppoiselta kun jänis olikin alussa 10 sekuntia hitaampi kuin oli tarkoitus. Parin vedon jälkeen virhe korjattiin ja homma jatkui. Miten se maajoukkue sitten vetoihin liittyy? Sanotaanko että harvoin on joukkuelajien edustajilta löytynyt vastaavaa mielenkiintoa juoksuharjoitteiden seuraamiseen. Löytyisikö syy Thaimaan auringon tuomasta rusketuksesta vai mistä?

Harjoituksen jälkeen ilta sujuikin rattoisasti majoittuen ja saunoen. Taisi jossain vaiheessa iltaa Hansonin veljekset kajauttaa parvelta Mmm-bop biisinkin.

Lauantai aamuun herättiin pienen pakkasen vallitessa ulkona. Oli siis mainio keli hiihtämiseen ainakin lämpötilan osalta. Lunta olisi saanut olla hitusen enemmän jäisellä ladulla. Aamupuuron jälkeen valtaosa leiriläisistä suuntasi ladulle. Trendinä taisi olla pitkä ja rauhallinen hiihto. Muiden hakiessa määrää ladulta eräät keskittyivät laatuun, sen käsityksen ainakin sai Tapsan puheista päätellen.

Aamun harjoituksen jälkeen olikin aika suunnata katseet kohti iltapäivän pariviesti-harjoitusta. Olihan harjoituksesta jo perjantai iltana keskusteltu(lue: uhottu) ja aamulla ladulla käyty erilaisia taktiikoita läpi parien kesken. Aika kului hitaasti harjoitusta odotellen ja televisiota katsellen.

Kaikki tapahtuu kuitenkin aikanaan, eli kello löi neljä ja pariviesti saatiin käyntiin. Pariviesti käytiin neljänä osuutena, jokaiselle suunnistajalle siunaantui siis kaksi osuutta. Lähtö suoritettiin aikatasoitusten muovaamana takaa-ajolähtönä. Ensinmäisen lenkin naiset suorittivat mallikkaasti, miesten sortuessa virheisiin.

kuva

Kimmo kiskoo ekan osuuden viimeistä nousua, Paasis seuraa

Toisella osuudella miehet jatkoivat siitä mihin ykkös-osuuden miehet jäivät, eli virhettä tuli. Kolmannelle osuudelle lähdettäessä naiset pääsivät kärjessä matkaan. Osuudella Pyryn vetämä miesten letka sai kokea ns. kylmät rappusissa, kun Saara melkeinpä kasvatti eroa takana tulijoihin. Ankkuri-osuudelle päästiin tasaisessa tilanteessa, kolme joukkuetta oli kasassa ja yksi aivan isku etäisyydellä.

kuva

Kimmo ja Pyry kolmannen osuuden puolivälissä, takapeilessä jälleen Paasis

Ankkuri-osuuden vahvimmat olivat tällä kertaa Matti joka ratkaisi viestin Pyryn ja hänen edukseen, sekä Aapo L. joka ajoi kärkiryhmän puolella minuutilla kiinni. Harjoitus oli todella hyvä, ja täytyy todeta että kyllä hangessa juostessa huomasi että jotain on tullut tehtyä viime aikoina.

kuva

Matti on aloittanut alistuksen ankkuriosuudella, Vili ja Tapio joutuvat taipumaan

Illalla olikin sitten aikaa tutkailla suunnistusvaatteiden mallikappaleita, sekä onnistuneiden kilpailusuoritusten analysointiin. Keskusteluista ja ryhmätöistä irtosi hyviä asioita jokaiselle sulateltavaksi. Palaverin jälkeen jäi aikaa todistaa Teräsbetonin valintaa Euroviisuihin ennen nukkumaan menoa.

Sunnuntaina oli ohjelmassa pitkää hiihtoa Vierumäki-Heinola akselilla kuten lauantainakin sekä kotimatka. Aamulla lämpömittari oli pakkasen puolella ja yöllä oli tullut uutta lunta kuin tilauksesta peittämään jäisiä kohtia ladulla. Pitkän hiihdon jälkeen vielä yhteinen lounas ja suunta kohti pääkaupunkiseutua. Kotimatkalla tuli todistettua Suomen lukeutuminen rallikansaksi samalla kuin ajatukset pyörivät jo Göteborgin leirin ympärillä.

Antti

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *