Rajamäen Rykmentin 70-vuotisjuhlat

Rajamäen Rykmentin perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta ja suunnistuskauden käännyttyä loppupuolelle oli aika juhlia. Kuntolan saliin kokoontui parisen sataa vierasta tapaamaan tuttuja ja juhlimaan suunnistuksellisessa seurassa. Paikalla oli seuran jäsenten lisäksi myös onnittelemaan saapuneita yhteistyökumppaneita ja naapuriseurojen edustajia.

kuva

Anneli ja Riitta Hämäläinen onnittelevat 70-vuotiaan seuran johtokuntaa

Juhlaohjelman ohessa vierailla oli mahdollisuus ihailla Eila ja Veikko Korven metsäisellä teemalla koristelemaa juhlatilaa ja nauttia Aino Tuomisen tehokkaan keittiökaartin järjestämistä kakkukahveista. Lisäksi oli mahdollisuus tutustua Rykmentin vuosien varrella saavuttamiin moniin palkintoihin sekä Juhani Laakson ainutkertaisen mittavaan leikekirjakokoelmaan. Monen juhlavieraan kasvu suunnistuksen parissa ja saavutukset uralla oli luettavissa leikekirjojen sivuilta.

kuva

Seuran yksi menestyneimmistä suunnistajista Antti Savela kertoo kuulumisiaan

Viime vuosien tapahtumia saattoi seurata Pertti Lähdekorven ja Eetu Summasen kuvashown kautta. Urheilumuseosta lainatut suunnistusvälineet herättivät nostalgiaa vanhemmassa suunnistuskaartissa ja ihmetystä nuoremmissa suunnistajissa. Seuran vuosien varrella teettämät kartat olivat esillä juhlasalin seinustalla ja niitä olikin kehystettynä kunnioitettava rivi.

Juhlaohjelman juontajina toimivat Meri Vihavainen ja Kimmo Vilska. Ohjelman aloittivat seuran nuorimmat Hippo-koululaiset , joiden esityksessä suunnistajien sijasta metsässä juoksentelivatkin paikasta toiseen rastit. Seuran puheenjohtaja Ismo Turunen toivotti juhlaväen tervetulleeksi puheellaan, jossa hän hauskojen esimerkkien kautta kertasi sekä seuran menneitä vuosikymmeniä että omaa suunnistushistoriaansa. Kunnan tervehdyksen esittänyt kunnanjohtaja Kimmo Behm kiitti suunnistusta perhekeskeisyydestä ja monipuolisuudesta.

Juhlapuheen piti Suomen Suunnistusliiton kunniapuheenjohtaja Osmo Niemelä, joka puheessaan kuvasi koko Nurmijärven pitäjän merkittävää asemaa liikuntaelämässä vuosien varrella. Osmo Niemelä myös toi SSL:n tervehdyksen seuralle yhdessä toimitusjohtaja Mikko Salosen kanssa. Lisäksi he jakoivat SSL:n ansiomerkin pitkäaikaisesta työstä suunnistuksen hyväksi Ari Enrothille ja tunnustusmerkit seuratyöstä Marja Virtaselle ja Risto Koskelle.

Juhlan kulttuurianti oli teemaan sopien Aleksis Kivi- ja luontoaiheista. Juha Poikela esitti Kiven tekstejä sekä laulaen että lausuen ja huilisti Taina Lindholm ja kitaristi Janne Lehtinen esittivät Heino Kasken huilusonaatin, joka on sävelletty seuran perustamisvuonna 1937.

Lopuksi jaettiin seuran omia ansiomerkkejä sekä urheilussa viimeisen 10-vuotiskauden aikana menestyneille että seuratyössä mukana olleille.

kuva

Palkitut urheilijat

Vuoden 2007 seuran parhaat urheilijat palkittiin ja lopuksi jaettiin vielä ennätysmäärä valmennusapurahoja kuluneena vuonna menestyneille urheilijoille. Myös ahkerat iltarastikävijät saivat perinteiset palkintonsa.

Juhlassa palkitut

Eeva Maisi

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *