
Nuorten Jukolan ennakkoveikkailuissa Rajamäen Rykmentin joukkue povattiin kymmenen kärkeen, mutta ihan palkintosijoille asti ei ehkä kukaan uskaltanut Rykmenttiä veikata. Kolmas sija Paimiossa juostussa Nuorten Jukolassa on kautta aikain Rykmentin kolmanneksi paras parin voiton jälkeen.
” Vili vaan oli tänään niin kova”, kommentoi kiinnijuostun joukkueen ankkuri. Ja niin se taisi olla. Rykmentin ankkurin Vili Niemen upea juoksu parhaalla osuusajalla ratkaisi lopulta mitalisijan kokonaisuudessaan hyvin suunnistaneelle joukkueelle, jossa juoksivat Eetu Summanen, Lauri Lehtinen , Marika Suominen, Aapo Aaltio, Sanna Minkkinen, Hanna Raitanen ja Vili Niemi.
Viesti lähti käyntiin vähän kangerrellen, kun Eetu Summanen hyvän alun jälkeen erehtyi lopussa väärälle hajonnalle ja koukkua tuli pari minuuttia. Vaihtosija 55 ja eroa kärkeen 2.16. ” Polkuja oli paljon ja niissä sekosi helposti. Lisäksi mäet olivat yllättävän matalia.”
Toisella osuudella Lauri Lehtinen onnistui nappijuoksulla nostamaan joukkueen sijoituksen kahdeksanneksi ja ero kärkeen kutistui 1.24. ” Ei se niin helppo maasto ollut kuin etukäteen ajattelin. Kakkoselle mennessä olin ajanut suurimman osan edellä menevistä kiinni ja sen jälkeen sai suunnistaa aika rauhassa . ”
Seuraavalla osuudella Marika Suominen nosti tasaisen varmalla suorituksella joukkueen sijoituksen kuudenneksi, ero kärkeen 1.35. ” Menin koko ajan vähän varmistellen ettei tule pummeja. Eikä sitten tullutkaan kuin yhdelle rastille pikku koukku.”
Aapo Aaltio lähti viemään viestiä hyvissä asemissa ja lähes yhtä hyvä oli tilanne neljännen osuuden jälkeenkin. Ihan tyytyväinen ei Aapo suoritukseensa ollut , vaan kertoi että 3. viimeiselle notkorastille tultaessa Koo-Vee oli melkein kiinni ajettu, mutta sitten lipun löytyminen vei sen verran aikaa, että Koo-Vee pääsi uudelleen karkuun. Sijoitus vaihdossa 7. ja eroa kärkeen 2.11.
Myös muut Rykmentin joukkueet aloittivat vahvasti. Kakkosjoukkueen Aki Hämäläinen, Miika Suominen, Maaret Turunen ja Akseli Leino olivat pitäneet joukkueen hienosti lähellä kymmenen kärkeä. ” Hitto kun ne isot meni niin kovaa” totesi vasta 12-vuotias Akseli maalissa hienon juoksunsa jälkeen.
Viidennen osuuden juoksija Sanna Minkkisen suunnistus sujui ilman pummeja. ” Aika yksin siellä sai mennä, Koo-Veen tytön aina joskus näin.” Sijoitus vaihdossa kuudes, ero kärkeen 2.56.
Nuorten Jukolan vanhimmat osallistujat ovat 18-sarjalaisia ja tyttöjen osuudelle Rykmentiltä lähti Hanna Raitanen. ” Suunnistus oli koko ajan vähän epävarmaa ja pientä koukkua tuli. Loppu oli fyysisesti rankka ja vauhti alkoi hyytyä. ” Sijoitus vaihdossa 10. ja eroa kärkeen 5.33 ankkurille kiinnikurottavaksi.
Viimeistä Nuorten Jukolan ankkuriosuuttaan juossut Vili oli päättänyt tänään jättää hermoilut muille ja juosta puhtaan juoksun. Tässä hän onnistui ja juoksi upeasti osuutensa kärkiajan.
Joukkue kerrallaan tuli kiinniajetuksi. ”Lopun tiheikössä otin MSParman ankkurin kanssa eri reitinvalinnan, jolloin hän ei enää nähnyt minua ja pääsin karkuun. Pummeja ei tullut paitsi hyppyrimäen luona jouduin vähän kiertämään. ” Maaliin ennättivät ennen Rykmenttiä OK Täby Ruotsista ja Kangasala SK. Eroa kärkeen jäi vajaat neljä minuuttia.
Rykmentti2 sijalla 47, Rykmentti3 sijalla 69 ja Rykmentti4 sijalla 148.
EevaM