ylläs 2003

etusivu :: jutut :: ylläs 2003

keskiviikon ylipitkä hiihtovaellus

Valmistelut

Perinteistä hiihtoleirin ohjelmaa noudattaen oli tänäkin vuonna leirin ohjelmassa pitkä vaellus. Ensimmäisen illan infotilaisuudessa lauantaina päätettiin vaelluspäiväksi keskiviikko. Vaelluspäivä keskellä viikkoa toimi hyvin, sillä ensimmäisten päivien aikana ehti hioa edes jonkinlaiselle tolalle ruostuneen hiihtotekniikan eikä ensimmäisten päivien hiihtelyt vielä olleet täysin väsyttäneet menoa.

Viimeiset tarkentavat infot Ekin suunnittelemasta tulevasta vaellusreitistä laitettiin vielä illalla tekstarilla kännyköihin, joiden haltijoiden odotettiin lähtevän keskiviikkoaamun hämärissä vaellukselle mukaan.

Vaelluksen tekninen kuvaus kiteytyi seuraavaksi: lähtö 9:30, luistelusukset, nousu pyhätunturin huipulle pohjoisesta-pyhäjärvi- Karhukota-Latvamaja- Ylläsjärvi-Äkäslompölo, kesto 7 tuntia, matka 64km.

Sääennuste oli luvannut vaelluspäiväksi pakkaskeliä ja kun lumi oli muodostunut karhean kovaksi edellispäivän vesikelin jäljiltä päättelimme, että pitovoiteiden pysymisen kanssa tulee ongelmia ja niinpä luistelusuksilla liikkeelle.

Lähtö

Keskiviikkoaamun hämärässä tasan 9:30 totesin, että paikalla olivat Eki O. (vaelluksen johtaja, veteraani), Tuoppi (yleinen), Aapot L.(yleinen) ja S.(juniori) , Måre B. (yleinen/TuMe), jonka puhuimme mukaan tavatessamme edellisenä päivänä ladulla sekä minä Ilkka O. (veteraani). Katsellessani joukkoa ajattelin, että se kuuluisa heikoimman lenkin osa taisi osua nyt tähän päähän. Mutta ei se mitään, ilmasta ainakin näytti tulevan kirkas taivaanrannan sarastaessa auringonnousun ensi kajossa. Pakkaslukema mittarissa –12 astetta.

Siteet kiinni monoihin, sykemittarit käyntiin ja ensimmäiset tasatyönnöt Äkäslompolon jäälle ja siitä iloisesti luistellen myötätuulessa kohti pohjoista Ekin vetäessä tyylikkäällä wassulla. Jäältä reitti nousi latupohjalle, jossa lumen vähyyden vuoksi oli vain kelkalla jaettua uraa. Reittimme seuraili ensimmäiset kahdeksan kilometriä Äkäsjoen vartta yli kukaslompolon luistavan jään missä vauhtia ei turhaan jarruteltu vaikka vaelluksella oltiinkin. Latupohjan loitotessa jokivarresta alkoi reitti nousta loivasti. Ensimmäinen latujen risteyspaikka ja siinä myös ensimmäisen juomatauon paikka. Takana ensimmäinen kymppi. Aamu oli valjennut.

Tauolta matkaan Eki jälleen keulille aukoen pitkillä luikkapotkuilla uraa uuteen kymmensenttiseen hankeen. Kilometrin tiukka veto seuraavaan risteykseen ja siinä uusi mies keulille latua aukomaan. Onneksi vauhti putosi samalla veteraanillekin sopivaksi. Ura kulki aluksi jängällä, josta alkoi nousu Iso Kukasvaaran ja Pyhätunturin väliseen satulaan. Nousua 120metriä. Maisema ympärillä parasta lappilaista tunturinrinnettä notkoineen ja kaatuneine keloineen. Kyllä kelpaa lykkiä.

Tunturiin

Kämpillä olimme todenneet kartasta, että pyhätunturin pohjoisrinne on täynnä rakkakivikkoa ja huipulle tulee kiertää hieman koillisesta koukaten. Tällä lumivahvuudella suora nousu kivikon yli olisi suksille kohtalokasta. Kiveä osui ihan riittävästi valitsemallamme nousu- ja laskureitillemme, minkä jokainen totesi reissun jälkeen suksenpohjiin vilkaistuaan.

Satulan korkeimman kohdan jälkeen Ekin perässä tiukka ysikymppinen käännös latu-uralta kohti huippua. Pehmeää lunta yllättävän paljon. Meno muuttuu tarpomiseksi. Haarakäynnillä yhden kurun yli ylös rinnettä. Puut harvenevat ja hanki muuttuu melkein kantavaksi. Poroja näkyy pienen tokan verran edessä ylhäällä puuttomalla tunturilla. Pyhätunturin laki on loiva ja kestää tovin, kunnes korkein lakin saavutetaan. Tuoppi kuittaa ekana huipun. On se niin kilpailullinen. Huipulla tuulee. Måre toteaa rannetietokoneestaan korkeudeksi 480m.. Näkymä on avaraa. Lainiotunturi, Kesänki ja Ylläs piirtyvät etelässä eteemme. Aurinko kuultaa tunturien takaa. Vain koillisessa on pilviä eikä Levitunturia näy niiden takaa. Juomaa ja suklaata kehoon.

Lasku tunturista

Lyhyen neuvottelun jälkeen päätämme laskea takaisin satulaan samaa kautta kuin nousimme. Vauhdin hurmaa puutonta tunturinrinnettä alas. Lasku ja käännös, lasku ja käännös. Laskuasento ei kaikilla pysy kokoaikaa kasassa. Tyylit ovat omaperäisiä kun, suksi nappaa välillä kiveen kiinni. Puut suurenevat ja hanki pehmenee. Lasku alas jokiuomaan, josta ylös uoman reunalle. Rinne viettää ja lasku jatkuu puiden lomassa pujotelle. Lumi on jäistä ja se kantaa. Laskureitin voi valita mistä vain. Hieno tunne, kun laskua jatkuu useita minuutteja. Noin puoli tuntia myöhemmin ja 220 metriä alempana rinne loppuu. Jatkamme alarinteessä jokiuomaa pitkin jonkin aikaa kunnes lämpö on uudelleen päällä laskun jälkeen. Pysähdymme pitämään tankkaustauon. Vaellusta takana noin 2,5 tuntia...

Tauolta ripeästi liikkeelle. Lämpötila jokiuomassa on alempi kuin tunturissa. Keho jäähtyy nopeasti mikä pitää tauon lyhyehkönä. Jatkamme tovin jokiuomaa ja pian laskemme työräältä alas pyhäjärven pitkulaiseen luoteispäähän. Jää suksen alla siivittää menoa. Tieto lepotauosta pyhäjärven eteläpään päivätuvassa antaa intoa puskea päin etelätuulta pyhäjärven yli. Pyhäjärven päivätuvalle saavumme 12:40, jonka kirjaamme vieraskirjaan.

Pyhäjärvellä

Tuvassa on tulet ja toteamme vieraskirjasta, että RR- hiihtoleirin veteraanivaeltajat ovat täällä juuri käyneet. Juomaa ja energiaa kehoon hartaudella ja kuittaukset reittiselostuksineen vieraskirjaan. Neuvottelua jatkoreitistä. Eki toteaa, että matka on joutunut ennätyksellisen nopeasti ja ehdottaa reittiä karhukodalle lampikodan kautta. Reitti tosin ei ole kenellekään aiemmin tuttu, mutta toteamme viitojen olevan selkeät ja niitä seuraten sinne kyllä osataan. Onhan meillä karttakin mukana ja suunnistajia ollaan. Lylyt jalkaan ja lykkimään.

Ketunlenkki

Tuvalta lähtee kaksi kelkalla ajettua latupohjauraa karhukodalle. Seilaamme kummankin välissä kerran ristiin ja lopulta lähdemme varmana suunnasta vasemmanpuoleista uraa. Eki taas keulaan uraa avaamaan. Keho on taas pian lämmin ja karavaani kulkee vakaasti. Ura kulkee kuusimetsässä ja oikealle pysyy suo näkyvissä. Ladunavaajan osa on raskas ja keulamiestä vaihdetaan tiheään. Umpihangessa kilometrivauhti putoaa 7 minuuttiin. Tulemme seuraavaan risteykseen. Vilkaisu risteyksessä olevaan latukarttaan ja siinä olevaan merkintään ”olet tässä” paljastaa sijainniksemme Moloslehon porokämpälle vievän latu-uran risteyksen. Ollaan tultu sittenkin väärää uraa Pyhäjärveltä. Onnneksi kukaan ei urputa eikä syyllistä etsitä. Suunnistajina tilanne nolottaa. Joku laskee tästä ketunlenkistä kertyvän kuuden kilometrin lisän matkaan.

Jatkamme kohti Tammitupaa. Uralla on nyt pehmeää lunta enemmän kuin aikaisemmin ja koska maasto lisäksi nousee loivasti käy eteneminen raskaaksi. Keulamies Eki jälleen vetovuoroon. Ankkatyyli puree tässä maastossa ja Eki katoaa näkyvistä. Me muut könyämme miten kukin taitaa. Juniori-Aapo saa tarpeekseen ja jalkautuu sukset kainalossa. Mäen päällä Måre keulaan laduntekoon. Edessä uusi pitkältä tuntuva ylämäkirinne, johon uran aukoo varusmies-Aapo. Rinteessä, Iso-Totovaaralla, odotettu risteys, jossa lyhyt tauko. Totean vaelluksen alkavan ”tummuttaa” veteraania jo tässä vaiheessa. Rasituksen merkkejä näkyy kyllä muissakin. Edellinen reilu kaksikilometrinen oli reitin raskain ja hitain väli. Juomaa kehoon. Tammituvalle enää 2,6 kilometriä alamäkeen, pudotusta 70m. Helppoa vaihteeksi. Rinteen alaosassa Tuopin sauva jää vauhdissa kiinni ojan siltakanteen. Onneksi sompa antaa periksi. Hauis saa kipeää, mutta kestää onneksi hiihtoa. Tammituvan pihalla en katso enää kelloa.

Tammituvalta Karhukodalle-4,8km on kerran hiihdetty latu kelkkauralla. Väli mennään melkein kokonaan tasatyönnöillä. Pidän perää ja joudun välillä päästämään selät edessäni kauemmaksi. Voimat käsivarsista alkavat hiipumaan. Vihdoin Karhukodalla. Juoma pullostani on loppu ja täytän sen kodan vieressä olevasta lähteestä. Tankkaamme juomaa ja energiaa. Tunnelma on harras. En katso kelloa.

Suunta Latvamajalle. Tuoppi herkuttelee ajatuksella sokerimunkista majalla. Latu on jäinen ja tasatyönnöt vievät hyvin eteenpäin. Tauko palautti voimia. Aapot tasatyöntävät joukon hännillä edessäni. Totean, että nyt painaa pojilla pahasti. Merkkejä tummumisesta havaittavissa. Tullaan risteykseen, josta luistelu-uraa enää 2,7 km majan lämpöön. Muut odottavat meitä kolmea tässä risteyksessä. Jäinen ja muhkurainen hiihtoura tuo loppumatkan vauhdilla Latvamajalle.

Latvamajalla

Kellon näyttäessä 14:40 astumme majan hämärään lämpöön. Autuaallinen taukopaikka. Jäsenet ovat väsymyksestä raukeat. Tää on hienoa. Vaellusta takana yli viisi tuntia. Pidämme pidemmän tauon. Tuopille ja Mårelle maistuu munkki ja mehu? Aapo S. toteaa, että nyt riitti juniorille vaellus. Lyhin reitti-8km- takaisin majapaikalle vie Kesänkikeitaan kautta. Aapo L. on samoilla linjoilla ja tokaisee, että varusmiehelle tässä on kanssa ihan tarpeeksi. Suunniteltua reittiä pitkin tunturin ympäri matkaa on jäljellä vielä nohevat 29 km. Täytämme juomapullot vedellä kanisterista. Hanskat ja pipot päähän ja ulos pihalle jo hämärtyvään iltapäivään. Ollaan sinisessä hetkessä. Aapot erkanevat joukostamme Kesängin kautta Ylläskiepin majoitukseen. Tuumaan, että tunturi kierretään vaikka miten päin. Maitojunaan en tästä lähde.

Latvamaja jää taakse. Jäinen latu viettää alamäkeen heti majalta. Kilometri taittuu vauhdilla ja helposti. Edessä oleva matka ei pelota, jos se vain näin sujuu. Jäinen ja möykkyinen latu kulkee Lauttaselällä. Tasatyönnöt nielevät kilometrejä vauhdikkaasti. Saavumme Ojanlavan risteykseen 19min ja 4,2km myöhemmin. Jatkamme pysähtymättä loivaa alamaata kohti Ylläsjärveä. Alkaa pimetä. Edelleen jäinen latu pitää tasatyönnöllä kulkevan 4-henkisen ryhmän kasassa ja hyvässä vauhdissa. Yhtään ei väsytä. Ylläsjärven valot edessä ja pian olemme Eelin kaupan pihalla. Kello on 15:40 muistaakseni! Tankkaamme kaupasta ostetuilla antimilla kassan vieressä. Litra mustikka-/vattusoppaa perunarieskan ja suklaan ryydittämänä imeytyy joka ukkoon helposti. Kierros hedelmäpeliautomaatilla ei jää tekemättä ja samalla toteutuu vaelluksen uhkapeliosuus

Viimeinen etappi

Kaupalta alkaa vaelluksen viimeinen, 19 km etappi, valolatua pitkin Äkäslompoloon. Tyyli säilyy tasatyöntönä edelleen jäisellä ladulla. Eki, Tuoppi ja Måre runttaavat kaikki ylämäet vielä tasatyönnöllä menemään. Itse joudun heittämään ylämäissä kuokan päälle. Nousu jatkuu pitkänä Yllästunturin rinteellä. Eki jaksaa rusauttaa tasatyöntöä aina mustan nousun alkuun. Kuuden kilometrin matkalla nousua 140metriä totean jälkeenpäin kartasta. Lakikohdan jälkeen seuraa reipas lasku, jossa matka lyhenee tehokkaasti. Taival ennen tunturijärveä laskun jälkeen kestää loputtoman kauan. Ilman kunnon tankkausta Eelin kaupalla olisi tässä kohtaa saattanut tulla se kuuluista seinä vastaan. Taidan vaikuttaa uupuneen oloiselta, kun Eki tiedustelee vointiani. ”Kaikki kunnossa”: kuittaan. Rasvoja kyllä riittää polteltavaksi tuosta keskikehosta, totean itsekseni.

Tunturijärven laavulla olemme puoli viiden jälkeen. Vaelluksen seitsemäs tunti täynnä. Juomaa taas kehoon ties monennenko kerran. Kärkikolmikko jatkaa tasatyönnöllä laavulta. Tyydyn seuraamaan kuokalla perässä. Nestettä on ainakin saatu riittävästi, koska kaikille tulee pienemmälle biotauolle pakottavaa tarvetta. Sivuraide hankeen keventää olon. Sinnittelyä jäisellä uralla kuokkien loivaan ylämäkeen. Tehokolmikko jatkaa edelleen tasarilla. Terävämmät nousut menee nyt kärjessäkin kuokalla. Vihdoin lämpöladulla. Loppu matka tästä on alamaata, josta tiedosta mieliala ja meno piristyy. Vauhdikas ja helppo kilometrin osuus lämpölatua isometsän nousun yläpäähän ja siitä suoraan täyttä vauhtia alas. Eki kellottaa 3’20’’ nousun päältä alikulkuun ja toteaa uuden ennätyksen syntyneen. Alikululta loppulasku Äkäslömpolon jäälle. Måre irtoaa joukosta jatkaen latua omalle kämpille.

Luistelemme hyvällä fiiliksellä myötäisessä ja pimeässä kohti Ylläskiepin kotirannan valoja. Väsymystä ei tunne.

Viimeiset työnnöt jäältä tielle, josta aamuhämärässä lähdimme. Kellon digitaalinäytössä seisoo aika 17:15. Vaelluksen kestoksi laskemme 7h 45min. Tuoppi kelaa sykemittarin näytöltä nettoajaksi 6h25min. Ketunlenkin vuoksi matkaa kertyi noin. 70km. On onnellinen olo. Suoraan monot jalassa syömään Tikkisen Eskon maukkaita muonia. Poro maistuu hyvältä. Ruokailusta mökeille paltatessamme Tuoppi huikkasi kiitokset hyvästä lenkistä. Tuli hyvä fiilis. Menimme siitä yhtä elämystä ja kokemusta rikkaampina sanomaan ja viimeistelimme sillä hienon hiihtovaelluspäivämme.

Ilkka H45

etusivu :: jutut :: ylläs 2003

Copyright © 2000-2004 Rajamäen Rykmentti